ÄKS

Mielipide: Pankkari on tyhjän panttina

12.05.2021 09:00
Arkistokuva.

Olin ensimmäisinä puolustamassa monitoimihallin rakentamista. Minun ideoima halli olisi ollut isompi urheilukompleksi, jossa olisi muun muassa  jalkapallokenttä ja yleisurheilujuoksurata.

Jouduin pettymään, kun sellaista ei tullut. Käytännössä pankkarissa pelataan vain koripalloa. Salibandyn porukka ei harjoittele siellä, koska pelialustan asettaminen kestää 2-3 tuntia. Pelimatto voisi siirtyä kokonaan liikuntatalolle, missä se palvelisi mm. jalkapalloa ja salibandya.

Koripallon pelaaminen voisi keskittyä Pankkarille.

Äänekosken kaupunki osti pankkarin 6 miljoonalla eurolla. Itse vastustin sen ostoa. Sillä rahalla voisi saada paljon aikaiseksi! Kaupunki olisi voinut esimerkiksi. peruskorjata Suolahden ja Äänekosken uimahalleja, ostaa Suolahtisalin ja remontoida sitä. Kaupunki olisi voinut rakentaa uuden kulttuuritalon sekä nuorille, työttömille ja erityisryhmille tiloja. Kaupunki voisi kanavoida varoja vanhustenhuoltoon sekä lasten ja nuorten mielenterveystyöhön.

Ilidio flores, kuntavaaliehdokas (vas)

Vastaa käyttäjälle Lauri LohiPeruuta vastaus

  1. Äänekoski rules sanoo:

    Olisi erittäin mielenkiintoista tietää ketkä nykyisistä kuntavaali ehdokkaista ovat olleet ajamassa pankkarin ostoa!!! Onko tulevaisuudessa tulossa lisää näin huonoja päätöksiä??

    1. -marke- sanoo:

      Äänekosken kaupunki oli solminut aikaisemmin LehtoTilat Oy:n kanssa vuokrasopimuksen Pankkarista 15 vuodeksi.
      Vuokrasopimusaikana hallin vuokrasopimukset olisivat olleet 6,9 milj.

      LehtoTilat Oy tarjosi lähes valmista hallia kaupungille 5,3 milj. ostettavaksi.

      KH käsitteli tarjousta ainakin kaksi kertaa ja päätti ehdottaa valtuustolle hallin ostoa ja pyytää valtuuston päätöstä myöntää ostoon 5,3 miljoonaa.

      Äänestys tulos oli 34-9

      Itse äänestin puolesta koska tällä säästettäisiin kaupungin käyttötalousmenoissa merkittävästi.

      Vuokrasopimuksesta ei oltaisi päästy irti vaikka hallille olisi tullut joku toinen omistaja.

      Pörssiyhtiöiden kanssa tinkimisestä tuskin ,monella valtuutetulla on kokemuksia,mutta se on heidän näkemyksensä.
      Heidän mielestään pyydetty hinta oli korkea ja sitä olisi pitänyt saada alemmaksi.
      Tietojeni mukaan Pankkari ei ole tyhjänpanttina vaan käyttöaste on korkea.
      Lisäksi olemme saneet sinne myös yritystoimintaa ja käyttäjät ovat tyytyväisiä.

  2. cmoon tiikeri sanoo:

    Jännä että jalkapalloilijoille pitää koko ajan saada lisää ja lisää kaikkea. Vasta saivat uuden tekonurmen, nyt rakennetaan pallohallia niille ja hyvin ainaki kelpasi talvella futsal harjoitteluun jalkapalloilijoille. Että Pankkari on kyllä kaikkien lajien harjoittelussa eikä vain koripallon..

  3. Jiisi sanoo:

    Kiva kuulla mitä maksoi. Viisaita päätöksiä riittää kiitos vaan. Lue vi……ks män.

  4. Petteri Nieminen sanoo:

    Äänekoskella pitää jatkossa alkaa pitämään tiukkaa talouskuria mieluummin palveluja karsimalla kuin veroja nostamalla.Pitää muistaa että väki vähenee ja vanhenee veronmaksajien joukko pienenee.Veroäyriä pitää yrittää laskea jos meinataan houkutella lapsiperheitä muuttamaan tänne.

  5. Missä järki? sanoo:

    Tämä on kyllä täyttä asiaa! Täysin väärä päätös oli ostaa Pankkari, miksei voinut vain vuokrata? Eikö näitä Koripallo kenttiä ollut jo tarpeeksi ääneseudulla?

    1. Penttisen Hana sanoo:

      Eikähän jo voisi pikkuhiljaa unohtaa nämä pallojen ja kiekkojen perässä juoksijat. Nykynuoriso on kiinnostunut aivan muista lajeista kuin nämä… vähän sama kuin hiihtoladuilla jonne syydetään rahaa kuin kaivoon, kävijäkunta on ehtoopuolen väkeä. Kattokaa mitä naapurikunnissa tehdään. On pumptrackkia, bmx rataa jne.

  6. Haista paska sanoo:

    Saanen muistuttaa ettei ole mitään järkeä panostaa niihin lajeihin, jossa ei ole tarpeeksi harrastajia. Uskomatonta, että Äänekoskella kaikkien pitäisi saada aina jotain, kun joku toinen on saanut. Ihmisten pitäisi pikkuisen rauhoittua ja mennä sillä mitä on täällä on. Tämä kirjoitus vääristää pankkarin tarkoitusta, koska itse olen viettänyt siellä monta tuntia ja nähnyt, että siellä on muitakin kuin koripalloilijoita. Koripallo on ainut joukkuelaji tietääkseni, jossa ollaan valtakunnan sarjoissa, sekä niissä pärjätään, että turhaan rahat ei ole mennyt. Muistakaa, että siellä on myös ikäihmisten lentopallo vuoroja ja lukion vuoroja.

    1. API sanoo:

      Koripallo ei kiinnosta ketään.

    2. Lauri Lohi sanoo:

      Nämä mennee ajan pallolajit ei kiinnosta ketään.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy