ÄKS

Mielipide: Kansanedustajien törkypuheet

04.08.2020 10:22 (muokattu 04.08.2020 11:47)
Kuvituskuva: Eduskuntatalon täysistuntosali. Hanne Salonen / Eduskunta.
Onneksi meillä Äänekoskella persut ovat olleet räväköitä törkeilemättä, kirjoittaa Pentti Salminen.

 

Lähinnä useat perussuomalaiset kansanedustajat ovat kunnostautuneet ala-arvoisilla puheilla ja kirjoituksilla. Tuorein esimerkki on kansanedustaja ja Suomen Sisun maakuntajohtaja Peltokankaan ministerien nimittely säälittäväksi perserei’iksi.

Peltokangas sanoo suivaantuneena siihen, etteivät ministerit rientäneet tuomitsemaan Pekka Katajan (ps) rajua pahoinpitelyä, mikä ei edes täysin pidä paikkaansa. En ole havainnut esimerkiksi presidentin tai vaikkapa piispojen tuominneen julkisesti tapahtunutta. Peltokankaan logiikalla hekin lienevät samanlaisia reikiä.

Peltokangas ja kumppanit lietsovat jatkuvasti vihaa yllyttäen näin myös väkivaltaisiin tekoihin. Puheita puolustellaan räväkkyydellä. Räväkkyys ei edellytä törkeyksien ja valheellisuuksien viljelyä. Pahoinpidelty Kataja arveli pahoinpitelijöiden olevan äärioikeistolaisia, jollaisten mukanaoloa puolueessa hän on vastustanut. Eli porukkaa, johon Peltokangaskin luetaan.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio ei näe aihetta käsitellä asiaa ryhmässä! Puolueen puheenjohtaja Halla-aho käytti isännän ääntä jyrähtäen, ettei tuollainen nimittely ole toivottavaa! Onneksi meillä Äänekoskella persut ovat olleet räväköitä törkeilemättä.

Pentti Salminen

Vastaa käyttäjälle Eero AmunetPeruuta vastaus

  1. Petteri Nieminen sanoo:

    Mihin unohtui sosialisti Liv Anderssonin maininta kun väitti Halla-ahon puhuvan paskaa.Tuntuu sosialisteilla olevan Perussuomalaiset ajojahdin kohteena säälittävää.

    1. Pentti Salminen sanoo:

      Kiinnitin huomiota härskimpiin ja tuoreimpiin törkeyksiin. Jos persua arvostelee reaktio on juuri Niemisen esittämän kaltainen. Siis pitäisi kaivaa kaikkien puolueitten mokat esiin ennen kuin voi arvostella persua. Ja jos muita arvostelltuja ei ole vähintään yhtä useita kuin persuja, on kyseessä ajojahti!

      Mutta mitä Li Anderssonin mokaan tulee, hän arvosteli Halla-Ahon puhetta kasvokkain, siis puheen sisältöä. Ei siis nimitellyt
      Halla-ahoa loukkaavasti ihmisenä.

      1. Petteri Nieminen sanoo:

        Selitystä tulee kuin Uuno Turhapurolta konsanaan Salmiselta.Kyllä minusta on aika alaarvoista suorassa lähetyksessä väittää toisen puhetta paskan puhumiseksi mutta ei mikään ihme sosialistilta.

      2. Jorma Kännö sanoo:

        Mitenkäs Vapaavuoren (kok) suorittamat pahoinpitely, rattijuopumus ja varkaus… tai Kimmo Sasin (kok) kuolemantuottamus… Husu Husseinin (SDP) petokset… Al-Taee (SDP) kiihottaminen kansanryhmää vastaan… Antti Rinteen (SDP) sakkotuomiot jne… puhutaanko välillä näistä kunnon tekijöistä eikä aina vain ulvota että kun joku sanoi ruman sanan?

        1. Eero Amunet sanoo:

          Sattuupa vihreä ulkoministerikin olemaan rikostutkinnassa 🤔

          1. Veli Veikko sanoo:

            Kommenttikirjoituksessa oli teemana törkypuheet. En itse asiassa muista Haaviston puhuneen törkeitä.

        2. Jakku sanoo:

          Juurikin näin 👍

        3. -marke- sanoo:

          ”Kaikki muslimit eivät ole terroristeja,mutta kaikki terroristit ovat muslimeja”
          sanoi Teuvo Hakkarainen ja sai tuomion.

          ”Kaikki persut eivät ole rasisteja,mutta kaikki rasistit ovat persuja ”
          sanoi joku toinen ja ei saanut tuomiota.

          Mikä nämä lainaukset erottaa toisistaan?
          Onko Hakkaraisen puhe vihapuhetta ,mutta alempi ei?
          ,

          1. J sanoo:

            Erottava tekijä on se, että persut ei ole etnisesti, uskonnollisesti tai ihonväriltään määriteltävissä oleva syrjitty vähemmistö vaan lauma törttöjä ukkoja ja pari pimahtanutta räväkkätukkaista akkaa.

            Kyllä se ero löytyy ihan kyseisestä rikoslain kohdasta, otsikon ”Rikokset ihmisyyttä vastaan” alta.

      3. Dullriver sanoo:

        Nykyisin on niin että muiden puolueiden törkeyksistä TÄYTYY vaieta JOTTA voisi arvostella persuja.

        1. Eero Amunet sanoo:

          Vastaus J:lle. Olen sitten perussuomalainen törttö ukko jolla on laudaturin paperit ja yliopiston teknillisen tiedekunnan loppututkinto perstaskussa, perhe maahanmuuttajan kanssa ja KIRJOITAN OMALLA NIMELLÄ

          1. Bullriver sanoo:

            Ei ihan oma alkper sukunimesi kuitenkaan taida olla? Tai siis olet vaihtanut sukunimeäsi, syystä tai toisesta. Se on toki ihan laillista jos sukunsa nimeen kyllästyy.

  2. Eero Amunet sanoo:

    Vahvat kansa kielen sanathan ne ovat maan ongelma, ei miljardien työntäminen EU-kaivoon, groomingin sadat uhrit, 40% lisäys vuodessa väkivaltarikoksissa. Presidentti märisi Waltterin (kenties keksittyä) tarinaa ja nyt on humiseva hiljaisuus niin Kaivopuiston murhan kuin Katajankin tapauksessa. Joskus kivat sanat ei oikein riitä.

    1. Bullriver sanoo:

      ”Miljardien työntäminen EU:n kaivoon” Juuri tälläinen populistinen pölinä vie pohjaa järkevältä keskustelulta. Nythän tehdyllä EU:n elvytyspaketilla ”pelastettiin” EU ja Suomikin, Nyt päästään eteenpäin. Suomi ei ole irrallinen saareke vaan olemme osa EU:ta. Nyt tehtyä pakettia maksetaan vuoteen 2054 asti. Ei Suomelle tule mitään miljardikustannuksia vuosittain, se usein unohdetaan. Suomi kyllä pärjää, ei sorruta populistiseen valitukseen.

      1. Eero Amunet sanoo:

        Tuo kritiikitön EU:n palvonta on populismia

      2. Eero Amunet sanoo:

        Onhan se tärkeää että italialaisilla on varaa lomailla lapissa.
        Kritiikitön EU-ihailu on pahinta populismia.

        1. Bullriver sanoo:

          Ja kuka on harrastanut kritiikitöntä EU:n ihailua? Totesin pari perusfaktaa, sen käänsit heti populistisesti päälaelleen.

        2. Bullriver sanoo:

          Kritiikitön EU:n palvonta? Vedät kyllä kaikessa mutkat suoraksi. Analyyttinen ajattelu ei taida kiinnostaa? No jokainen tyylillään.

          1. Eero Amunet sanoo:

            No esitit että ”pelastamme EU:n” Miksi se pitää pelastaa?
            Kirjoitapa omalla nimellä. Vaatiiko rohkeutta?

          2. Bullriver sanoo:

            Ethän itsekään ole oikealla nimelläsi. No, olisiko EU pitänyt päästää kaaokseen? Ei olisi. Persujen EU viha on pateettista.

      3. Eero Amunet sanoo:

        Nimiasiasta: se käyttääkö joku sukunsa ALKUPERÄISTÄ nimeä vai ukkinsa tekemää käännöstä ei kuulu kenellekään, vähiten bullriver-tyyppiselle trollille ja puskistahuutelijalle. Asian kommentointi täyttää jo solvauksen tunnusmerkit.

        1. Bullriver sanoo:

          Itse kyllä aloitit tämän keskustelun nimistä. Se taisi jo matkan varrella unohtua? Enkä nyt sinunkaan kommenttejasi kovinkaan muita kunnioittavana pidä. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

  3. Puolueista on moneksi sanoo:

    Tässä kirjoituksessa tuotiin esiin YKSI esimerkki, mutta leimattiin koko puolue.

    Valtakunnan mediasta löytyy joka puolueesta törkypuhujia, muunmuassa opetusministeri ja sisäministeri. Ja kunnallispolitiikasta voisi mainita muunmuassa julkisuudessa paljon esiintyvän Diarran(vihr.)

    Kurkistus Twitterin maailmaan saa lukijan hämmästymään. Siellä poliittinen sanailu , puolueesta riippumatta, on vähintäänkin hurjaa.

    Mielipide saa toki puolueista olla, mutta se ei tarkoita objektiivista faktaa. Hyvää ja törkyä löytyy kaikista.

  4. Bullriver sanoo:

    Kyllähän nämä Peltokankaat, Tynkkyset, Mäenpäät, Mäkelät etc ovat aikamoisia. Hienoa, että Äänekosken perussuomalaiset ovat asiallista porukkaa. Ikävä kyllä perussuomalaisten maine valtakunnantasolla on aika karmea, siihen pitäisi Halla-Ahon ja Tavion tiukasti puuttua. Muuten puolue ajautuu täysin nurkkaan.

    1. Eero Amunet sanoo:

      Tai nousee koska puhuu oikeista asioista.

    2. Äänekosken lampaat on aitauksessa? sanoo:

      Jossain vaiheessa ihmisillä tulee mitta täyteen ja nämä kansanedustajat edustavat näitä ihmisiä.

  5. Pentti Salminen sanoo:

    Kiitokset mielenkiintoisista vastauksista, jotka eivät kuitenkaan ottaneet kantaa kirjoitukseni sisältöön.

    1. Eero Amunet sanoo:

      Höpöhöpö. Otin kantaa p-alkuisen sanan merkitykseen Suomelle.

      1. Pentti Salminen sanoo:

        Eero Amunet olet oikeassa. Pahoittelen virhettäni. Olen kuitenkin kanssasi eri mieltä keskustelukulttuurin merkityksestä. Se voi joko rakentaa tai repiä edellytyksiä tehdä tärkeitä isoja yhteiskunnallisia ratkaisuja. Vrt. USA.

        Bullriverin pyrkimystä analyyttiseen keskusteluun arvostan.

        1. Bullriver sanoo:

          Trump on tämän ”Pandoran boxin” avannut. Hän on ”vihapuheen” isä meidän ajassamme. Ja valitettavasti hänen tyyliään populistit kautta maailman matkivat. Kunhan Trump saadaan pois Valkoisesta Talosta, tulee USA:n keskustelukulttuuriin heti iso muutos. Ja se tulee säteilemään joka puolelle.

        2. Eero Amunet sanoo:

          Minä en näe sitä erityisen analyyttisena, sloganeiden toistoa. Mutta sitähän politiikka nyt on kunnes joku sanoo p… 😎

  6. Asko sanoo:

    Ja oliko mitään muita meriittejä normaalin käytöksen lisäksi? Tuo kun on ikäänkuin se perustaso, jolla jokaisen odotetaan toimivan.

  7. Petteri Nieminen sanoo:

    Se on vain monelle kova paikka kun Perussuomalaisia äänestää köyhä työtön sekä piinkova kapitalisti ja kaikkea siltä väliltä.Vielä kun saadaan naisetkin tajuamaan että Suomea ei pelasteta puita ja pakolaisia halaamalla niin uusi jytky on taattu.

    1. Eero Amunet sanoo:

      Aamen

      1. Bullriver sanoo:

        Valitettavasti yksinkertaisella, populistisella politiikalla Suomea ei viedä muuta kuin ojan pohjalle. Aikamme ongelmat ovat kompleksisia, ja niihin ei ole helppoja, saati yksinkertaisia vastauksia. Teuvo Hakkaraiset ja Laura Huhtasaaret eivät meitä tässä tilanteessa auta millään lailla, vain osaavat yhteiskunnan rakentajat.

        1. Eero Amunet sanoo:

          No nykyinen punavihreä hallitus on osaava yhteiskunnan rakentaja?

          1. Bullriver sanoo:

            No jos katsoo kansan mielipidettä, ylivoimainen enemmistö on sitä mieltä. Tyytyväisyys taisi viimeksi olla reilut 70%. Hallitusohjelma on sivistyneen, edistyksellisen maan ohjelma.

  8. Veli Veikko sanoo:

    Salminen kirjoitti ihan oikeasta asiasta. Ennen vanhemmat ihmiset sanoivat tiukasti moittien ”rumia” puhuville nuorille, että ”soo soo”. Suurin osa puhuikin asiallisesti toisiaan loukkaamatta, ilman v-alkuista voimasanaa. Nuoret miehen alut oppivat vanhemmilta miehiltä. Tänä päivänä suuri osa nuorista käyttää jo v-alkuisia voimasanoja, myös tytöt ja naiset. Mutta viimeisen 10:n vuoden aikana ovat tulleet lisäksi eritasoiset vihapuheet, varsinkin politiikan välineenä. Kyllä kansa tietää, sanoi Vennamo. Niiiiin. Aina ”viisas” kansa äänestää vihapuheita harrastavaa poliitikkoa, ei asiaosaavia.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy