ÄKS

kannanotto Äänekosken kaupunginhallituksen äänestyksellä antamaan lausuntoon Keski-Suomen maakuntakaavaluonnoksesta

01.05.2022 10:45
Kuvituskuva.

Elämme parhaillaan Suomessa ja Euroopassa suurta epävakautta niin turvallisuuden, talouden kuin energiapolitiikankin osalta. Kriisi koskee laajasti myös koko maailmaa. 

Tässä epävakauden tilassa tuntuu käsittämättömältä Äänekosken kaupunginhallituksen 5-4 äänin antama maakuntakaavan valmistelulausunto tuulivoiman rakentamisen estämiseksi koko Äänekosken alueella. Miksi kaupunginhallitus edes otti negatiivisen kannan asiassa, joka kuuluisi kaupunginvaltuuston linjattavaksi?

Tulivatko tuulivoimaa vastustaneet kaupunginhallituksen jäsenet yhtään miettineeksi, minkälaisia taloudellisia menetyksiä tuon laillisen toiminnan ja uusiutuvan sähköenergian tuotannon kieltämisestä aiheutuisi?

Maakuntakaavaehdotuksen mukainen tuulivoimasuunnitelma saisi aikaan 30 vuoden toimintajaksolla 50-60 miljoonan euron kiinteistövero- ja vuokratuotot Äänekosken kaupungille ja maanvuokraajille. Lisäksi paikallisilla toimijoilla on mahdollisuus miljoonien eurojen rakentamis- ja toiminta-aikaiseen liikevaihtoon.

Äänekosken kaupunki on vasta hyväksynyt uuden strategian, joka pohjaa kestävään kehitykseen, missä maamme hallituksen ja eduskunnan päätökset vihreästä siirtymästä ovat tärkeä osa. Äänekoski voisi nyt olla uusiutuvan, vihreän energian kärkipaikkakunta maassamme.  

Menetettävät summat vastaavat Äänekosken kaupungin yhden vuoden talousarviomenoja ensi vuoden alusta kun Sotemenot poistuvat kaupungin talousarviosta. Konkretisoidakseni asiaa vielä ymmärrettävämmäksi esitän että, menetettävällä rahavirralla rakennettaisiin joka vuosi kaksi kertaa Konginkankaalle suunniteltu kevyen liikenteen väylä kolmenkymmenen vuoden ajan.

Äänekosken kaupunginvaltuusto ottaa kesäkuussa kantaa Liimattalan tuulivoimakaavaan. Silloin on kaupunginvaltuutettujen syytä huomioida tuulivoiman taloudelliset ja ympäristölliset vaikutukset ja korjata kaavailut nykyaikaan sopimattomasta tuulivoimattomasta Äänekoskesta.

Kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Matti Virtanen

Vastaa käyttäjälle Reetta KorjonenPeruuta vastaus

  1. Reetta Korjonen sanoo:

    Matin huoli elämän ahdingosta on kyllä aito, mutta ei mitenkään yhdistettävissä tähän asiaan, johon sen liitti. Tuulivoiman rakentelijat ovat kalastelleet ympäri maailmaa jo vuosikausia ja nytkin voi olla lähdössä tuhansia hankkeita. Ei vaikuta sota näihin, ei juuri Putin tai muut, mutta vihreä agenda, joka on todellisuudessa ruosteen ruskeaa, tarvii näitä maamerkkejä.
    Nyt se asia tuli punnittua hallituksessa ja äänestyksen kautta demokratiaa voidaan aina punnita, että toimiiko se. Se on hyvä asia ja käyppä katsomassa noiden tuulivoimakuntien verotulon kasvut, niin saamme ihan fakta tietoa.

  2. Kuntalainen sanoo:

    Äänekosken vihreän steategian voi kyllä laittaa saman tien romukoppaan kun tehdään tuollainen linjaus. Järisyttävä imagotappio, hävettää asua täällä.

    1. Reetta Korjonen sanoo:

      Miten ajattelet, että niitä hävettää ja itkettää, jotka tuon tuulipuiston takia joutuvat lähtemään täältä ja eivät saa talostaan kauppoja. Pankit ei lainoita tämän alueen kiinteistöjä. Tuletko ostamaan ja avustamaan meitä, jotka täältä ollaan lähdössä sen takia, että työ on esim. Muualla Suomessa. Miten heitä lohduttaa, että Sinua hävettää. Näin tärkeästä asiasta voi antaa nimellä mielipiteen. Se on arvokkaampi, kuten talomme ilman tuulivoimaa. Nyt jo kolmen kohtalo.

    2. Tuulivoimamies sanoo:

      Matti Virtasen kirjoituksessa on nyt enemmän asiaa kuin koskaan ennen!

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy