ÄKS

Jussi Halla-aho Äänekoskella: Tehtaan piipusta tupruttava savu on ympäristöteko

15.11.2020 15:07
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho pysäytti kuntavaalivankkurinsa Äänekoskelle.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho saapui kuntavaalikiertueen nimissä Äänekoskelle. Halla-aho otettiin vastaan tarkasti kuunnellen. ÄKS kysyi Halla-ahon mielipidettä tuulivoimaan sekä metsäteollisuuden näkymiin. 

 

Jussi Halla-aho katsoi muiden puolueiden vaaliohjelmiin sekä painopisteisiin. 

– Maaseutu, ilmasto, työttömyys, työmarkkinalainsäädäntö ja vanhusten huolto ovat yksittäisiä tärkeitä teemoja, jotka ovat sidoksissa toisiinsa. Suomen ongelmia ei voida ratkaista askartelemalla yksityiskohtien kanssa tai siirtämällä rahaa yhden väestöryhmän taskusta toisen väestöryhmän taskuun, Jussi Halla-aho sanoi sunnuntaina Citymarketin tapahtumatorilla järjestetyssä yleisötilaisuudessa.

Halla-aho sanoi, että Suomen suurin ongelma on julkinen talous ja velkaantuminen. 

– Työikäisistä liian harva on töissä ja tämä on asia, johon voidaan vaikuttaa poliittisella päätöksenteolla. Jos yritykset menestyvät, niillä on edellytyksiä työllistää ihmisiä, ja maksaa sellaista palkkaa, jolla Suomessa tulee toimeen, Halla-aho. 

Halla-aho laskee, että hyvinvointia voidaan tasata verotuksen kautta. Hän ottaa esimerkiksi polttoaineiden hinnan nousun, joka näkyy bensamittareilla sekä  kauppojen hyllyille kuljetettavan tavaran hinnassa. 

– Hyvinvointia ei voida luoda verotuksella ja hyvinvointi syntyy siitä, että on tuottavaa työtä. Suomessa on korkea kokonaisveroaste, joka vaikuttaa yritysten toimintaan sekä yksittäisten ihmisten talouteen. Polttoaineiden hinnan nousu tuhoaa työpaikkoja vientiteollisuudessa ja kuljetusalalla, mutta se nostaa myös tavallisten ihmisten elinkustannuksia. 

Halla-aho sanoi perussuomalaisten olevan ainoa puolue Suomessa, joka haluaa laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. 

– Haluamme karsia menoja, jotka eivät ole yhteiskunnan perustoimintoja. Jos valtiolla ja kunnilla ei ole varaa hoitaa perustehtäviään, ne eivät voi samaan aikaan leikkiä koko maailman sosiaalitoimistoa. Tämän vuoksi perussuomalaiset puhuvat maahanmuutosta, kehitysavusta ja Euroopan Unionin tukipaketeista, Halla-aho sanoi. 

Kevään kuntavaaleissa perussuomalaisten linjana on julkisen vallan siirtäminen perusasioihin. 

– Ei maailman parantamiseen eikä ideologiseen hörhöilyyn, Halla-aho latasi. 

Halla-aho kannusti mukaan kuntavaaliehdokkaaksi. 

– Sinne ei tarvita julkkiksia, vaan tavallisia miehiä ja naisia. Haluamme kuntavaalikiertueella rohkaista ihimisiä lähtemään vaaleihin vaikuttamaan oman kunnan asioihin.  

Viimeismmän Ylen kannatusmittauksen mukaan perussuomalaiset ovat kiilanneet Suomen toiseksi suosituimmaksi puolueeksi heti sosialidemokraattien jälkeen. ÄKS kysyi puoluepampulta, mistä suosio mahtaa johtua? Halla-aho on Suomea kiertäessään huomannut ihmisten pohtivan suuria kysymyksiä.

– Puoluejohtomme on kiertänyt Suomea jokaisena viikonloppuna loppukesästä lähtien, on hyvä ollut saada otantaa, minkälaiset asiat ihmisiä puhuttaa. Suuressa mediassa aliarvioidaan haja-asutusalueiden ihmisiä ja ajatellaan, että heitä kiinnostaa vain ahtaasti paikalliset kysymykset. Kysymykset  ovat hyvin samanlaisia paikkakunnasta riippumatta: ihmiset pohtivat julkista taloutta, työllisyyttä ja verorahojen riittävyyttä. Näiden asioiden hoito herättää ihmisissä tyytymättömyyttä ja tämä näkyy perussuomalaisten kannatuksessa. 

Äänekosken perussuomalaisten yhdeksi vaaliteemaksi näyttää nousevan Liimattalan  tuulivoimahankkeen vastustaminen. Halla-ahon myöntää, että perussuomalaisten kanta tuulivoiman käyttöön on perinteisesti skeptinen. Hän sanoo tuulivoimahankkeiden olevan paikallisia kysymyksiä, johon on vaikea muodostaa valtakunnallisesti kategorista kantaa. 

– Meillä ei ole ideologista kantaa tuulivoimaan, mutta meidän mielestämme sen pitää toimia markkinaehtoisesti niin kuin minkä tahansa energiatuotantotavan. Emme näe lyhyellä tähtäyksellä tuulivoiman olevan ratkaisu vihreään siirtymään tai pienempipäästöiseen energiaan. Tulevaisuudessa tilanne voi toki olla toinen. Olemme huolissamme tuulivoiman tuomiin terveysvaikutuksiin sekä haittoja tuulivoima-alueilla asuviin asukkaisiin, Halla-aho sanoi. 

Halla-aho pitää Metsä Groupin investointeja Äänekoskelle kovan luokan asiana. Hänen kristallipallossaan näkyy monia hyviä biotalouteen liittyviä innovaatioita. 

– Samaan aikaan kun joidenkin metsäteollisuustuotteiden kysyntä maailmalla laskee ja katoaa ehkä kokonaan, niin on hyvä, että tilalle tulee uusia mahdollisuuksia. Perussuomalaiset eivät ole millään lailla innovaatio- tai ympäristökielteinen puolue. Näen, ettei siirtymää voida metsäteollisuudessa tuottaa liian nopeasti, sillä perinteisille tuotteille on maailmassa vielä kysyntää. Kun sanomalehtipaperin kysyntä laskee niin samaan aikaan pakkausmateriaalin kysyntä nousee. Maailmassa on käynnissä nollasummapeli: vaikka markkinat pienenee niin tuotteille on jossain kysyntää ja jossain ne tuotteet täytyy valmistaa. Me näemme suomalaisen työn, että globaalien ilmastotavoitteiden kannalta parempana vaihtoehtona sen, että tuotteita valmistetaan Suomessa kuin vastuuttomasti Kiinassa. Tämän takia me sanomme, että perinteisessä teollisuudessa suomalaisen tehtaan piipusta tupruttava savu on ympäristöteko. Ei sen takia, että me haluamme tupruttaa savua taivaalle, vaan siinä kansallinen ja globaali ilmastoetu kohtaavat, eivätkä ole ristiriidassa, Jussi Halla-aho kommentoi ÄKSälle. 

Äänekosken perussuomalaisten nokkamies Lauri Lax toivotti puolueensa puheenjohtajan tervetulleeksi Äänekoskelle.

Vastaa käyttäjälle ToniPeruuta vastaus

  1. Kalle Mettälä sanoo:

    Nyt ollaan asian ytimessä.

    1. S. Virtanen sanoo:

      Ja se ydin on mikä?

      Mainitse edes yksi lakialoite, jonka tämä tyyppi tai hänen puolueensa on työttömien hyväksi, työllistämisen helpottamiseksi tai köyhyyden poistamiseksi saanut läpi?

      Minä muistan vain yhden, joka oli se työttömiä rankaissut Aktiivimalli, jonka nykyinen hallitus ensi töikseen kumosi.

      1. Jorma sanoo:

        Paras asiactyöttömälle olisi se, että työsopimuksien yleissitovuua jäisi pois. Kun kaikille pitää maksaa samaa palkkaa, palkkauksia jännitetään viimeiseen asti ja niitä jää tekemättä.

        Aktiivimallia tarvittaisiin. Pitäisi helpottaa palkkausta ja samalla työttömiä potkia. Pitäisi ehdottomasti myös poistaa muuton esteitä kiten varainsiirtoveroja asunnossa. Samaten investointeja lisätä.

  2. Bullriver sanoo:

    Oho, jopas ÄKS antaa ylenpalttisesti palstatilaa populistipuolueen puheenjohtajan aivoituksille. Hmm.

    1. Toni sanoo:

      Aitoon demokratiaan ei sensurointikaan kuulu(isi) , joten median juuri tulisikin tuoda eri puolueiden linjauksia tasapuolisesti perusteluineen julki. Tällöin joukkoon tulee väkisinkin myös ne mielipiteet jotka eivät niin itseä miellytä. Oikein hyvä niin, koska silloin joutuu perustelemaan myös itselleen miksi ajattelee asiasta toisin, ja onko siihen aina perusteita.
      Sitten on toinen kysymys haluammeko aidon demokratian, tai onko sellaista edes olemassa. Media kun tosiaan vaikuttaa niin paljon.

  3. seppo kopra sanoo:

    Populistipuolue? Tiedätkö mistä puhut?

    1. Aleksi sanoo:

      Kaikki muut paitsi populistit itse tietävät. Ja teistäkin moni tietää, vaikkei myönnä.

    2. Kari sanoo:

      ”Populismi (latinan sanasta populus, ’kansa’) on politiikan tyyli tai löyhä poliittinen ideologia, jonka mukaan politiikan pitäisi olla ”kansan tahdon” ilmausta. Populistit korostavat yhteiskunnan jakoa tavalliseen kansaan ja eliittiin. Populistit tavoittelevat kansansuosiota usein kansankiihotuksellisin keinoin.”
      ”Demokratian vastaiseksi populismin voidaan katsoa äärimmilleen vietynä olevan silloin, kun siinä suositaan etnistä kansan määritelmää, synnytetään homogeeninen me-ryhmä ja kietoudutaan rasismiin. Vähemmistöjen oikeudet voivat olla uhattuina, kun populistit korostavat tiukasti rajatun kansan oikeuksia. Joidenkin populistien on katsottu valtaan päästyään tulleen törmäyskurssille perustuslaillisen liberalismin kanssa sekä haastaneen vallan jakoa ja vastuullisuutta turvaavia instituutioita.”
      Wikipedia

  4. Kuvasta katoin sanoo:

    Ei näytä kovin sankka parvi olevan höynäytettävänä.

    1. Bullriver sanoo:

      Porukka huomannut, että Eirassa asuvaa Halla-Ahoa kiinnostaa Helsingin pormestarin paikka. Oli vuosia Brysselissä ja oppinut makeaan elämään. Rutiinilla kiertää vielä kuntavaalien takia maaseutua, mutta katse on jo makeammassa elämässä.

      1. marke sanoo:

        Vain 17% suomalaisista on pormestarin mallin kannalla.
        Sehän on poliittinen läänitys ja kansalla on viisautta.
        Kyllä kaupunkeja /kuntia johtamaan sopii paremmin henkilö joka ei ole umpipoliittinen.
        ” Pormestari mallissa moni ei poliittinenkin asia polisoituu”(Vapaavuori).

    2. Petteri Nieminen sanoo:

      Ei ole enää Vappu marsillakaan jokohan sosialistit alkaa tajuamaan että pilli laitaan aika on ohi.Hallaahon sanoin tehtaan piipusta tupruttava savu on ympäristöteko.PPP

      1. Pentti Salminen sanoo:

        Kerro Petteri, mitkä puolueet ovat sosialistisia ja millä perusteilla.

        1. Petteri ku Nieminen sanoo:

          Pentille vastaus jos et vielä tiedä niin sosdemit on sosialistia.Nehän ajattelee mikä on minun on minun ja mikä on sinun siitä on puolet minun.Työelämässä pahimpia selkään puukottajia kautta historian.

          1. Pentti Salminen sanoo:

            Etkö todella pysty parempaan?

          2. yllapito sanoo:

            Toimitus viheltää nyt Pentin ja Petterin keskustelun tällä kanavalla ja tämän aiheen äärellä poikki – kaikelle lämmöllä ja rakkaudella.

            Terveisin Marjo Steffansson, päätoimittaja

  5. Aatos20 sanoo:

    Ei kannata vetää duunari mattoa omien jalkojen alta. Tulee tukalat paikat suurelle osalle Suomalaisia oikeisyätopopul7stit ovat vain ja ainoastaan varakkaitten puolella loppupeleissä. 0 sopimukset ja palkan alet odottaa ps. Puolueen onneton ta sinisilmäistä duunari äänestäjää. Liitot siinä ajetaan alas ja työehtosopimuksilla ei enää duunaria tueta.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy