ÄKS

Mikä on valtuutettujen pääluku – sen päättää valtuusto

29.10.2020 10:32
Väheneekö päättäjien päät? Sen päättää kaupunginvaltuusto.

Kaupunginvaltuuston koko – toisin sanooen valtuutettujen lukumäärä – tulee valtuuston ratkaistavaksi 9. marraskuuta. Maanataina kokoontuva kaupunginhallitus antaa esitykselle pohjaa, Onko meillä tulevaisuudessa valtuutettuja nykyinen 43 vai 27 – vai joku pariton luku siltä väliltä. 

 

ÄKSän uutisen alle kommentoineiden mukaan valtuutettuja toivottaisi olevan 33 tai vähimmäismäärä 27. Kaupunginjohtaja Matti Tuonosen esitys kaupunginhalitukselle on 43 valtuutettua. 

– Valtuutettujen lukumäärä tulee olemaan täysin polittinen päätös. Minulle käy kaikki vaihtoehdot, Matti Tuononen sanoo. 

Kuntalaissa valtuutettujen minimimäärä on porrastettu kunnan asukasluvun mukaan, ylärajaa ei ole asetettu.

Tilastokeskuksen vuosi sitten julkaisema alueellinen ja kuntakohtainen väestöennuste merkitsisi väestömäärän vähenemistä yli 80 prosentissa nykyisiä kuntia ja kasvua harvemmassa kuin joka viidennessä kunnassa vuoteen 2040. Näin myös Äänekoskella, jossa ennusteen mukaan asukkaita olisi enää reilut 14 000 asukasta. Heinäkuun lopulla äänekoskelaisia oli 18 668. 

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kari Kiiskinen arvelee, että lopullinen päätös saadaan valmiiksi äänestystuloksen kautta. 

– Olen kuullut usealta taholta, että valtuutettujen määrää voisi vähentää, Kari Kiiskinen sanoo. 

Vastaa käyttäjälle Reetta KorjonenPeruuta vastaus

  1. Reetta Korjonen sanoo:

    Mikäli demokratian laajaa toteutumista kannatetaan se olisi tuo Tuonosen malli. Liitoskunnista olisi hyvä, että joku tulisi rajoilta tai sitten valittaisiin laadukkaasti koko kuntaa arvostavia päättäjiä. Silloin laatu korvaa määrän, vaikka onkin yksi ääni vain kaikilla.

  2. Joni Kotilainen sanoo:

    27 on hyvä

  3. Mitä haittaa on nykyisestä määrästä? sanoo:

    Mitä haittaa on nykyisestä määrästä eli 43:sta valtuutetusta?

    Valtuuston kokouksien määrää on jo vähennetty vain kuuteen vuodessa. Asioita ei haluta tuoda valtuustoon, demokraattiseen päätöksentekoon lainkaan! Mielummin sovitaan asiat pienessä piirissä. Tämäkö on asukkaiden tahto?

    1. Veli Veikko sanoo:

      Kansanedustajia on 200, kansalaisia on noin 5,54 miljoonaa. Noin 0,036 promillea siis edustaa kansaamme eduskunnassa. Kaupunginvaltuutettua on 43, kansalaisia noin 18600. Noin 2,3 promillea edustaa äänekoskelaisia valtuustossa. 43 kaupunginvaltuustossa on tarpeettoman iso joukko. Mieluummin 27 valtuutettua ja korotetaan kokous- ym. matkapalkkioita, saisimme kenties pätevämpiä ja motivoidumpia valtuutettuja töihin.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy