ÄKS

Jyväskylän Happee toi hirviteatterin Äänekoskelle

12.01.2020 11:49 (muokattu 12.01.2020 14:55)

Lauantaina Äänekosken Pankkari Areenalla tehtiin historiaa, kun Jyväskylän Happee ja Tikkurilan Tiikerit kamppailivat miesten salibandyn SM-sarjapisteistä. Äänekoskella ei ole koskaan aiemmin nähty SM-tason salibandyä. Edellisestä miesten SM-tason palloilustakin on ehtinyt vierähtää jo pitkä tovi, sillä Huiman viimeisin koripallon SM-sarjaottelu on keväältä 2005. 

Lauantai todisti sen, että tilausta pääsarjatason palloilulle on, sillä Äänekosken kaupungin ja Happeen yhteistuumin järjestämään tapahtumaan saapui paikalle yli 800 katsojaa. Tällaisesta yhteistyöstä olisi upeaa saada perinne. 

Itse ottelu tarjosi erinomaista viihdettä salibandyn ystäville. Happee hallitsi kenttätapahtumia, mutta Tiikereiden huippuvireinen maalivahti Nemo Sipilä piti joukkuettaan pystyssä. 

Avauserä oli tasaisinta puurtamista ja Tiikerit pääsi muutaman kerran vastahyökkäyksistä hätyyttelemään Miko Hassinen vartioimaa Happee-maalia. Erän ainoasta maalista vastasi kotijoukkueen Eppu Suhanto, jonka laukaus painui upeasti aivan ylänurkkaan. Maalin alusti Tuomas Rautiainen.

Toisessa erässä jyväskyläläiset ottivat entistä tiukemman otteen pelitapahtumiin. Siitä huolimatta seuraavasta maalista vastasi vierasjoukkue, kun erää oli pelattu reilu neljä minuuttia. Tiikereiden Kevin Starck pääsi laukomaan vaarattoman näköisessä tilanteessa Happeen pakkien välistä ja pallo painui Hassisen selän taakse. 

Maalista selkeästi sisuuntunut Happee alkoi vyöryä entistä rajummin kohti vierasjoukkueen maalia. Tämä tuottikin tulosta kun Rautiainen katkaisi Tiikeri-pakin avauksen ja napautti pallon vastustamattomasti verkon perukoille ajassa 9.52. Vain pari minuuttia myöhemmin iski jyväskyläläisten ykkösnyrkki, Peter Kotilainen ujutti maanuoliaisen verkkoon Jami Mannisen esityöstä.

Päätös erässä Happee jatkoi vahvoja otteitaan, mutta Tiikereiden Sipilä oli maalillaan muutaman todellisen haamupelastuksen. Vierasjoukkue nousi vielä Joni Lomakinin osumalla maalin päähän, mutta tosissaan Happeen voitto ei ollut missään vaiheessa uhattuna. 

Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli oikein onnistunut ja tällaista yhteistyötä näkisi mieluusti enemmänkin. 

Vastaa käyttäjälle SiskoPeruuta vastaus

  1. Lissee rahhoo sanoo:

    Pitäisikö Äänekoskelaisten veronmaksajien pelastaa jyväskyläläinen palloiluseura Happee konkurssilta joka vuosi? Kaupunki maksoi tästä yhdestä ottelusta 10000€ käteistä + muut kulut. Tehdäänkö tästä perinne?

    Todistaako 800 katsojaa, joista ylivoimaisesti suurin osa pääsi ilmaiseksi sisään, että ”SM-tason palloilulle” on tilausta? Halliinhan mahtuu 1300 ”maksavaa” katsojaa.

    https://yle.fi/urheilu/3-11010099

    1. Sisko sanoo:

      Tuo konkurssijuttuhan ei pitänyt paikkaansa vaan kyseessä oli inhimillinen unohdus, maksu viime hetkellä, joka ei ehtinyt ajoissa. Happeen taloustilanne on parantunut, kun vanhat velat, joiden syy oli käsittääkseni muu kuin huono taloustilanne (väärinkäytökset, jos oikein muistan), on pian maksettu.

      Mistä kirjoittajalla on tieto, että kaupunki olisi maksanut ottelusta? Ja Happeelleko? Ja miten niin pääsi ilmaiseksi? Kausikortilla ja Happeen jäsenet kyllä, mutta sehän ei tarkoita, etteikö mielenkiintoa olisi. Vai oliko Äänekosken kaupungin virkamiesjohto ja luottamushenkilöt taas ilmaiseksi katsomossa?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy