ÄKS

Ilkivallasta massiiviset vahingot – tekijöiden kiinnisaamiseksi vihjepalkkio

09.03.2020 22:23 (muokattu 09.03.2020 22:24)
Sunnuntaina kahden kouluikäisen pojan epäillään aiheuttaneen jättimäiset vahingot ja itselleen hengenvaaran avaamalla kaukolämpölaitteistosta venttiilit asumattomassa kiinteistössä keskustassa. Sen johdosta koko kaupungin lämmönjakeluun uhkasi tulla vakava häiriö. Äänekosken Energia maksaa palkkion vihjeestä, joka johtaa tekijöiden kiinni saamiseen.

 

Sunnuntaina klo 16 Äänekosken kaukolämpöverkostossa havaittiin äkillinen paineen romahdus, joka oli mittaluokaltaan sellainen, että sen saattoi aiheuttaa vain jokin massiivinen vuoto tai laiterikko. Energiayhtiön päivystäjä käynnisti välittömästi toimenpiteet asian selvittämiseksi ja lisäpumppaukset kaupungin lämmönjakeluun tarvittavan painetason ylläpitämiseksi.

– Tapaus oli heti monella tavalla poikkeuksellinen: Jos esimerkiksi kaukolämpöputki on vahingossa esimerkiksi maakaivuutöiden yhteydessä rikkoutunut, siitä tulee heti puhelu. Nyt mitään puhelua ei tullut, kertoo käyttömestari Juha Saranen  Äänekosken Energiasta.

Vikapaikka löytyi systemaattisen etsinnän ja pienen onnenkantamoisen avulla. Kaupungin päärunkoverkkoa ja laitteistoja tarkastava asentaja oli nähnyt Saunatien lämpöasemaa vastapäätä Rautatienkatu 11:n edessä kaksi poikaa, jotka olivat pinkaisseet karkuun nähdessään Äänekosken Energian pakettiauton. Kiinteistön rikkinäisestä ikkunasta purkautunut höyry antoi vahvistuksen oletukselle vikapaikan löytymisestä.

Tekijöillä itseaiheutettu kuolemanvaara

– Tekijät olivat murtautuneet Rautatienkatu 11:ssa sijaitsevaan, tyhjillään oleva kiinteistöön ja hajottaneet paikkoja ilkivaltaisesti. Omaisuusvahinkojen lisäksi he aiheuttivat itselleen vakavan henkilövahingon, jopa kuoleman vaaran avaamalla lämmönjakohuoneessa lämpölaitteistosta tyhjennysventtiilin, josta alkoi syöksyä kovalla paineella kaukolämpövettä tiloihin ja he olivat jättäneet sen auki vuotamaan, Saranen kertoo.

Kaukolämpövesi ei ole mitenkään myrkyllistä, mutta jos saa 80-asteista vettä päälleen, palovammat voivat olla jopa kuolettavat.

– Onneksi ei ollut pakkaskeli: Tällöin vesi olisi ollut 110-asteista ja se olisi purkautunut tulikuumana höyrynä, joka olisi syrjäyttänyt tilasta hapen. Nämä henkilöt eivät todennäköisesti arvaa, miten onnekkaita olivat, että pääsivät tilanteesta elossa ja omin jaloin ulos, Saranen korostaa.

Verkoston painetaso saatiin normalisoitua tunnin sisällä hälytyksen tapahtumisesta, klo 17.02. Äänekosken kaukolämpöverkossa on noin miljoona litraa vettä. Tarvittaessa verkkoon pystytään tekemään ns. pikasulkuja ja eristämään verkon osia toisistaan.

– Organisaatiomme toimi tällaisessa poikkeustilanteessa täysin suunnitelmien mukaan. Meillä oli valmius hoitaa kaupungin lämpöjakelu poikkeusjärjestelyin. Nyt asia saatiin onneksi hoidettua ilman että niihin piti turvautua. Yhtään asiakassoittoa jakeluhäiriöistä ei tullut tämän tapauksen johdosta, Saranen sanoo.

Luvassa vihjepalkkio

Jos olet nähnyt sunnuntaina Rautatienkadun lähellä noin klo 16 – 17 kaksi 11 – 13 -vuotiasta poikaa, joista toisella oli kainalossa Bluetooth-kaiutin, ole ystävällinen ja ota yhteyttä Äänekosken poliisiin.

Äänekosken Energia maksaa palkkion tekijöiden löytämiseen johtavasta vihjeestä.

 

 

 

Vastaa käyttäjälle TietämätönPeruuta vastaus

  1. Tietämätön sanoo:

    Minkä takia siellä on ollut kahvat paikallaan tyhjäys venoissa..?

    1. Rasvakaapeli sanoo:

      Varmaan sen takia että ongelmatilanteessa saisi talon verkon tyhjennettyä.

  2. Tietämätön sanoo:

    Laittakaa ihmiset ihmeessä vaikka maalämpö, tuntuu kaukolämmönjakelu olevan pienestä kiinni..

    1. Perslon sanoo:

      Hanat ne on maalämmössäkin ja sen jälkeen maapallo kylmenisi eikä tulisi kesää.

  3. Päällikkö sanoo:

    Mielenkiintoista on myös että asuinkiinteistössä kaukolämpölaitteiston putket ovat saavat olla täysin suojaamattomat, ja ne hitsaa joku harvahampainen hampuusi. Ihan samanlailla rikkoontumisen sattuessa joku voi paistua lämmönjakohuoneessa.

    1. Timo kumpulainen sanoo:

      Ei hitsauslisennsit ole riippuvaisia hampaitten määrästä,eikä sosiaalisesta statuksesta. N.m. kokemusta on.

      1. PV-putkitus sanoo:

        Lisenssit kunnossa, asia kunnossa.

  4. Rasvakaapeli sanoo:

    Muutamasta kirjotuksesta saa vaikutelman että vähän kuin tekijöitä haluttaisiin puolustella. Ei muuta kuin sovittelun kautta tekijät korvaamaan aiheuttamansa vahingon. Oppivatpahan olemaan kunnolla

  5. Peks sanoo:

    Tuolla rakennuksella ei ole museoarvoa,turha rasittaa köyhän kunnan taloutta , ei muuta kuin ketoon ja kerrostalo siihen, jos on tarvetta.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy