ÄKS

Biotuotetehtaan käynnistyessä ei avattu skumppapulloja – ”se oli puhtaasti työn juhlaa”

31.08.2017 21:20 (muokattu 31.08.2017 22:24)
Biotuotetehtaan tehtaanjohtaja Camilla Wikström esittelemässä pian eteenpäin lähtevää sellua. Täysillä käydessään tehtaan kapasiteetti on 1,3 miljoonaa sellutonnia vuodessa.
Projektijohtaja Timo Merikallio ja tehtaanjohtaja Camilla Wikström olivat paikalla, kun biotuotetehdas käynnistettiin varhain aamulla elokuun puolivälissä.

 

– Laitos ei käynnistynyt alkuperäisen suunnitelman mukaan vaan Timo hieman hätäili ja käynnisti biotuotetehtaan kuusi minuuttia etuajassa, Metsä Fibren toimitusjohtaja Ilkka Hämälä vitsailee biotuotetehtaan mediatilaisuudessa keskiviikkona 30. elokuuta.

Tehtaan sellutuotanto käynnistyi virallisesti tiistaina 15. elokuuta hieman ennen kuutta aamulla. Käyntiaika lasketaan Hämälän mukaan siitä, kun sellukeittimeen haketta syöttävä hakeruuvi pyörähti käyntiin.

Biotuotetehtaan projektijohtaja Timo Merikallio ei itse käynnistänyt koneita mutta seisoi tapahtumahetkellä keskusvalvomossa.

– Siinä oli jännä fiilis, kun niin aikaisin meidän valvomomme oli aivan täynnä väkeä, Merikallio muistelee tilannetta.

– Väkimäärästä huolimatta paikan päällä oli todella rauhallista ja yllättävän hiljaista, tehtaanjohtaja Camilla Wikström lisää.

Käynnistyminen ei ollut suureellista ja räiskähtelevää juhlaa. Skumppapulloja ei avattu eikä laitteiden hurinaa suurempaa ”lähtölaukausta” kuulunut ilmoille.

– Tämä on puhtaasti sitä kuulua työn juhlaa, Merikallio tokaisee.

”Pienesti jotain läikähti rinnassa,” Timo Merikallio kuvailee hetkeä, jolloin biotuotetehdas virallisesti käynnistyi.

Metsä Fibren toimitusjohtaja Ilkka Hämälä siirtyy Metsä Groupin pääjohtajaksi eläkkeelle jäävän Kari Jordanin tilalle huhtikuussa 2018.

NYT PARISEN viikkoa myöhemmin tehtaan koneet jyskyttävät hyvää tahtia ja prosessihoitajat ovat opetelleet uuteen tehtaaseen. Biotuotetehtaan ulkopuolella tehdään vielä viimeistelytöitä ja sisällä laiteasentajat hienosäätävät koneita.

Tehtaan oman henkilökunnan lisäksi käynnistämisessä on päälaitetoimittajien edustajia varmistamassa sujuvaa alkua.

– Projektin osalta tässä on vielä muutamia viimeistelytöitä tehtävänä syksyllä ja loppuvuoden aikana, Merikallio arvioi.

Metsä Group julkisti biotuotetehtaan suunnitelmat huhtikuun 2014 loppupuolella ja virallisen päätöksen rakentamisesta Metsä Fibre teki vuosi myöhemmin huhtikuussa 2015. Rakentaminen työmaalla alkoi lähes välittömästi.

Keskusvalvomossa työskentelee sekä kuitulinjan että talteenoton väkeä. Yhdessä vuorossa työntekijöitä istuu suuressa tilassa toista kymmentä henkilöä.

Vanhassa sellutehtaassa tuotettiin pääasiassa koivusellua. Kun koneet käyvät täysillä, valmistetaan Äänekoskella noin 3 600 tonnia havusellua ja noin 400 tonnia koivusellua yhden vuorokauden aikana.

ODOTETTAVASTI jättitehtaan käynnistämiseen on liittynyt pientä aaltoilua, kun esimerkiksi alkuviikon ongelmat kuivaamo-osaston kanssa hieman laskivat sellun vuorokautista tuotantomäärää.

– Tällaista tämä alkuvaihe on, kun tehdasta vasta käynnistetään, Merikallio ja Wikström toteavat.

Tehtaanjohtaja Wikström muistuttaa, ettei käynnistyminen suinkaan ollut maaliviiva vaan virstanpylväs, josta työn tekeminen vasta tosissaan alkaa.

– Tunnelmat ovat hyvät. Alussa on aina jotain haasteita selvitettäväksi, mutta tavoitteenamme on nyt tuotannon vakinaistaminen ja tasaisena pitäminen, Merikallio jatkaa.

Keskiviikkoisen mediapäivän aikana tehdas puski sellua noin 2 500 tonnin verran, kun täydessä vauhdissaan noin vuoden päästä biotuotetehdas takoo valkoista kultaa 4 000 tonnin edestä.

Uuden tehtaan sellutoimitukset asiakkaille alkavat syyskuun alussa.

TAIJA KOLEHMAINEN

Tässä ensimmäiset biotuotetehtaan puun käsittelyssä syntyneet hakkeet visusti tallessa.

Biotuotetehtaalle saapuu keskimäärin 240 rekallista ja 70 junavaunullista kuitupuuta joka arkipäivä.

Alla videokuvaa biotuotetehtaan paalaamosta. Kääreelliset paalit lähtevät vientiin ja kääreettömät jäävät kotimaahan.

Vastaa käyttäjälle SelluköpiPeruuta vastaus

  1. Selluköpi sanoo:

    ”Biotuotetehtaan tehtaanjohtaja Camilla Wikström esittelemässä pian eteenpäin lähtevää sellua.”

    Onpa likaisia paaleja! Ja rähjäsen näkösiä.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy