ÄKS

Pokelta löytyi osaamista ja yhteistyökykyä tukalaan tilanteeseen: 3D -tulostin on tehnyt yötä päivää suojavisiireitä Äänekosken terveyskeskuksen käyttöön

12.04.2020 16:44 (muokattu 12.04.2020 16:52)
Tämä on aivan huikea juttu: Pokella valmistuu suojavisiirejä Äänekosken terveyskeskuksessa työskentelevien terveydenhuollon ammattilaisten tarpeeseen.
Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, ei edes Kiinaan, sillä vastaus tarpeeseen voi löytyä aivan naapurista. Pokella 3D -tulostetut suojavisiirit ovat tervetullut suojavaruste Äänekosken terveyskeskukseen. 

 

Poken 3D -tulostin on ollut tärkeässä työssä pääsiäispyhien aikaan. Kiirastorstaina aloitettu 3D tulostettujen suojavisiirien valmistus on edennyt tänään sunnuntaina pisteeseen, jolloin 50. visiiri toimitettiin Äänekosken terveyskeskukseen. 

Pekka Ouli kertoo, että visiirejä on tarkoitus valmistaa vielä parisataa – ainakin. 

– Viikon päästä tähän aikaan, aletaan olla tavoitteessa, Ouli kertoo. 

Kimmoke visiirien valmistamiseen lähti ylilääkäri Keijo Lukkarisen sähköpostista. 

– Lukkarinen kysyi keskiviikkona, olisko Pokella mahdollisuuksia valmistaa kyseisiä suojavarusteita, Ouli kertoo. 

Pokella todettiin lähes että, että kyllä onnistuu. Sähköpostin jälkeen, seuraavana päivänä oli tehty jo kolme prototyyppiä, joita käytiin terveyskeskuksessa esittelemässä. Jukka Seppänen, Pokella 3D -tulostuksen ja mallinnuksen parissa toimiva projektityöntekijä, oli ajan hermolla heti. 

– Toteutukseen otettiin kärkiajatukseen: nopea valmistaa, mukava käyttäjälle. Ei tarvinnut lähteä keksimään pyörää uudelleen, vaan malli on Tsekeistä, jossa kyseisen mallin suunnitteluun on osallistunut joukko ammattilaisia. Alkuperäisestä löytyy CE-merkintä. 

Ouli kertoo, että Pokelta löytyi materiaalia valmistukseen. Pleksi tilattiin Etralta. 

– Onneksi he saivat toimitettua tavaraa heti, Ouli kertoo. 

Kun malli oli tiedossa ja materiaalit kasassa alkoi valmistus. Mukana tekemässä on ollut viiden hengen porukka. 

Ouli kertoo, että päivässä valmistuu nyt 30 visiiriä. Kaikki mitä tehdään, menee heti oman paikkakunnan käyttöön. 

– Tilaamme alkuviikosta lisää muovia, josta on nopeampi valmistaa. Nämä ovat nyt maailmalla todella kysyttyjä, eikä niitä saa ostettua mistään. Teemme näitä nyt periaatteella 24/7. 

Visiirit on helppo puhdistaa, kertakäyttöisiä kun eivät ole. 

Entä kulut? Maskikauppa käy tällä hetkellä kuumana, ja tuotteet on hinnoiteltu pilviin. 

– Emme lähteneet laskemaan kaupungille tarjousta, vaan teemme nämä niin sanottuna hätäaputyönä, Pekka Ouli sanoo. 

Keijo Lukkarinen antaa suuren kiitoksen Pokelle. 

– Poke tarttui ajatukseen heti. On upeaa, että omalta paikkakunnalta löytyy tällaista osaamista ja halua lähteä tekemään yhteistyötä, Lukkarinen kiittelee. 

Koeajon jälkeen visiirit otettiin terveyskeskuksessa heti käyttöön. 

– On ollut kova haaste saada suojaimia. Tuossa aivan naapurissa tehdyt visiirit ovat hyvin käyttökelpoisia ja käytännöllsiä, Lukkarinen sanoo.

 

Vastaa

  1. Pekka Ouli sanoo:

    Terveyskeskuksella on todella moni osallaistunut tekemiseen ja Eero Karhulle erikoiskiitokset kun on järjestellyt oikeita ihmisiä kohtaamaan todella nopealla aikataululla.

  2. Jorma Kiviranta sanoo:

    Upeaa paikallista yhteistyötä, pienikin voi olla suurta👍 Olisipa kapasiteetti esim. 1000 kertainen niin… 😀🇫🇮

  3. hyvä kun tehdään sanoo:

    Pitäisikö päätä pystyä taivuttamaan, eihän tuota voi käyttää potilastyössä, en oikein ymmärrä kun on rinnuksille asti.

  4. heikki jahkola sanoo:

    Aika huikea juttu. Onbea hyvät naiset ja herrat.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy