Leif Lindemanin tammikuun lopussa julkaistu albumi ”Leif Lindeman laulaa rakkaudesta” on monipuolinen kattaus kevyttä musiikkia. Lue, kuinka laulaja itse kuvailee levyn kappaleita.
Ensimmäinen, Petri Munckin tuottama, iskelmäalbumi Leif Lindeman laulaa rakkaudesta julkaistiin 31. tammikuuta (Sony Music). Sunnuntai-iltana levyä juhlistetaan Painotalon konsertissa, joka on samalla kiitos miestä tukeneille äänekoskelaisille, kuten Lindeman kertoi ÄKSälle jutussa Leif Lindemanilta iskelmälevy: ”Yksi suuri haaveeni toteutui!”.
Levy sisältää 11 tanssittavaa ja raikasta iskelmäkappaleita, joita ovat tehneet muun muassa Vexi Salmi, Petri Munck, Jussi Rasinkangas, Sana Mustonen ja Ressu Redford.
Levyllä on kaksi uutta tangoa, Petri Munckin kirjoittama Mies ja nainen sekä Jussi Rasinkankaan ja Vexi Salmen yhteistyönä syntynyt Ruoriton pursi. Svengaavaa lattaritunnelmaa edustaa Toni Nuotion, Ressu Redfordin ja Sana Mustosen kirjoittama Mamasita.
Albumilta lohkaistiin julkaisun alla toinen single Silmiin, jonka on alunperin 80-luvulla levyttänyt Katri Helena.
Leifin omat ajatukset albuminsa lauluista:
1. Laulaa rakkaudesta
– Kun kuulin laulaa rakkaudesta laulun, niin se kolahti heti temponsa ja rytmiikkansa puolesta. Laulun tekstiä piti hetken miettiä; ainakaan minulle ei ollutkaan ihan tavallinen stoori. Kertoo naisesta, joka on ollut nuoruudessaan seurapiirien helmi ja nyt hän muistelee, monenlaisista kolhuista ja pettymyksistä huolimatta, elämäänsä ylpeänä menneisyydestään ja uskoo edelleen rakkauteen. Ymmärsin tekstin, minusta se on erityisen hieno.
2. Mun luo
– On itselleni jotenkin sellainen laulu, johon parisuhteessa elävän keikkamuusikon/laulajan on helppo samaistua.
3. Ruoriton pursi
– On yksi kauneimmista tangoista, mitä olen koskaan kuullut. Vexin teksti kolahti niin syvälle sisimpääni, että odotin oikeen malttamattomana, milloin pääsen sen studiolle laulamaan.
4. Puolimatkaan
– Kun mietimme levylle lauluja Munckin Petri soitti minulle ”Nyt mulla on sulle biisi!”. Kuuntelin ja siinähän se oli – teksti hyvin oivallettu. Elämässä täytyy usein täytyy tulla puolimatkaan vastaan, jolloin on paljon helpompaa.
5. Kipinä
– Olin jälleen kerran Peten kanssa puhelimessa ja Pete kysyi: ”No, minkälaista sen täytyy sitten olla?” Yritin kertoa hänelle, että siinä pitäisi olla sitä, tätä ja tuota… Seuraavana päivänä Pete lähetti sähköpostiin Kipinän ja siinä se oli hän teki sen, olin ymmälläni – onpa lahjakas kaveri.
6. Antaa tulla lunta tupaan
– On vanha käännösbiisi, Matintalon Sepon oivallus levylle. Todella suosittu laulu englannin kielellä, suomeksi vähemmän esitetty klassikko.
7. Hymyillen
– Tämä laulu sopii minulle tekstin perusteella kuin valettu. Olen juuri sellainen kuin Vexi Salmi tekstissään sanoo: ”Hymyillen mä vastaan otan joka tappion”. Olen tunnetusti kova poika hymyilemään.
8. Silmiin
– Silmiin on Katri Helenan ja hänen edesmenneen miehensä Timon yhteinen laulu. Itselleni tämä on henkilökohtaisesti todella tärkeä laulu.
9. Rakkaus suurinta on
– Tässä jälleen Vexi Salmi ja Rasinkankaan Jussi osoittavat rautaisen ammattitaitonsa tehdä suomalaista iskelmää.
10. Mamasita
– Tässä laulu, joka kolahti eksoottisella rytmillään ja tekstillään.
11. Mies ja nainen
– Tämä nykytango on erittäin vaikuttava tekstiltään.