ÄKS

Keskussairaalassa koronan suhteen rauhallinen tilanne

29.04.2020 11:45
Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä ei ole viimeisen vuorokauden aikana ilmennyt yhtään uutta koronatartuntaa ja koronan vuoksi sairaalahoidossa on vain muutamia potilaita.

KSSHP:n vs. johtajaylilääkäri Juha Paloneva kertoo, että koska tilanne on pysynyt viime aikoina sekä meillä että muissakin lähialueen sairaanhoitopiirissä  näin rauhallisena, kiireettömiä hoitoja ja tutkimuksia tullaan käynnistämään Keski-Suomen keskussairaalassa yhä enenevässä määrin. Samalla linjalla näyttäisivät olevat myös muut isot erikoissairaanhoitoa tarjoavat sairaalat. 

Johtajaylilääkäri on huolissaan niistä potilaista, jotka peruvat vastaanottoaikoja ja tutkimuksia koronan pelossa. Paloneva korostaa, että Keski-Suomen keskussairaalaan hoitoihin ja tutkimuksiin tulo on turvallista. 

– Koronapotilaat eivät ole sairaalan tiloissa missään vaiheessa muiden potilaiden kanssa tekemisissä, vaan heidän hoitonsa tapahtuu pelkästään koronapotilaille tarkoitetuissa eristetyissä tiloissa. Hoitoketju koronapotilaita varten on luotu jo sisäänkäynnistä alkaen, eli koronapotilaat saapuvat sairaalaan pelkästään heille tarkoitetusta sisäänkäynnistä, jota ketkään muut potilaat eivät käytä, kertoo vs. johtajaylilääkäri Juha Paloneva.  

Paloneva kertoo, että koska rajoitustoimenpiteet ovat purreet hyvin ja sairaalassa on kapasiteettia hoitaa myös muita potilaita, niin jonojen purku ei -kiireellisten potilaiden hoidossa on nyt järkevää. Koronatilanteen vuoksi lakisääteisiä hoitotakuun määräaikoja ei kaikilta osin pystytä noudattamaan.  Mikäli potilas itse peruu tarjotun hoitoajan, niin hoitotakuu kyseiseen vaivaan raukeaa.

– Toki me pyrimme tarjoamaan uutta aikaa seuraavana mahdollisena ajankohtana, mutta takeita siitä, milloin uuden ajan saa, ei ole. Lääkärinä minua huolestuttaa se, että vakavia sairauksia voi jäädä huomaamatta ja hoitamatta mikäli aikoja perutaan tai siirretään Paloneva toteaa. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy