ÄKS

Juho Kautto: Kunnat kaipaavat sotea kipeämmin kuin koskaan

15.10.2019 18:01
Kuvituskuva.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Juho Kautto on tyytyväinen hallituksessa vallitsevaan yksimielisyyteen soten osalta.

 

Äänekoskelainen, vasemmistoliiton kansanedustaja Juho Kautto muistutti tänään eduskunnassa niin sanotussa rajoituslakien käsittelyssä, että sote-ratkaisua kaivataan kipeästi erityisesti pienissä ja keskisuurissa kunnissa.

– Kuntien ja kuntayhtymien tilanne on kestämätön, kun menot sosiaali- ja terveyspuolella kasvavat hälyttävästi, mutta tulot eivät. Tämä näkyy erityisesti maakunnissa sekä pienissä ja keskisuurissa kunnissa. Näitä kuntia koettelevat muuttotappiot, matala syntyvyys ja väestön ikääntyminen, mikä aiheuttaa valtavat paineet erityisesti vanhustenhoivaamme, Kautto sanoi.

Aivan kritiikittä ei Kautto soten valmistelua kuitenkaan niele. Hänen mukaansa vuodesta 2016 voimassa ollut rajoituslaki, jota on nyt tarkoitus jatkaa vuoden 2025 loppuun, tekee peruspalveluiden tuottamisesta laadukkaasti lähes mahdotonta.

– Kiritiikkini kohdistuu rajoituslakiin, joka asettaa kunnat ja kuntayhtymät kestämättömään tilanteeseen viiden miljoonan investointirajoituksen osalta. Kuntalaisille ei riitä selitykseksi, että valtio ei anna investoida näihin elintärkeisiin palveluihin, Kautto korosti.

Kunnilla tai kuntayhtymillä on pääasiallinen vastuu esimerkiksi vanhuspalveluista ja kuntapäättäjät saavat jatkuvaa kritiikkiä toimettomuudestaan palveluiden parantamisessa.

– Tämä on kuntalaisten näkökulmasta hyvin ymmärrettävää. Laissa sanotaan, että kunnilla ja kuntayhtymillä on laaja harkintavalta siitä, millä tavoin ja missä muodossa ne järjestävät sosiaali- ja terveyshuollon palvelut. Investointirajoituksen jatkaminen jälleen rajoittaa myös pahoin kuntien itsemääräämisoikeutta palveluiden hoitamisessa.

Kautto toivoo, että ministeriössä suhtaudutaankin kuntien poikkeuslupahakemuksiin suotuisasti.

–  Me päättäjinä kyllä asian kanssa vielä pärjäämme mutta erityisesti ikäihmisemme eivät enää kauan voi odottaa välttämättömiä palveluita, Juho Kautto muistutti.

Vastaa

  1. Pentti Salminen sanoo:

    Hyvä Juho.

    1. marke sanoo:

      Ei hyvältä näytä nämä kiristykset sote-siirtymälakeihin.

      Tämä saattaa tietää kylmää kyytiä uuden tehostetun palveluasumisen yksikön rakentamiseen Äänekoskella.
      Rajoituslailla rajoitetaan kuntien sote palvelujen investointeja ja ulkoistuksia.
      Äänekoskella seurataaan valtakunnan sote päätöksiä silmätarkkana, saako Äänekoski poikkeusluvan ja tukea Asumisen rahoitus-ja kehittämiskeskukselta Aralta.

      Rajoittamislaki joka on erikoinen ja joka tehtiin väliaikaiseksi on nyt jatkettu,tiukennettu ja pidennetty,väliaikaiseksi tehty laki olisi voimassa lähes kymmen vuotta.

      Tämä rajaa kuntien itsemäärämisoikeutta, toistuvasti uudistettava määräaikainen laki ei ole perustuslain mukainen.

      Miksi rajoituslakia jatkettiin?

      Antti Rinteen hallituksen tarkoituksena on siirtää sote kunnilta uusille maakunnille.
      Nyt sote-järjestelmä pirstaloituu entisestään.Kuntien täytyy hoitaa sote-palvelut,mutta niiden kädet on sidottu.
      Se kieltää kuntien sote-ulkoistamiset, koska kunnat haluavat pitää palvelut lähellä.
      Estää edelleen kuntia tai kuntayhymiä tekemästä yli viiden miljoonan euron rakenneushankkeita mikäli investointi ei ole välttämätöntä.

      Tällä estetään kuntaa vahvistamasta palveluverkkoaan ennen maakuntien aloittamista ja taataan maakuntien vapauden järjestellä maakunnan palvelut.
      .
      Tilanne on kaoottinen miten tämä sote-asia hoidetaan.
      Loputonta odottamista ei voida enään jatkaa,ihmisten on saatava hoitoa ja hoivaa sitä tarvittaissa.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy