ÄKS

Tänään käydään kasvihuoneeseen – Kokon Puutarhalla on valikoima kukkeimmillaan

15.05.2019 11:36 (muokattu 15.05.2019 11:40)
Kasvihuonekierros aloitetaan alusta, siis ykkösestä.
Kauppapuutarhaliiton 100-vuotisjuhlavuoden nimissä vietetään tänään keskiviikkona Käy kasvihuoneeseen -päivää. 

 

Kauppapuutarhaliiton ajatuksena on näyttää mahdollisimman monelle suomalaiselle mistä kasvihuoneviljelyssä on kyse. Tavoitteena on myös on kertoa kasvihuoneviljelyn läpinäkyvyydestä lähiruoasta ja -kukista, vastuullisuudesta sekä lisätä tunnettuutta ja menekkiä.

– Suomalaiset kasvihuoneviljelijät viljelevät täydellä intohimolla ja huippuosaamisella lähiruokaa ja –kukkia suomalaisiin koteihin, ja haluamme mahdollisimman monen pääsevän kurkistamaan, miten tämä oikein tapahtuu, kertoo Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen.

Kokon Puutarhalla huomattiin jo aamuvarhain, että ihmiset olivat ottaneet päivän omakseen. 

– Täällä on ollu normaaliin arkipäivän aamuun peilaten enemmän väkeä, Maria Kokko sanoo.

Kokon Puutarha järjesti tänään päivän kunniaksi ilmaisen bussikuljetuksen Suolahdesta ja Äänekoskelta Tärttämäessä sijaitsevalle puutarhalle. Kyytiläiset ja muut asiakkaat saivat kasvihuonekierroksen Marian johdolla. 

Puutarha avoinna 
arkisin kello 8-19
lauantaina ja sunnuntaina kello 8-17

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy