ÄKS

Pankkisillalle halutaan suojelumerkintä – Kierälahden asemakaava uudelleen valmisteluun

08.06.2020 20:11 (muokattu 08.06.2020 21:58)
Arkistokuva Pankkisillasta.
Valtuusto antoi vahvan viestin Pankkisillan säilyttämiseksi.

– Ei haluta olla vissillä puheilla, vaan halutaan saada selkeä merkintä kaavaan Pankkisillan säilyttämisestä, voimakkaasti Pankkisillan puolesta puhunut Eila Nurmi (vas) sanoi.

– Tämä on ollut myös aiemmin valtuuston sopima tahtotila, Leila Lindell (kesk) muistutti.

Rolf Nyholm (sd) esitti Kierälahden asemakaavaa lähettämistä uudelleen valmisteluun muun muassa Eila Nurmen, Matti Virtasen (vas) , Lauri Laxin (ps) ja Matti Tiusasen (kesk) kannattamana.

– Tämä on meidän kaikkien äänekoskelaisten asia, että silta säilyy paikallaan, Nyholm sanoi.

Kierälahden kaava palautettiin uudelleen valmisteluun, toiveena saada Pankkisillalle suojelumerkintä.

Vastaa käyttäjälle mauPeruuta vastaus

  1. Bullriver sanoo:

    Pankkisilta on ikoninen silta ja olennainen osa Äänekosken kulttuurimaisemaa.Allekirjoittanutkin pikkupoikana kävi sillan alla virvelöimässä, niitä kaloja ei silloin kuitenkaan saanut syödä. Hienoa, että Pannkisilta tullaan säilyttämään!

  2. Lämpimät muistot sanoo:

    Tämä silta oli minun koulumatkan varrella kävin,Äänekosken kansakoulua 50-60luvulla,asuin Kierälahdessa.Nyt poismuuttaneena paikkakunnalle jossa on Suomen pisin riippusilta Raippaluodon saaristoon mentäessä.

  3. Lämpimät muistot sanoo:

    Pankkisilta oli koulumatkan varrella käydessäni koulua 50-60luvulla Äänekosken kansakoulua.Nyt asun alueella jossa on Suomen pisin riippusilta Raippaluodossa.

  4. mau sanoo:

    Niin, hienoahan se on silta säilyttää ( niinkuin monet muutkin muinaismuistot) mutta: kuinka paljon lompakkoaan ovat valmiit avaamaan he jotka kiihkeästi vaativat kaikkea vanhaa säilyttämään ? vai onko se vanha sanonta: ” valtio maksakoon mutta verorahoihin ei kosketa ” yhä voimissaan ?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy