ÄKS

Poken opiskelijat Löyhkälän rauniouunilla

07.11.2020 13:13
Tiesitkö, että Konginkankaalta löytyy adoptoitu uuni?

Oletko koskaan kuullut, että Konginkankaalla Kivetyssä on 1800-luvun lopulta peräisin oleva argeologisoitunut asuinpaikka? 

 

Tässä paikassa on torpasta jäljellä suuri lohkokivistä rakennettu kiviuuni piippuineen. Tilan on alun perin rakentanut kruununmaille luvattomasti Kaarle Sillanpää, joka toimi alun perin Löyhkälä nimisen tilan isäntänä 1920-luvun alkuun asti. Vuonna 1922 tila oli saanut uuden isännän Niko Hokkasen, joka perimätiedon mukaan on rakentanut uunin ja sitä ympäröivän pirtin. Pirtti on sittemmin purettu ja sen hirret siirretty muualle. 

Valtionmetsässä Äänekosken Räihän Koivistossa sijaitseva uuni on Keski-Suomen museon ja museoviraston Adoptoi monumentti -hankkeen kautta Kömin Killan hoitama ja ylläpitämä kohde. Adoptoivana yhdistyksenä Kömin Kilta siis on sitoutunut turvaamaan ja hoitamaan kohteen säilymistä. 

Miten Poke sitten on mukana tässä projektissa? Reetta Korjonen oli suoraan yhteydessä Jaana Tullilaan, että lähtisikö Poke mukaan hoitohankkeeseen. Olemme toisen vuoden ympäristönhoitaja opiskelijoita ja hanke sopii perinne- ja kulttuuriympäristöjen kunnostamisen tutkinnonosaan. 

Kömin Kilta on antanut meille ohjeistuksen, jonka avulla saamme tehtyä ympäristönhoidollisia töitä uunin alueella. 

Keskiviikkona 21.10 oli meidän ensimmäinen päivämme uunilla, silloin satoi myös ensilumi. Lumi teki haastetta maaston kartoittamisen kanssa. Itse olen käynyt uunilla aiemminkin, toisille paikka oli täysin uusi. Tosin nyt vähäinenkin satanut lumi oli haudannut alleen paljon. 

Reetta oli pyytänyt, että tärkein etsittävä kohteesta on kaivo ja mikäli löytyy vanhoja esineitä, niin niitä ottaa talteen. Erilaisia esineitä löytyikin kengistä säilykepurkkiin ja reen jalaksen osiin.
Sattuipa paikalle myös eräs saman pitäjän mies, joka kertoo käyneensä useita kertoja nuorena poikana täällä. Mies kertoi muistavansa paikan hyvin, torpan ja kaivonkin paikan tiesi. Ensimmäisenä hän johdatti meidät kaivon luokse, joka löytyi luonnonnotkelmasta. Kaivoa oli koitettu kepeillä peittää, nyt se on merkattu nauhalla ja siihen on tulossa kansi. Kaivon lähellä on sijainnut sauna ja navetta, navetasta oli jäljellä osittain kivijalkaa, nyt siinä kasvaa suuri kuusi. Mies kertoi myös, että kaikki ympärillä on ollut peltoa ja mäen päällä on sijainnut riihi. Itse tupa on ollut niin suuri, että siellä on kengitetty myös hevonen. Mies vitsikkäästi tokaisee meille, että ”uunia on syytä varoa, sen sisällä asuu maahinen.”
Päivän lopuksi oli Reetta tehnyt meille hernekeittoa ja kakkua höysteineen, jotka Esko Korjonen ja Miia Vasama meille kodalle toi. Esko lausui meille myös runon, joka jäi varmasti monen mieleen. 

Meidän urakkamme jatkuu vielä, on tulossa opasteita ja taulu, joka kertoo alueen historiaa sekä pöytä tuoleineen. Kiitos meidän ryhmämme puolesta Kömin Killalle tästä upeasta mahdollisuudesta tutustua toimintaanne ja olla mukana hoitamassa adoptiokohdettanne. 

Kirjoittajana toisen vuoden ympäristönhoitajaopiskelija Janika Lastula 

Poken opiskelijat kävivät ympäristönhoitoa suorittamassa.

Vastaa käyttäjälle Pekka PorrassalmiPeruuta vastaus

  1. Jorma Kiviranta sanoo:

    Pieni vinkki. Seuraava opiskelukohde voisi olla Erkon lähteen kunnostus Äänejärven rannalla.

  2. Pekka Porrassalmi sanoo:

    Kerrassaan mainio juttu keskeltä korpea, joskaan ei itselleni uusi. On hienoa ja mieltä lämmittävää nähdä miten Nämä intressipiirit ovat löytäneet toisensa tärkeän muiston säilyttämiseen.

  3. marke sanoo:

    Hieno esimerkki kulttuurin vaalimisesta ja yhteistyöstä.
    Yhteistyöllä ja aktiivisilla toimijoilla saadaan paljon aikaan.Tämänkaltaista toimintaa tarvitaan lisää. Kiitos.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy