ÄKS

Kerhoilla voi myös kotoa käsin: Äänekosken 4H pitää kerhoja nyt netin välityksellä

28.03.2020 08:08
4H:n käynnissä olevat kerhot ”kokoontuvat” koronatilanteen aikaan WhatsAppissa. Kaikille avoimeen etäkerhoon pääsee osallistumaan kuka vain.

 

4H:n kerhotoiminta on monelle äänekoskelaisellekin lapselle ja nuorelle viikon kohokohta. Kun koronatilanne pisti kerhojen kokoontumiset pakettiin, lähdettiin yhdistyksessä ideoimaan uudenmuotoista toimintaa. Kolmelletoista käynnissä olevalle kerholle luotiin WhatsApp-ryhmä, johon yhdistys suunnittelee ja toimittaa joka viikko kerhotehtäviä. Lisäksi netissä pidetään kaikille avointa etäkerhoa.

– Monet muutkin paikallisjärjestöt ovat kamppailleet saman teeman ympärillä, että miten me saataisiin edelleen jäsenille tekemistä ja kerhot pyörimään. Yhdistyksessä lähdettiin miettimään jotain ihan uutta, ja sen tuloksena pantiin pystyyn tämä netissä järjestettävä etäkerho, kertoo toiminnanjohtaja Sanni Mönttinen.

Äänekosken 4H:n sivuilta löytyy joka perjantai uusi tehtävä, jonka voi tehdä kotoa käsin. Tehtävä palautetaan netistä löytyvään palautuslaatikkoon, ja kaikkien tehtäviä palauttaneiden kesken arvotaan palkintoja. Yksi tehtävä on yksi arpa, joten aktiivisuus kannattaa, Mönttinen vinkkaa.

Ensimmäinen tehtävä aukesi perjantaina 27. maaliskuuta, ja se innosti lapsia ja nuoria suuntaamaan luontoon. Tehtävän palautuksen yhteyteen voi myös ladata kuvia suorituksestaan, joten etäkerholaiset pääsevät kohtaamaan toisiaan valokuva-albumin välityksellä.

– Lähestymme tätä vakavaa asiaa positiiviselta kannalta. Tekeminen ei lopu, vaikka ollaankin poikkeustilanteessa. Tällaista toimintaa voi helposti jatkaa myöhemminkin, jos etäkerhoon on enemmänkin innostusta, Mönttinen toteaa.

Etäkerho on kaikille avoin ja maksuton, ja toiminta jatkuu toukokuun toiselle viikolle saakka. Etäkerhojen ohjaajana toimii Poken harjoittelija Heidi Salmela.

4H:n sivuilta löytyy myös TOP-tehtäväpankki (linkki), josta löytyy etäkoululaisille tekemistä vapaa-aikaan.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy