ÄKS

Tilastot kertovat: Äänekoskella käytiin kirjastossa viime vuonna yli 150 tuhatta kertaa

04.04.2020 08:45
Käynnit kirjastossa ovat vähenemään päin, samoin lainaajamäärät. 

 

Suomen yleisten kirjastojen tilastot vuodelta 2019 julkaistiin keskiviikkona 1. huhtikuuta. Äänekoskella vuoden kokonaislainaus asukasta kohden on noussut muutaman pisteen edellisvuodesta, mutta kaupunki jää vielä kauas maakunnan keskiarvosta. Koko Keski-Suomessa tehtiin lainauksia keskimäärin 17,4 kertaa asukasta kohden, Äänekoskella luku on 12,38. Jumbosijaa pitää Kivijärvi, jossa asukkaat lainasivat kirjastosta aineistoa 8,6 kertaa kukin. Aktiivisimmat lainaajat löytyvät Uuraisilta, missä ollaan jo omalla kymmenluvullaan, kun kuntalaista kohden lainattiin 21 kertaa vuoden aikana.

Kirjastokäyntien määrä on 2010-luvulla puolittunut. Keskimäärin jokainen äänekoskelainen kävi kirjastossa vuoden 2019 aikana kahdeksan kertaa, kun vielä vuonna 2010 käyntejä kertyi jalkaparia kohden yli kymmenen. Käyntejä kirjastossa tallentui järjestelmiin viime vuonna kuitenkin huimat 150 048 kappaletta, eli Jyväskylän jälkeen eniten koko maakunnassa.

Myös kirjastokorttiaan höyläävien asiakkaiden määrä on laskenut: Viime vuonna kirjaston 5737 lainausoikeuttaan käyttänyttä asiakasta hoitivat koko kunnan lainausurakan, kantaen kotiinsa – ja toivottavasti myös takaisin – noin 202 000 kirjaa. Kokonaislainausmäärä on Kirjastot.fi-tilaston mukaan 233 433, sisältäen paikallislainat ja saadut kaukolainat.

E-aineiston käyttö lisääntyy vuosi vuodelta, ja viime vuonna Äänekosken kirjaston e-kirjoja klikattiin auki 4631 kertaa. Kirjastosta löytyy tilastojen mukaan myös hyvin tuoretta luettavaa, sillä viime vuonna kokoelmiin tehtiin yli 7000 hankintaa. Viitisen tuhatta nimekettä poistettiin hyllystä.

Pääset tarkastelemaan Äänekosken kirjastojen tilastoja Kirjastot.fi-palvelussa (linkki).

 

 

 

Vastaa

  1. Bullriver sanoo:

    Ise aikoinaan nautin kirjaston palveluista Koulunmäen 2-krs lainastossa. Kaikki ”Viisikot” etc ensin lukemistossa. Sitten, kun siirtyi osastoon ”Kurt Vonnegut” etc ; ehkä rohkeampaankin Keltaisen Kirjaston teksteihin, niin kyllähän silloin piti jo kirjaston johtajan Anja Sarviluoman kanssa jossain väleissä olla 😉 Voi niitä aikoja.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy