ÄKS

Mielipide kuntalaisaloitteen käsittelystä

12.10.2020 10:23
Konginkankaalaiset ja sumialaiset tekivät kuntalaisalotteen terveyspalveluittensa parantamiseksi uskossa, että aloite käsitellään valtuustossa. Kun näin ei käynytkään, he ovat oikeutetusti pettyneitä. Aloite on tehty suurella vaivalla ja sen on allekirjoittanut yli 400 kuntalaista.
Aloitteessa ja sen käsittelystä on esitetty virheellisiä tietoja, jotka eivät kuitenkaan estä aloitteen käsittelyä. Keskeisin on täysin väärä tulkinta kuntalaista. Kuntalaki ei edellytä aloitteen käsittelyä valtuustossa. Mikäli aloitteen allekirjoittajia on vähintään 2 prosenttia kunnan asukasluvusta, laki velvoittaa vain käsittelemään sen kuudessa kuukaudessa ottamatta kantaa käsittelijään.
Valtuuston hyväksymässä Äänekosken kaupungin toimintaa ohjaavassa hallintosäännössä aloitteiden käsittely on osoitettu aiheesta riippuen yhdelle tai useammalle lautakunnalle. On siis toimittu muodollisesti oikein, mutta paremminkin olisi voitu menetellä. Onni onnettomuudessa on, että nyt asian perusteelliseen valmisteluun jää enemmän aikaa vuoden vaihteen jälkeen.
Jotta varmistettaisi, että tulevaisuudessa tärkeät aloitteet saisivat arvoisensa käsittelyn, on hallintosääntöä muutettava tältä osin. Ja toivottavasti selkokielisesti nykyisen munkkilatinan sijaan.
Kyseessä on houkutteleva aihe irtopisteitten kalasteluun, kuten olemme jo huomanneet. Jotta asian käsittely talousarviokokouksessa olisi sujuva eikä sekava huutokauppa, demarit toivovat, että hallitus tai valtuustoryhmät valmistelisivat yhteisen esityksen asian jatkojalostamiseksi rakentavassa hengessä.
Pentti Salminen
valtuutettu (SDP)
perusturvalautakunnan jäsen

Vastaa käyttäjälle VasemmistoliittoPeruuta vastaus

  1. Reetta Korjonen sanoo:

    Kiitos Pentti Salminen!
    On hyvä, että kuntapolitiikassa on huomattu ne puutteet, jotka ovat leivottu kuntalain ja hallintosääntöjen sisään. Ne kumpikaan eivät estä asian tuomista valtuustoon. Valtuusto on aina luvallinen käsittelemään niitä asioita, joita on tarpeen käsitellä. Laki ei velvoita, mutta ei kiellä. Hyvä ja avoin hallintotapa antaa kuntalaisten mielipiteille mahdollisuuden tulla esille heidän omissa asioissa. Nyt tehdyllä menettelyllä valtuutetulle ei välity aloitteen asiat, koska hän ei missään vaiheessa saa nähdä koko asiaa ja perusteluja. Ei tiedä, että on olemassa paljon asioita, jotka asettavat nykyisen toimintatavan käyttäjän kannalta ongelmalliseksi. Näin voidaan vaikeuttaa hallinnon sisällä valtuutetun tiedonsaanti oikeutta väärin. Hallinnon sisällä voi harkita tietoisesti, mitä tietoa antaa, jos toinen ei osaa kysyä. Kysyttäessä ne on annettava. Valtuutetut eivät osaa kyseenalaistaa, jos sanotaan, että ei tarvi käsitellä. En usko, että on olemassa mitenkään mahdollista olla antamatta vastausta, jos on esitetty asiallinen kysymys ja siihen oletetaan löytyvän asiallinen vastaus. Minä uskon, että ne 411 äänekoskelaista ei odottanut, että vastaus on, että tätä ei tarvitse ottaa käsittelyyn.
    Hallinnon pykäläviidakkoa kuntalaisen ei tarvitse tuntea, mutta maalaisjärkeä hän saa käyttää. Se on sallittua, kuten äänestäminen neljän vuoden välein. Ne valtuutetut, jotka sanovat, että se on kyllin, ovat ymmärtäneet kuntalaisen ja oman asemansa väärin.
    Tämä on oikein suuri huoli, että muutamat hupailevat kuntalaisen vakavalla huolella. Puheita voi olla, niitä sopii maailmaan, mutta ne puheet, jotka johtaa vahinkojen ja virheiden korjaamiseen, ovat aitoja. Eihän mikään muutu tai korjaannu kieltämällä virhe ja ongelma, vaan ryhtymällä korjaamaan vahinko. Paljon on asukkaita muuttanut pois sen jälkeen, kun keskittäminen terveyspalveluissa alkoi. Oletko valtuutettu jo huomannut sen? Kiitos lehdelle, että täällä kuntalaisen äänessä kuuluu edes jotakin hiljaista huutoa.
    Olen asiamiehenä velvollinen nämä tunnot tuomaan esille.
    Reetta Korjonen

  2. Reetta Korjonen sanoo:

    Pentti oliko tulkintasi siitä, että aloitetta ei tarvitse käsitellä valtuustossa politiikkaa, johon viittasit kirjoituksessa. Se on vietävä valtuustoon viimeistään vuoden viimeisessä kokouksessa. Siinä saatetaan valtuutetuille tiedoksi, että mitä heiltä on kysytty ja toivottu.
    Siinä viimeistään valveutunut valtuusto katsoo, että onko siellä sellaisia asioita, jotka vaativat valtuuston ottamaan asiat jatkoselvittelyyn. Virheellistä väitettä on kertoa se, että jos lautakunta vastaa omista resursseista, että se ei onnistu kahdesta syystä ei viedä valtuustoon. Valtuusto ei ole antanut lupaa hajauttaa rakennetta ja rahaa siirtoon. Valtuusto voi tämän asian muuttaa päättämällä aloittaa palveluja muuallakin, kuin terveysasemalla tai perustella, miksi se ei muuta ja yritä saattaa kuntalaisten palveluja paremmin saavutettavaksi. Valtuutetun tärkein tehtävä on järjestää kunnallinen itsehallinto ja sen avulla turvallinen arki. Niin, että käsitellään valtuustossa, jos valtuutetut pitää huolen. Reetta Korjonen monen henkilön tuella.

    1. Pentti Salminen sanoo:

      Reetta, teidän aloitteelle tullaan vaatimaan talousarviokokouksessa sen käsittelyn aloittamista valtuuston ratkaisua vaativana asiana. En sen vuoksi halua lähteä tässä vaiheessa arvostelemaan miten ja kenen olisi pitänyt toimia toisin, jotta aloite olisi aiemmin saatu valtuuston käsittelyyn.

      Vuoden viimeisessä kokouksessa esitetään ilmoitusasiana luettelo vuoden aikana tehdyistä aloitteista ja niiden aiheuttamista toimenpiteistä. Talousaviokäsittelyssä sen sijaan hankkeelle varataan rahat tai kirjataan, miten hanke tullaan rahoittamaan. Hanketta ei siten voi jättää varojen puuttumisen takia toteuttamatta.

  3. Lähiterveysasemien puolesta sanoo:

    Toistetaan Salmiselle (Sd.) kaksi kysymystä hänen aiempaan kirjoitukseensa liittyen. Näihin haluaisimme vastauksen, emmekä selitteleviä ja sekavia mielipidekirjoituksia. Erityisesti tuo Salmisen henkilökohtainen kanta asiaan kiinnostaa! Eikö teidät ole valtuustoon valittu juuri siksi, että kerrotte asioihin oman kantanne…

    Kaksi kysymystä Pentti Salmiselle (Sd.) :

    Mikä on henkilökohtainen kantanne aloitteen vaatimaan asiaan?

    Sisältääkö lauseenne: “Toivottavasti kirjoitus ei ole omiaan estämään asian tulevaa käsittelyä myönteisessä hengessä”, jonkinlaisen uhkauksen?

    1. Pentti Salminen sanoo:

      Lähiterveysasemien puolesta -nimimerkille

      Lopetin edellisen kirjoitukseni palautteen odottamiseen 2päivään. Vastaan siis vasta nyt. Pahoittelen, että en ole osannut kirjoittaa Sinun kirjallista vaatimustasoasi tyydyttävällä tavalla.

      Oma henkilökohtainen kantani on, että aloitteen käsittely on valtuuston asia.
      Sanomani uhkaukseksi käsittäminen on tarkoitushakuista tulkintaa. Ei uhkaus. Ja millä lihaksilla uhkaisinkaan.

      1. Ehdoton kantani lienee... sanoo:

        Tiedätte valtuutettu Salminen varsin hyvin, että tässäkin kysyttiin teidän henkilökohtaista kantaanne kysymykseen, kannatatteko lähiterveysasemien toiminnan palauttamista osittain Konginkankaalla ja Sumiaisissa valmiina oleviin tiloihin?

        Miksi hankkiutua edustajaksi ja perusturvalautakunnan jäseneksi, jos aina hakeutuu ryhmän mielipiteen taakse?

  4. Elinvoima sanoo:

    Teimme aloitteen siinä uskossa, että se käsitellään vaaleilla valittujen ihmisten omien mielipiteiden toimesta. Toistaiseksi aloitetta on käsitelty täysin ja vain kaupungin virkamiesten sanelun mukaan!

  5. Oma mielipide sanoo:

    Linkistä voi jokainen tarkistaa, kuinka vaalilupaukset osuvat yhteen tämän aloitteen käsittelyssä tehtyjen tai tekemättä jätettyjen päätösten kanssa…

    Vaalilupaukseni:

    1. Lupaan tukea ratkaisuja, jotka parantavat lasten, nuorten ja vanhusten palveluja.

    2. Tuen yrittäjyyttä edistävää elinkeinopolitiikkaa. Sitä kautta edistämme työllisyyttä. ja sen myötä saamme talouden kuntoon.

    https://vaalikone.yle.fi/kuntavaalit2017/aanekoski/ehdokkaat/23325?emp=rt-1#!

  6. Vasemmistoliitto sanoo:

    Vaikuttaa siltä, että Salminen (Sd.) toivoo, että asia käsiteltäisiin valmiiksi ennen valtuuston kokousta. Onko tämä demokraattista? Onko tämä valtuuston ja valtuutettujen valtaa, arvoa ja arvostusta korottavaa?

    ”Jotta asian käsittely talousarviokokouksessa olisi sujuva eikä sekava huutokauppa, demarit toivovat, että hallitus tai valtuustoryhmät valmistelisivat yhteisen esityksen asian jatkojalostamiseksi rakentavassa hengessä.”

    1. Pentti Salminen sanoo:

      Onko Vasemmistoliitto nimimerkki. En jaksa uskoa Vasemmistolla olisi noin ymmärtämätön käsitys päätöksenteosta. Valtuuston tulee tehdä myönteinen päätös asian laittamisesta jatkojalostukseen mahdollisine valmisteluohjeineen.
      Kuten kirjoitin kyse on jatkojalostuksessa.
      Jos toimittaisi nimimerkin esittämällä tavalla, demokratiasta ei olisi hajuakaan. Vastuullinen päätös edellyttää monipuolista tietämystä, jota valmistelu tuottaa. Itseään arvostava valtuutettu haluaa tietää millä perusteilla hän päätöksensä tekee.

      1. Lähiterveysasemien puolesta sanoo:

        Virkamiesten valmistelu ei tuota, kuin paperia ja asenteellisia, pahimmillaan vanhoista teksteistä kopioituja vastineita (kuten esim. ylilääkäri Lukkarisen vastine 26.5. perusturvalautakunnan kokoukselle). Normaalissa maailmassa Lukkarinen olisi jäävi lausumaan tähän asiaan yhtään mitään.

        Eikö itse kymmensivuinen aloite tuottanut valtuutettu Salmiselle tarpeeksi tietoa päätöksenteon tueksi? Edes periaatepäätöksen tekemisen tueksi? Pienemmilläkin tiedoilla on periaatepäätöksiä tehty kuten esim. Pankkari areena (lasku veronmaksajille noin 8 miljoonaa € ja vuotuiset käyttökulut noin 200,000€ miinuksella).

        Muistutetaan vielä, että kyseessä on kaupungin arvoihin ja strategiaan perustuva kansalaisaloite.

      2. Reetta Korjonen sanoo:

        Kiitos Pentti jälleen. Valaistuminen ja harkinta syntyy tiedon lisääntyessä, mutta jos tieto ei pääse esille, ei valot syty. Kaupunginhallituksessa oli vielä lamput sammuksissa. Esittelijä kertoi, että lautakunnan päätöstä ei selvitetä ja aloite annetaan valtuustolle tiedoksi. Olisi säästynyt aikaa, jos tiedonkeruu olisi jo aloitettu. Kiitos kuitenkin, että luottamushenkilöiden harkinta alkaa toimia. Aikaa aina on, jos halutaan. Pohditaan yhdessä, kun yhdessä näistä ollaan vastuussakin. Reetta

      3. -marke- sanoo:

        Milloin Äänekoskella on tehty sääntömuutos jolla esim.terveyspalvelujen tai esim. koulujen lakkauttaminen tai perustaminen on siirretty valtuuston vallasta lautakunille.
        Kuinka valtuusto voi ottaa asian käsittelyyn jos se ei kuulu sen toimivaltaan?
        Äänekosken käytäntö osoittaa huolestuttavaa piittamattomuutta laissa säädettyä kunnan asukkaiden suoraa osallistumisoikeutta ja vaikutusmahdollisuutta kohtaan.
        Lakiin käsittelystä on otettava täsmällisemmät ja velvoittavammat säännökset.Perusturvalautakunnan vastaus on tulkittu olleen samalla vastaus kuntalaisaloitteseen.
        Kaupunginvaltuuston kokouksissa asiaa ei ole annettu edes tiedoksi.

        1. Petteri Nieminen sanoo:

          Toivottavasti äänestäjät vihdoin huomaavat tämän kuppikuntaisuuden.Seuraavissa kunnallisvaaleissa on mahdollisuus vaikuttaa.PPP

        2. Reetta Korjonen sanoo:

          Marken ihmettelyyn voi kertoa jotakin. Äänekosken valtuustoa on suojeltu ”lähestymiskiellosta”, jonka se hyväksyi hallintosäännön vahvistamisella. Kuntalainen ei voi olla perillä eikä tarvitse olla tietoinen marssijärjestyksestä. Hän luottaa vain henkilön toimintaan, jonka on valinnut vaaleilla omia arvojaan edustamaan päättäjissä. Ei hän tiedä, että joku vie ääni- ja puhevallan noin vain nuijan kopsauksella. Siksi me teimme valtuustoaloitteen ja pyydämme katsomaan nykyisten valtuutettujen vahvistetun rakenneyleiskaavan seurannan painopisteitä. Niitä miettiessä saamme vahvistusta sille, että aloite tuli oikeaan aikaan. Nyt tarvii enää oikea osoite asioiden keskustelemiseen. Tuleeko paljon puhetta ja vähän villoja. Sen näyttää tulevaisuus.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy