ÄKS

Hengityksensuojaimille on tarkat vaatimukset – itse tehty kangasmaski ei suojaa viruksilta

24.03.2020 17:31
Ihmiset ovat hamstanneet myös maskeja, ja netissä kerrotaan kuinka niitä voi tehdä itse. Kannattaa lukea tämä artikkeli, ennen kuin ryhtyy ompelupuuhiin.
Suomessa suojavarusteiden kysyntä on nyt rajua. Yritykset selvittävät mahdollisuuksia ja tarvetta niiden tuottamiseen.

 

Koronaviruksen leviäminen on herättänyt huolta hengityksensuojainten riittävyydestä Suomessa. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa kiertää ohjeita maskin ompelemiseen sekä ideoita viranomaisten auttamiseksi.

– Ihmisillä on vilpitön halu auttaa, ja on hienoa, miten vaikea aika hitsaa suomalaisia yhteen. Tässä on kuitenkin painettava hiukan jarrua, koska hengityksensuojaimille on tiukat vaatimukset ja standardit. Mikä tahansa maski ei yleensä suojaa viruksilta, sanoo Suomen Tekstiili & Muoti ry:n toimitusjohtaja Anna-Kaisa Auvinen.

Huoli tässä on, että ihmiset alkavat käyttää itse tekemiään suojuksia ja tuudittautuvat väärään turvallisuudentunteeseen.

– Itse tehty kangasmaski ei välttämättä suojaa lainkaan kantajaansa tai ympärillä olevia ihmisiä koronavirukselta. Suurimmilta pärskeiltä sen avulla toki voi välttyä, kuten myös huivia käyttämällä tai hihaan yskäisemällä, Auvinen sanoo.

Huoltovarmuuskeskus on avannut varastonsa terveydenhuollon ja viranomaisten käyttöön.

Suomen Tekstiili & Muoti selvittää parhaillaan jäsenyritystensä kanssa suojainten valmistamisen tarvetta ja mahdollisuuksia Suomessa.

– Haluamme varmistaa sen, että suojavarusteita on jatkossakin tarjolla. Ompelukapasiteettia Suomesta löytyy. Haastavampaa on se, valmistetaanko Suomessa sellaista kuitukangasmateriaalia, joka sopii hengityksensuojaimiin. Suomessa on kuitukangasteollisuutta, mutta ensin on varmistettava, että sen tuottama materiaali sopii myös kasvoille sijoitettavaan henkilönsuojaimeen, Anna-Kaisa Auvinen kertoo.

Vastaa käyttäjälle VeliPeruuta vastaus

  1. Pentti sanoo:

    No nythän oli erinomainen artikkeli; otsikko kertoo että tarkka vaatimustaso ja itse artikkeli ei kerro lukijalle yhtään mitään. Kiitos tyhjästä taas kerran äks.

  2. Anssi Kautto sanoo:

    Siis huivit naamalle. On se parempi kun muuta ei oo!

  3. Veli sanoo:

    Tätähän tämä on tämä kansan valistaminen. Ei mitään tietoa.

  4. Dr Alban sanoo:

    Minkälainen maski ja mistä kankaasta valmistettuna toimii ja miten kauan toimii (esimerkiksi kosteuden vaikutus)? Toimittajalle selvitettävää tutkivan journalismin hengessä.

    1. yllapito sanoo:

      Hei Dr Alban ja muut kommentoijat,
      Itse tehty kangasmaski ei Suomen tekstiili ja muoti -järjestön mukaan suojaa viruksilta ollenkaan. Tieto on nostettu myös otsikkoon. Hengityksensuojaimien standardeista löytyy lisätietoa mm. tämän linkin takaa: https://www.stjm.fi/uutiset/hengityksensuojaimet/
      Monena saa toimittajana olla, mutta CE-merkittyjen lääkinnällisten laitteiden teko-ohjeita ei tällä koulutuksella taida voida jaella 🙂
      Kaunista viikkoa!
      Terveisin
      Riina Nygrén / ÄKS

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy