ÄKS

Kannanotto: ”Maataloutta ei saa jättää umpikujaan ja huoltovarmuus on otettava vakavasti”

01.05.2022 10:50

Keski-Suomen Kristillisdemokraatit on vakavasti huolissaan Suomen maatalouden umpikujasta ja huoltovarmuudestamme. Maatalouden kannattavuus on jo pitkään ollut huono, mutta nyt Ukrainan sodan puhjettua tilanne on kriisiytynyt pahaksi. Lannoitteiden hinta on kolminkertaistunut ja polttoöljyn ja sähkön kaksinkertaistunut vuoden aikana, mutta tuottajahinnat ovat kohonneet vain vähän. EU-aikana palkansaajien keskiansiot ovat kaksinkertaistuneet, mutta viljelijän maataloustulo on puolittunut. Tilanne vaatii akuutteja toimenpiteitä nyt, ei vain tukia vasta syksyllä.

Keski-Suomen Kristillisdemokraatit esittää kustannusindeksin käyttöönottoa, joka takaisi tuotantokustannusten siirtymisen tuottajahintoihin. Toiseksi kauppa vaatii edelleen pitkiä sopimuskausia, jotka ovat tuottajan kannalta iso riski. Mikäli ei päästä tuottajien kannalta kohtuullisempiin sopimuksiin, tulee ryhtyä viime kädessä elintarvikemarkkinoita säätelevän lainsäädännön muuttamiseen.  

Ukrainan sota muistuttaa meitä huolehtimaan myös kansallisesta huoltovarmuudesta, jossa kotimaisella ruualla on keskeinen merkitys. Ruuantuotannon huoltovarmuuden parantamiseksi Kristillisdemokraatit vaatii valkuaiskasvien varmuusvarastoinnin aloittamista, siemenviljavarastojen valikoiman laajentamista ja varmuusvarastoinnin tason nostoa kaikkinensa.  

Maatalouden ja huoltovarmuuden asiat eivät voi odottaa! Kyse on jokapäiväisestä leivästämme. 

Keski-Suomen Kristillisdemokraattien kevätkokouksen kannanotto 29.4.2022

Vastaa käyttäjälle Maatalousyrittäjän ystäväPeruuta vastaus

  1. Reetta Korjonen sanoo:

    Onko tämä politiikka mennyt jo niin ihmeelliseksi, että monen pienen puolueen on kannettava esille huolia, jotka pitäisi olla koko eduskunnan keskutelussa. Eikä vain keskustelussa, vaan valmistelussa toimiksi tulevaisuuden muuttuvan tilanteen varalle. Mitä isot puolueet tekee, lähettää rahaa aseisiin, tehottomiin piikkeihin, jakaa maataloustuet sellaisille, joiden kautta ei ruokahuolto varmistu ja antaa perheviljelmien mennä nurin ja osoittaa ulkomaisille säätiöille, missä on maata, metsää ja peltoa halvalla saatavilla. Näin meitä vallan kahvasta käännetään. Ettekö ole vielä huomanneet?

  2. Maatalousyrittäjän ystävä sanoo:

    Tämä lienee aiheena valtakunnan politiikkaan liittyvä. Kuitenkin tämä on äärimmäisen tärkeä asia meille suomalaisille. Jos tuotantokustannukset nousevat kuten ne ovat nousseet, tulisi vastuu niistä saada kokonaan tai pääosin kaupalle, ei maatalousyrittäjälle. Nyt iskut joutuu ottamaan vastaan maatalousyrittäjä, mikä on niin väärin.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy