ÄKS

Joulun hyväntekeväisyyskonsertti myytiin loppuun – toinen esitys samalle illalle

23.10.2013 19:27
Syöpäyhdistyksen hyväksi joulukuun ensimmäinen päivä järjestettävä joulukonsertti myytiin loppuun ennätysvauhtia. Nyt samalle illalle on luvassa lisäesitys.

 

Leif Lindemanin ja Hyvän Tähden Orkesterin joulukonsertti loppuunmyytiin jo kuukautta ennen itse tapahtumaa. Kovan kysynnän vuoksi Suolahtisaliin päätettiin järjestetää toinenkin esitys myöhemmälle illalle.

Joulukonsertti pidetään tänä vuonna jo kymmenettä kertaa. Kyseessä on hyväntekeväisyyskonsertti, jonka järjestää Keski-Suomen syöpäyhdistyksen Ääneseudun paikallisosasto.

Kyllähän se sydäntä lämmittää, kun liput ovat menneet kovaa vauhtia kaupaksi. Tuntuu myös vähän ihmeelliseltä, kun niin moni ihminen haluaa tulla minua kuuntelemaan, Leif Lindeman kertoo.

Tänä vuonna liput ovat menneet kaupaksi paljon nopeammin kuin aikaisempina vuosina. Lindeman kertoo, että aiempinakin vuosina konsertti on myyty loppuun, mutta ei vielä näin varhaisessa vaiheessa.

Odotatko konserttia jo innolla, Leif Lindeman?

Kyllä. Varsinkin nyt kun konsertti on saanut vielä enemmän suosiota. Siitä on tullut minulle perinne. Ihmisten auttaminen on aina ollut lähellä sydäntäni, antaessaan saa. Välitän läheisistäni ja minulle tulee kiitollinen mieli auttamisesta.

Leif Lindemanin ja Hyvän Tähden Orkesterin joulukonsertti sunnuntaina 1.12. kello 16.00 ja toinen konsertti kello 19.00 Suolahtisalissa. Konsertti kestää noin kaksi tuntia. Lippujen hinta on 15 euroa, ja niitä myydään ennakkoon Sisä-Suomen Lehden konttorissa ja Leipomo-Kahvila Päivänpaisteessa. Tiedustella ja lippuja voit ostaa ennakkoon myös Oili Kautolta numerosta 0400 916 802.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy