ÄKS

Mielipide: Tämän vuoden teema on #omaishoito koskettaa jokaista

23.11.2020 10:25

Perussuomalaisten Marke Tuominen kertoo mielipidekirjoituksessaan, kuinka omaishoidon tuki on kuntataloudessa melko poikkeavasti käyttäytyvä menoerä: kun siihen budjetoidaan yksi euro, se tuo takaisin toisaalla säästöä jopa kolme euroa.

 

Kun omaishoitoon budjetoidaan yksi euro, se tuo takaisin toisaalla säästöä jopa kolme euroa. Kela on arvioinut säästön olevan 20 000 euroa vuodessa henkilöä kohden. Kunta siis säästää omaishoitoon satsaamalla huomattavia summia ,muusta kalliista hoidosta ja palvelusta. Kuitenkin Äänekosken kaupungin budjetit ovat tähän asti aina tehty niin tiukoiksi,että omaishoitoon varatut rahat ovat loppuvuodesta loppuneet. Vaikka jakelupolitiikka Äänekoskella on ollut tiukka niin rahat vain loppuvat.

On kuntakohtaista kuinka hankalassa tilanteessa pitää olla, että tuki katsotaan tarpeelliseksi. Omaishoidon tuki kun ei ole ehdoton oikeus ja sen oikeus määritellään laissa omaishoidon tuesta ja se on sidottu talousarvioon. Keskimäärin omaishoitaja saa kuukaudessa korvausta noin 408 euroa,13 euroa päivä. Tästä on maksettava vero. Hoitopalkkiot eivät todellakaan vastaa työmäärää. Omaishoitajan arkea on mahdoton ymmärtää jos ei sitä itse elä. Hoitopalkkion määrään vaikuttaa hoidon sitovuus ja vaativuus sekä hoidettavan hoidon turvaamiseksi annettavat sosiaali-ja/tai terveyspalvelut.

Omaishoito pitäisi siirtää Kelalle, silloin myöntämisperusteet olisivat kaikille yhdenvertaiset, nyt eri pisteytyksellä saa erilaisen palkkion eri kunnissa tai pääsee tuen piiriin.Kansalaisaloitteella sitäkin yritettiin muuttaa, mutta aloite ei saanut tarpeeksi kannatusta. Suomeen tarvittaisiin myös omaishoidon valtuutettu.

Valtakunnallista tilastotietoa päätöksistä ja omaishoitajien tuista ei sosiaali-ja terveysministeriön mukaan ole. Ministeriön mukaan tilastouudistus on vireillä. Noin 60 prosenttia omaishoidettavista on intensiivisen kotihoidon tai tehostetun palveluasumisen asukkaita,jos heillä ei olisi omaishoitajaa.

Moni omainen huolehtii läheisistään ilman kaupungin kanssa tehtyä toimeksiantosopimusta. Omaishoidon tuen ulkopuolella elävien omaishoitajien tilanne on monesti haastava.Suurin osa omaishoitoa tekevistä ei saa omaishoidon tukea.Se joukko sisältää niitä jotka ovat hakeneet,mutta tukea ei ole myönnetty määrärahojen puutteessa ja ne jotka täyttäisivät ehdot,mutta eivät ole hakeneet. Jos omaishoitajat menisivät lakkoon (tukea saavat ja tuettomat) kaupunki romahtaisi täysin.

Omaishoitajan työ on vaativaa, sitovaa ja raskasta työtä. Erikoisen raskasta se on nykyisen pandemian aikana,joka hankaloittaa tilannetta ,henkinen paine on kova ja tuen tarve lisääntynyt. Seniorikeskukset ovat olleet suljettuna, ne ovat tarjonneet lepotaukoja ja virkistystä omaishoivaan normaalioloissa. Kaikki omaishoitajat eivät halua nyt koronaepidemian aikaan ottaa vastaan niitä vaihtoehtoisia palveluja joita kaupunki on tarjonnut. Virkistystoimintaa jota Ääneseudun Omaishoitajat ry. on järjestänyt ovat nyt katkolla.

Moni omaishoitaja on tällä hetkellä jaksamisen äärirajoilla, jos omaishoitaja tarvitsee arjessa paljon tukitoimia ja omaishoitaja hoitaa läheistään ympäri vuorokauden. Jos omaishoitaja on iäkäs, ollaan kohta katastrofin partaalla. Omaishoitaja itse ja läheinen vieläkin enemmän kuuluvat usein riskiryhmään.Joulu on jo lähellä, mutta joulupuuro läheisten kanssa jää tänä vuonna haaveeksi, siltä tilanne pandemian suhteen nyt näyttää. Sydänpiparit ovat nyt entistä tärkeämpää muistaa leipoa ja lähettää. Ääneseudun Omaishoitajat ry. muistavat tänä jouluna virkistyspaketeilla näitä arjen sankareita.

Läheisyys antaa voimia, myös etänä.

Äänekoski lisäsi omaishoitoon talousarviossa ensi vuodelle 100 000 euroa. Kaupunki saa valtiolta koronatukea 6,7 milj. euroa. Mihin omaishoitoon lisätty rahat käytetään ei ole tietoa? Pitäisi kuunnella omaishoitajia, mitä heillä on sanomista omista tarpeistaan. Kaupungin päätös lisätä omaishoitoon euroja on vihdoin oikeansuuntainen osoitus, vaikka ei raha korvaakaan arjen sankareiden palvelua on oikea teko antaa se heille joille se kuuluu.

Omaishoito on maailman parasta hoitoa, tuetaan sitä.

Rosalyn Carter kirjoittaa osuvasti: Maailmassa on vai neljänlaisia ihmisiä:

– heitä jotka ovat olleet omaishoitajia,

– heitä jotka ovat omaishoitajia,

– heitä joista tulee omaishoitajia,

–heitä jotka tarvitsevat omaishoitajia.

Marke Tuominen

Vastaa käyttäjälle Reetta KorjonenPeruuta vastaus

  1. Pertti Salo sanoo:

    Haluaisin tietää paljonko maksaa yhden ihmisen sijoittaminen vanhainkotiin kuukaudessa ja paljonko maksaa omaishoito yhden ihmisen kohdalta kunnalle.Toivoisin kunnan virkailija jolle asia kuuluu, julkaisevan sen, tämän lehden sivulla.

  2. Pentti Salminen sanoo:

    Hieno kirjoitus Marketta. Ei turhaa politikointia vaan täyttä asiaa ja empatiaa.

    1. Reetta Korjonen sanoo:

      Kiitos Marke. Kaikki täyttä asiaa ja huoli on entistä suurempi, sillä on tulossa suuret ikäluokat luukulle. Lisäksi vammautumisen ym. Takia siellä on paljon myös nuoria tuen saajia. Kerron teille vähän omasta asiantuntemuksesta, mitä se kustannus on itselle, kunnalle ja yhteiskunnalle. Ne luvut ovat toista, kuin omaishoidon korkeintaan tuki. Tuella ollaan n. Kaksi vuorokautta hoitopaikassa. Hoito kunnan omassa yksikössä bruttona on n. 190 – 260 euroa, riippuu paikasta ja hoidon tarpeesta. Tämä on hinta vuorokaudessa. Siitä maksaa asiakas varojensa mukaan, kuitenkin enintään hoitopäivän hinnan. Yksityiset perivät kunnilta osapuilleen samoja hoitohintoja ja asumisen ja ruuan asiakkaalta. Kunnan laitoshoidossa kuuluvat lääkkeet ja kaikki hoito, myös lääkärinhoito hoitopäivän hintaan. Yksityisessä palveluseteleillä ostettu hoito on jotakuinkin samanlaista, mutta siellä ei saa lääkkeitä eikä vaatteita, vaan ne hankitaan itse. Asumispalveluja tuottaa sekä kunnat että yksityiset ja niissä on melkein samat hinnat. Erona kuntatalouden kannalta on, että ihminen saa palveluasumisessa Kelan hoito-ja asumistuen ja laitoshoidossa Poistuu kela hoitotukea eläkkeestä ja ei saa kansaneläkkeen perusosaa. Tämä siksi, että laitoshoitoa varten kunta valtionapua muuta kautta.
      Mitä on ajateltava. Omaishoito on valtakunnan edullisin ja inhimillinen hoito. Se ei korvaa tiiviimmän hoidon tarvetta, mutta vähentää sitä huomattavassa määrin. Sen saaminen vastaamaan tarvetta on ensi tilassa tultava uudistus kriteerien yhtenäistämiseksi ja maksun saamiseksi valtakunnalliseksi. Sote vai Kela, miettiköön viisaat, jos heitä on. En usko, että tähän maan hiljaisten huoleen kukaan puuttuu, mutta se tuo joka päivä suoraa rahaa kuntien kassaan.
      Se varaa aina omaisten huoleen ja lähimmäisen rakkauteen. Tiedän tämän, sillä oma perheeni on ollut kuuden vanhuksen omaishoitaja, johon toimintaan kunnalla ei ollut koskaan antaa markkaakaan tukea. ( hoitoa ennen euroja). He ovat kaikki tallella ja minä odotan kutsua heidän seuraansa. Tästä asiasta ei kylliksi puhuta missään ja ei ole agendalla ennenkin itse tai omainen on sairas. Puhun tämän käytännön kautta oppineena, siis asiantuntijana, en kirjanoppineena ja fariseuksena.
      Toivon myös, että sosiaalijohtaja avaisi tätä, koska summat ovat kuntakohtaisia ja hänellä ne on tiedossa.
      Reetta Korjonen

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy