ÄKS

Mielipide: Äänekosken päättäjille ainakin vielä tämän kerran

03.02.2020 08:00

 

Alkuun sitaatti keskisuomalaisen kirjoituksesta 23.8.2019. Jyväskylä. Hidastetöyssy pois asukkaiden toivomuksesta.

Jyskän Kirrinkydöntien alueen kuusi asukasta on saanut läpi toiveensa hidastetöyssyn poistamiseksi tien alkuosasta. Asukkaat perustelevat suojatien yhteydessä olevan töyssyn poistamista sen tarpeettomuudella ja lähitaloihin aiheutuvalla äänihaitalla.

Miten Äänekoskella kuunnellaan ja suhtaudutaan perusteltuihin kuntalaisten kannanottoihin?

Edellisessä kirjoituksessa totesin, että asioita pitäisi punnita perusteellisemmin ja kuunnella useampia tahoja ennen kuin tekee päätöksiä. Virkamiesten ja poliitikkojen kannattaisi kuunnella kuntalaisten kannanottoja, ettei tulisi virheellisiä päätöksiä, mistä on aina vaikea myöhemmin peräytyä. Kun on käynyt toteen se, että muutamalta henkilöltä on tullut perusteeton toivomus ja teknisen lautakunnan puheenjohtajan myötävaikutuksella on hidastetöyssyjä rakennettu Hitonlahden tielle.

Aikaisemman meille kantautuneen tiedon mukaan, olisi hidastetöyssyjä ollut vaatimassa isompi joukko ihmisiä Hitonlahdentien alkupäässä olevalta asuinalueelta, se tieto on vääräksi todennettu. 

Hitonlahdentien vaikutus alueella on 45 taloutta ja viisi kesämökkiä. Kaikissa talouksissa on käyty keräämässä nimiä hidastetöyssyjen pois saamiseksi, koska niistä ei ole ollut muuta kuin haittaa tien vaikutus piirissä oleville asukkaille. Vain neljässä tapauksessa ei otettu kantaa, 41:ssä taloudessa vastustettiin hidastetöyssyjä, mikä tarkoittaa 91,11 prosenttia asukkaiden määrästä. 

Teknisen lautakunnan puheenjohtaja oli pyytänyt, että keräisimme nimilistan myös Hitonlahdentien alkupään asukkailta, koska sieltä oli tullut alkujaan mukamas pyyntö töyssyjen rakentamiseksi. Hitonlahdentien puheenjohtajalle oli teknisen lautakunnan puheenjohtaja maininnut, että jos hidasteet poistetaan tulee uudestaan pyyntö niiden rakentamiseksi. Keräsin nimilistan, vain kaksi taloutta alkupään asuinalueelta ei ottanut kantaa asiaan. Kaikissa näissä muissa talouksissa ihmeteltiin sitä, että mistä ja keneltä tällainen ”huhu” on alkujaan tullut, koska hidasteita vastustettiin jyrkästi.

Tämä viimeinenkään kannanotto ei sitten vaikuttanut teknisen lautakunnan päätökseen mitenkään.

Tästä voi vetää sellaisen johtopäätöksen, että tekninen johtaja, katupäällikkö sekä teknisen lautakunnan puheenjohtaja sekä joku muu ovat pienellä porukalla päättäneet rakennuttaa hidasteet estääkseen mopomiitin häiriöt ko. alueella, hidasteet eivät poistaneet häiriötä.

Ehdotettiin Äänekosken mopomiitin uudeksi paikaksi Rannankyläntien uuden tielinjauksen valmistumisen jälkeen, että nelostien varteen jäisi sopiva pätkä vanhaa rannankyläntietä, alkaen rekkaparkista uudelle rannankyläntielle saakka. Alueesta olisi helppo tehdä suljettu alue, ei vaadi suuria kustannuksia, eikä myöskään aiheuta meluhäiriötä asukkaille, koska matkaa lähimpiin asumuksiin on riittävästi. 

Valitettavasti ehdotus tyrmättiin, koska kaupunki ei omista em. aluetta.

Joka tapauksessa tie jää siihen käyttämättömäksi, olisiko maanomistaja mahdollisesti antanut tien mopomiitin käyttöön?

Hidasteet eivät ole myöskään mitenkään lisänneet liikenne turvallisuutta, koska liikenne turvallisuus ongelmia ei ole edes ollut, vaikka kuinka pöytäkirjoihin olette niitä kirjoitelleet. 

Hidastetöyssyjen mielivaltaiset rakentamiset ovat ihan turhia veronmaksajien rahojen tuhlaamisia ainakin ko. tapauksessa.

Kaupungin hallituksen puheenjohtajaan otimme myös yhteyttä ja pyysimme häntä ottamaan asian hallituksen tutkittavaksi, että onko asiassa toimittu kuntalaisten edun mukaisesti.

Puheenjohtaja lupautui asian esiin ottamaan. Luettuani hallituksen pöytäkirjan, niin siinä ei ole mitään mainintaa asian esiin ottamisesta, eikä myöskään keskustelua asian tiimoilta käyty, mikäli pöytäkirja pitää paikkansa ja miksi ei pitäisi?

Haluan näin lopuksi tuoda esiin seuraavan asian liittyen tähänkin kannanottoon sekä aikaisempiin kirjoituksiini. 

Kun nämä hidastetöyssyt ilmestyivät Hitonlahdentielle alkoi täällä heti ihmettelyn aihe, että miksi ja kenen toimesta nämä ovat tänne tulleet?

Kukaan ei asiasta tiennyt mitään. Sitten alkoi keskustelu siitä, että voisiko joku kerätä nimiä hidasteiden pois saamiseksi. Allekirjoittanutta pyydettiin useampien henkilöiden toimesta tehtävään, mihinkä sitten lupauduin.

Yleensä periksi antamattomuudella leimautuu jonkin moiseksi änkyräksi, mutta tässä tapauksessa on erittäin helppo olla lähes sadan ihmisen kannattamana tämän asian puolesta, eikä tarvitse olla ns. kiven takana piilossa ja huudella sieltä. 

Tämä on mielestämme vahva kannanotto asian puolesta, mikä pitäisi huomioida myös päätöksen teossa.

Heikki Flinkman 

Vastaa käyttäjälle Ari JoutsimatkaPeruuta vastaus

  1. Keuliiko? sanoo:

    Töyssy-Flinkman, mopomiitit ovat turhaa ja vastenmielistä pärräämistä.

  2. Ari Joutsimatka sanoo:

    Minulle ei oikein aukea, että miksi näistä töyssyistä on niin suuri haitta? Toisekseen miksi ihmeessä nämä sitten ilman perusteluja tulisi poistaa, koska yleensä nämä hidasteet ovat sitä varten, jonka avulla parannetaan liikenneturvallisuutta asuinalueella? Ja kolmanneksi jos on alueen asukkaiden mielestä ”turhaan” asiaan käytetty ns kuntalaisten rahoja, niin vielä suuremmaksi synniksi katsoisin, että näiden 100 ihmisen pyynnöstä, tuhlataan mielestäni useamman kuntalaisen rahoja jos töyssyjen poistoon päädytään, ilman tosiasiallisten haittojen tuomista julkiseksi. Taas meni kuntalaisten rahoja ja voisin väittää, että useampi kuin kuvailtu 100 henkeä puolestaan eivät olisi valmiita kuntalaisten rahoja tähän käyttämään jotta töyssyt saadaan pois alueelta.

    Tämä oli yksittäisen kuntalaisen mielipide asiaan.

    Mutta silti olisi ainakin mukava tietää tällaisen mielipidekirjoituksen syy sille, miksi töyssyt ovat haitaksi ja tulisi poistaa ? Päätöksien tekemisiin en halua ottaa kantaa sen kummemmin.

    1. autoilija sanoo:

      jospa aukeais jos perehtyisit tämän asian tiimoilta aikaisemmin käytyihin kirjoituksiin ja perusteluihin ja nämä päättäjät jotka on tämän tehneet ovat tuhlanneet kuntalaisten rahoja ja tiettävästi kirjoittaja ei edes asu täällä eikä käytä tätä tietä ,yleensä sellaiset herkemmin on ensimmäisenä sanomassa mielipiteensä asiasta

      1. Ari Joutsimatka sanoo:

        Valitettavasti en ole perehtynyt asiaan kuten totesit. Kuntalainen kyllä. Turvallisuuteen liittyvät asiat ovat kuitenkin pienten lasten isänä lähellä sydäntä.

  3. Rasvakaapeli sanoo:

    Kerta hidastetöyssyt on tehty hidastamaan ja tuomaan turvallisuutta, niin kuin asukkaat on halunneet, niin miksi tiestä pitäisi tehdä taas turvaton. Mielestäni hidastetöyssyjä ei pidä poistaa missään nimessä. Jos töyssyt poistetaan ja joku kuoliintuu ylinopeutta ajaneen auton alle, niin kuka ottaa vastuun ? Asukkaat ? Kunta ? Asukkaat voisi lähteä autoillaan paria minuuttia aikaisemmin liikenteeseen, niin ei tarvi harmitella töyssyjen tuomaa turvalisuutta kun hiljennätte vauhtia niihin.

    Ps. Kiire tappaa

    1. autoilija sanoo:

      91,11% asukkaista ei ole halunnut töyssyjä, ei ole ollut ongelmaa vasta nyt kun töyssyt on laitettu ,kuka ottaa vastuun nyt kun mopoilijat oikein hyppyyttää,kuka kauemmas lentää?.siitä vasta vaaratilanteita tulee

      1. Ari Joutsimatka sanoo:

        ..Voisko tähän nuorten liikennekäyttäytymiseen ja turvallisuuteen myös mopoilijan vanhemmat osallistua keskustelemalla?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy