ÄKS

Mielipide: Lastensuojelulain muutokset

19.01.2021 11:35

Valmisteilla olevassa lastensuojelulain muutoksessa tarkoituksena on pystyä puuttumaan entistä helpommin päihteitä käyttävien lasten asioihin. Erityisen huolenpidon jaksoa (EHO) voitaisiin jatkaa nykyisen 90 vrk lisäksi toisella 90 vrk jaksolla. Lisäksi päihdehoitoon ohjatuille lapsille saadaan tehdä ruumiintarkastuksia, jotta aineita ei kulkeutuisi laitoksiin.

Tämä kuulostaa ihan hyvältä, mutta mistä nämä hoitopaikat löytyvät? Tällä hetkellä arviolta noin 1/3 päihteitä käyttävistä lapsista pystytään sijoittamaan heille tarkoitettuihin paikkoihin, erityispaikkoja ei ole riittävästi. Toinen asia, joka itseäni mietityttää, on se, ovatko kunnat valmiita käyttämään näitä kalliimpia paikkoja. Hyvin harvan tilanteessa on tähänkin asti EHO-päätöksiä tehty, vaikka tarvetta olisi ollut. On sijoitettu huumeita käyttäviä lapsia tavallisiin nuorisokoteihin, joissa he opettavat myös muut käyttäjiksi.

Kuntaliitossa toivotaan, että kunnat perustaisivat omia päihdeyksikköjään. Voisiko Äänekoski lähteä tällaiseen hankkeeseen? Tarvittaessa paikkoja voitaisiin tarjota myös muille pohjoisen Keski-Suomen kunnille. Tällä hetkellä EHO-paikat ovat usein kaukana omalta paikkakunnalta. Jos tarkoitus on, että lapsi voi hoidon jälkeen palata kotiin, kannattaa ehdottomasti tarjota hoitoa mahdollisimman lähellä. Vahvaa tukea lapsi tarvitsee hoidon jälkeenkin. Vähintään tukihenkilön pitää olla tiiviisti kuvioissa mukana kotiin pääsyn jälkeenkin.

Mitä nopeammin päihteiden käyttämiseen kunnolla puututaan, sitä paremmat mahdollisuudet lapsella on selviytyä. Tiedän, että moni vanhempi vastustaa lapsen riisuttamista ym. kovilta kuulostavia keinoja, mutta tämä on ainut mahdollisuus, millä voidaan estää aineiden pääsy laitoksiin.

Uuden lain tarkoitus on myös pienentää lastensuojelutyöntekijöiden asiakasmäärää. Valitettavasti tähän todettiin, että kaikki kunnat eivät lakimuutosta pysty toteuttamaan.

Tiedän, että Äänekosken kaupungin pitää olla tarkkana, mihin jatkossa rahaa sijoitetaan, mutta lasten hyvinvointiin sijoittaminen tulee maksamaan itsensä pidemmän päälle takaisin.

Minna Kuusjärvi kuntavaaliehdokas, KD

 

 

Vastaa käyttäjälle Reetta KorjonenPeruuta vastaus

  1. Reetta Korjonen sanoo:

    Minna puhuu vakavasta kasvusta tämän asian tiimoilta. Huostaanotot ja päihdehuolto on ollu kasvava ongelma kaikialla, myös täällä. Siinä menee rahaa ja minkä enemmän on sijoituksia kunnan ulkopuolella, niin kuntaraha jää ikuisesti kunnan ulottumattomiin. Siksi pitäisi olla kunnissa lähialueen yhteistyötä, omaa palvelua ja toimiva jälkihuolto omana tuotantona.
    Tärkeänä ennaltaehkäisynä viisaat kunnat ovat aloittaneet jo 1960 luvun kodinhoitajatyön perheissä. Tuki tulee monesti pirstaleisena ja liian myöhään, jolloin ei puuttuminen auta. Itse olin perheeni kanssa onnellisessa asemassa silloin, kun sairastimme paljon ja olimme samalla omaishoitajia. Saimme kodinhoitajat aina muutamana päivänä kuukaudessa. He tulivat joskus ihan pyytämättä iloisena yllätyksenä.
    Avuntarvetta ei aina ole päihteet, vaan kuormitus voi tulla arjen haasteista.
    Lasten ja nuorten tuki on yksi haasteista kunnan ja tulevan Sotekentän kesken

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy