ÄKS

Mielipide: Kiitos kaupunginhallitus – ei tuulivoimaloita Liimattalaan

09.06.2022 15:39

 

Äänekosken kaupunginhallitus teki maanantain kokouksessaan asukkaiden hartaasti odottaman päätöksen ja hylkäsi Liimattalan tuulivoimala-alueen osayleiskaavan äänin 6-3. 

Vaikka päättäjä kannattaisi tuulivoimaa sinänsä, niin päätöksenteossa on otettava huomioon kokonaisuus, paikallisuus ja ympäristö, mihin tuulivoimaloita suunnitellaan. Tuulivoimalat eivät yksinkertaisesti sovi joka paikkaan ja Liimattala on sellainen valtavien vesivarantojensa takia. Suunniteltu tuulivoimala-alue on liian lähellä asutusta ja pohjavesialuetta, jotka ovatkin olleet asukkaiden tärkeimmät perusteet vastustaa tätä hanketta. Ilman puhdasta vettä emme voi elää.

Alueen asukkaiden, käytännössä yhden kaupunginosan juoma- ja käyttövesi olisi pohjavesiasiantuntijoiden mukaan todennäköisesti pilaantunut jo rakennusvaiheessa, mikäli nuo massiiviset tuulimyllyt ja niiden vaatima infra ja tiestö olisi rakennettu. Ympäristönsuojelulain 17§ sanoo, että ”pohjavettä ei saa pilata eikä sen laatua vaarantaa ja pilaamiskielto on ehdoton”. Tämä on vakava asia eikä vastuunsa tunteva päättäjä voi ottaa tällaista riskiä ympäristörikoksesta. Se olisi tietoinen päätös hyväksyä pohjaveden ja sen myötä Liimattalan vedenottamon veden laadun vaarantuminen ja pilaantuminen. 

Yksi kaupungin perustehtävistä on puhtaan veden tuottaminen koko kaupungin alueelle. Olisi käsittämätöntä, jos se yhdellä kädellä hoitaisi tätä tehtävää ja toisella olisi antanut luvan juomaveden pilaamiseen Liimattalan vedenottamon alueella. 

Kaupunginhallitus toimi vastuullisesti viheltäessään pelin poikki ja hylätessään tämän kaavan. Onneksi tässä kokouksessa järki voitti ja hankkeelle on nyt pantu piste. 

Asukkaita roikotettiin löysässä hirressä aivan liian kauan. Epätietoisuus on nyt kuitenkin päättynyt ja voimme vihdoin katsoa toiveikkaasti eteenpäin. Kiitämme kaupunginhallitusta viisaasta päätöksestä ja myös asukkaiden kuuntelemisesta Äänekoski-ilmiön lupausten mukaisesti. Sekä konginkankaalaiset että alueen mökkiläiset voivat sittenkin uskoa Äänekosken sloganin sanoihin: ”Tulevaisuus asuu täällä”. 

Niiden satojen asukkaiden puolesta, jotka ovat vastustaneet Liimattalan tuulivoimalahanketta

Satu Lamberg
Juhani Lamberg
Tanja Rämä
Sami Kalliokoski
Raili Rauhala

Vastaa käyttäjälle TuulivoimamiesPeruuta vastaus

  1. Tuulivoimamies sanoo:

    Maaseudun Tulevaisuus:
    ”Tuulivoiman osuus Suomen sähköntuotannosta voi nousta 70 prosenttiin, ennakoi Sitran selvitys
    Suomi tavoittelee hallitusohjelman mukaisesti hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä ja sen jälkeen hiilinegatiivisuutta.”
    Em. taustaa vastaan Äänekosken poliitikoilla ja väestöllä lienee visiona vähentää sähkön käyttöään merkittävästi, kun sähkön tuottamiseen ei kelpuuteta tuulivoimaa.
    Mielipide: Ei kiitoksia kaupunginhallitukselle vaan korkeintaan nokkospuskat.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy