Kannanotossa kerrotaan, kuinka alueellisten ja kuntien perhehoidon toimintaohjeiden perhehoitolakia tiukemmat rajaukset kaventavat toimeksiantosopimuspohjaisten perhehoitajien toiminta- ja elantomahdollisuuksia.
Perhehoitolain mukaista 2 kk:n lakisääteistä irtisanomisaikaa ei käytetä esim. asiakkaan kuollessa, vaan perhehoitaja jää vajaatyölliseksi tässä maakunnassa jo 7 vrk perheenjäsenensä menehtymisen jälkeen. Perhehoitajien sosiaaliturva on heikko, jolloin perhehoitajuuden vajaa- ja osatyöllisyys hankaloittaa perhehoitajien työtä.
Etenkin lyhytaikaista aikuisten perhehoitoa tekevien sairastamisturva on olematon, mutta myös pitkäaikaisessa perhehoidossa sairastamisturvaa on syytä tarkastella. Perhehoitajien keskinäisen tasa-arvon saavuttamiseksi on kahden päätoimisen perhehoitajan taloudessa uskallettava käyttää perhehoitolain 9 §:ä.
Kehitysvammaisten asiakkaiden perhehoitovuorokausien vuosittainen määrä on laskussa, vaikka tekijöitä olisi. Perhehoito ei nauti ansaitsemaansa arvostusta yhtenä tasavertaisena asumispalvelun muotona, jossa on omat vuorovaikutukselliset vahvuutensa ja mahdollisuus elää omannäköistä elämää perheen täysivaltaisena jäsenenä. Perhe antaa pysyvät ihmissuhteet ja mahdollisuuden turvalliseen itsenäisyyteen. Kehitysvammaisten perhehoitoa pitää kehittää.
Ikäihmisten perhehoidon määrä on noususuuntainen, mutta siellä pitkäaikaisen perhehoidon saatavuus on vähäistä. Työn sitovuus tulee huomioida hoitoisuusluokituksissa niihin portaita ja hoitopalkkion määrää lisäämällä.
Kun jokaisessa kunnassa kiinnitetään periaatetasolla huomioita perhehoitajien asemaan ja perhehoidon ensisijaisuuteen, sillä on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä. Perhehoidon ihmisläheisyys antaa mahdollisuuksia moneen ja kantaa pitkälle, kunhan perhehoito itse saa mahdollisuuden.
Kun perhehoitajien työ mahdollistetaan sosiaaliturvaa parantamalla ja perhehoitoa aktiivisesti tarjoamalla, sen määrän kasvun myötä kasvaa myös hyvinvointi.
