ÄKS

Äänekoski pisti kesätyöt jäihin – kymmeniä kaupungin työntekijöitä siirretty perusturvan työtehtäviin

16.04.2020 10:03
Lähinnä vapaa-aikapuolelta ja varhaiskasvatuksesta on siirretty henkilöstöä perusturvan tehtäviin.

THL:n ennusteen mukaan koronaviruksen piikki koetaan kesäkuussa.

– Emme voi ottaa riskiä palkata nuoria kesätöihin, kaupunginjohtaja Matti Tuononen sanoo.

Signaali kesätyöntekijöiden palkkaamiseen on ristiriitainen, jos samaan hengenvetoon lomautetaan olemassa olevaa henkilöstöä.

– Emme voi palkata nyt 150 nuorta kesätöihin. Tämä oli erittäin kipeä linjaus, mutta näin kaupungihallitus asian linjasi. Työllistämme omat työntekijät, jotta vältyttäisi lomautuksilta, Tuononen kertoo.

Tällä hetkellä on henkilöstöstä saatu siirrettyä 58 henkilöä muihin tehtäviin. Henkilöt ovat sellaisia, joilla on koulutus terveydenhuollosta.

– Henkilöstöä on siirretty vapaa-aikapuolelta sekä varhaiskasvatuksesta suoraan operatiiviseen toimintaan eli hoitotyöhön. Yhtään siirrosta kieltäytymistä ei ole tullut, vaan on haluttu lähteä auttamaan yhteiskuntaa kaikella tavoilla, Tuononen sanoo.

Vastaa käyttäjälle RiskiPeruuta vastaus

  1. Jiisi sanoo:

    Jokainen haluaa sen palkkansa. Nyt ois hieno juttu muistaa niitä ketkä töissä pienellä korotuksella. 5 e . Kyllä joudutaan tosi koville ne jotka työssä on vaan palkatonta ei voi ottaa. Vuokrat ja laskut kun halutaan maksaa. Tunnollisia ollaan. Työt ja elämän kulut jokainen haluaa hoitaa asian mukaisesti.

  2. Riski sanoo:

    Kuinka varmistatte, ettei vanhusten riskikontaktit kasva liikaa, kun väkeä hoivayksiköissä on lisätty?
    Ollaan nähty rumia tuloksia jo ympäri Suomen.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy