ÄKS

Skeittihallin rakentaminen Asemakadun koululle torpataan – uutta paikkaa ehdotetaan Äänekoskelle

12.08.2021 11:50

Äänekosken kaupunginhallitus käsittelee ensi viikolla kuntalaisaloitetta rullalautailun ja scoottauksen talviharrastustiloista. 

Teknisen lautakunnan päätös Asemakadun koulun ruokalatilojen hyödyntämiseksi rullalautailun ja scoottauksen harrastustiloja varten ei saa kaupunginhallituksen kannatusta. Kaupunginhallituksen esityslistassa todetaan, että “on hankalaa ymmärtää, miten tilat, jotka tutkitusti eivät sovellu lasten ja nuorten koulukäyttöön, voisivat yhtäkkiä soveltua lasten ja nuorten liikunta- ja muiden harrastusten paikaksi”. 

Kaupunginhallitus näkee, että rakennuksen ottaminen harrastuspaikaksi vaatisi muun muassa rakennuslupaprosessin käyttötarkoituksen muuttamiseksi ja esimerkiksi hätätie- ja ilmanvaihtojärjestelyiden ratkaisemisen. Koulurakennus on kaupungin purettavien rakennusten listalla, eikä tilojen käyttöön palauttaminen ole perusteltua korkeiden käyttökustannusten vuoksi.

Asemakadun koulun purkamisen kustannus pyritään saamaan mukaan ensi vuoden talousarvioon, kaupunginjohtaja Matti Tuononen toteaa. 

– Liikuntatilat jätetään, mutta muu puretaan. Tiloissa on kaupungille iso kustannus, ja ilkivaltaa tapahtuu runsaasti. Kun koulurakennus on purettu, vapautuu keskeltä taajamaa erittäin hyvä tontti jollekin toiminnolle, Tuononen kommentoi. 

Skeittihalli siirtyy ensi vuoteen

Kaupungin vuoden 2021 talousarvioon ei ole varattu määrärahaa rullalautailun ja scoottauksen harrastustiloja varten, mutta hallitus päättänee kokouksessaan esittää valtuustolle 150 000 euron määrärahan mitoittamista vuoden 2022 budjettiin. Asemakadun koulun sijaan harrastuspaikkaa ryhdyttäisiin valmistelemaan Äänekosken taajamaan.

– Rautatienkatu 52:ssa on kaupungin omistamat tilat, joissa toimii yrittäjän vetämä kuntokeskus. Siellä on varsin hyvä ja korkea tila, johon lähdetään suunnittelemaan rullalautailuun ja scoottaukseen sopivia harrastustiloja, Tuononen vahvistaa.

Alkuperäisessä kuntalaisaloitteessa todettiin, että harrastajat voisivat yhteisillä talkoilla auttaa kaupunkia tilojen muuttamisessa harrastamiseen sopivaksi. Tätä ei kuitenkaan pidetä kaupungin toimesta mahdollisena.

– Vaikka hyvää tahtoa on, emme voi antaa harrastajien rakentaa tiloja itse, sillä kaupungin hallitsemissa tiloissa ja toiminnoissa vastuu on loppupeleissä kaupungilla, Tuononen muistuttaa. 

Vastikään perustettu Suolahden rullalautailijat ry on tyytyväinen siihen, että kaupungilta löytyy tahtotilaa edistää rullalautailun ja scoottauksen harrastamista paikkakunnalla. Hallituksen jäsen Lauri Orupõld toteaa, että asiassa on kuitenkin vielä ratkaistavia tekijöitä.

– Harrastajien näkökulma on otettava huomioon projektin jokaisessa vaiheessa. Olemme kiitollisia, että keskustelu hallin perustamisesta on nyt saatu alkuun ja kaupunginhallitus näyttää sille vihreää valoa, Orupõld kommentoi.

Vastaa käyttäjälle ParoniPeruuta vastaus

  1. Niitti sanoo:

    Ai toimintaa asemakadun koulun tilalke heh. Eihän suolahteen voi mitään tulla. Viedään tuhkatkin pesästä. Uusi Koulu se ois siihen pitänyt tehdä. Ala-aste.

    1. Paroni sanoo:

      Päättäjien mielestä ei ole muulla väliä kunhan saadaan Äänekosken taajamaan kaikki palvelut ja harrastetilat jotta ympärillä olevat taajamat kuolevat pystyyn, luodaan vaan ”tulevaisuuden kaupunki” sillä tavalla

  2. Janne sanoo:

    Matti tuononen ollut hanketta vastaan alusta asti ja yrittänyt painostaa ”alaisiaan” omalle kannalle,ihmetellä täytyy?

  3. Virkamiehet vaihtoon sanoo:

    Aivan sama asenne, kuin terveysasemien palauttamisessa. Tuononen asemoi päätöksen mielensä mukaan (mielivaltaisesti) ja Heikkilä vääntää pykälä kieltä.

    Näin Äänekoski ”kuuntelee” asukkaitaan.

  4. Kerkko sanoo:

    Mielenkiinnolla odottelen mitä toimintaa saanemme asemakadulle.

  5. Seppo sanoo:

    Eipä tullut yllätyksenä. kaikkihan nykyään halutaan äänekoskelle. Mitenkäs vähävaraiset nuoret joilla ei ole varaa käydä äänekoskella asti harrastamassa?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy