ÄKS

Sarjakärki nurin vieraissa – Kipinä lämpenee kevättä kohti

08.03.2021 10:46

Sarjakärki Forssan Koripojat sai kokea vierasjoukkueen nousukunnon kotonaan.

 

Kipinä kuittasi sarjakärjelle puolitoista viikkoa sitten kotonaan kärsityn kahden pisteen tappion korkojen kera. Avauspuolikkaalla Kipinä pelasi järkevästi eikä päästänyt kotijoukkuetta karkumatkalle. Sami Mäntymaa ja Junior Robinson olivat Kipinän avausjakson tehomiehet pisteitten valossa.

Forssan pistelinko oli avausjaksolla Jerrell Martin 26 pisteellä, koko ottelussa hänelle 40 pistettä.

Toisen puoliajan alku oli Kipinälle vaikea, Forssan kolmen pisteen heitot olivat vieraille hankalia puolustettavia. Suurimmillaan piste-ero oli jo 15 pistettä. Aikalisän jälkeen alkoi taistelu ottelun voitosta, alettiin pelaamaan jokaisesta irtopallosta. Kaverin kolmoset saatiin kuriin, heitot kolisivat rautoihin. Viimeisellä neljänneksellä Kipinä siirtyi kuskin paikalle, mistä joukkue ei enää luopunut.

Hieno, upea voitto nousukuntoiselle Kipinälle sarjakärjestä ja paikka sarjassa neljän sakkiin on vahvasti omissa käsissä.

Tänään koko joukkue onnistui pisteitten teossa. Ottelun korkein pistemäärä Junior Robinsonille (44). Lauri Jäntille levypallot (11).

– Kaikki mukana olleet kahdeksan pelaajaa kantoivat kortensa kekoon korinteossa ja muutenkin. Se lämmittää valmentajan mieltä! Kokonaisuudessaan parempi esitys kuin Perniössä, vaikka taas jouduttiin taistelemaan takaa ohi, kommentoi Joni Hautsalo.

Forssan Koripojat – Kipinä Basket 93–107 (23–25, 30-23, 19-28, 21-31)

Kipinä: Ville Pyykkönen 4/6, Junior Robinson 44/3/10 syöttöä, Juuso Haapasaari 8/1, Tatu Koivunen 3/0, Juuso Mäntymaa 7/3, Lauri Jäntti 14/11, Makol Mawien 11/8, Sami Mäntymaa 16/7.

Vastaa käyttäjälle BullriverPeruuta vastaus

  1. Bullriver sanoo:

    Kolmannella jaksolla näytti jo pahalta. Multa sieltä vain noustiin taistelemalla kertakaikkiaan upeaan voittoon sarjakärjestä. Keväällä Äänekoskelaiset seurat sarjassa ykkösenä ja kakkosena? Mikä harmien harmi, että yleisö ei pääse paikan päälle nauttimaan näin harvinaisesta tilanteesta.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy