ÄKS

Uudelle paloasemalle vaihdettiin lennossa

11.10.2019 06:00
Uuden paloaseman ensimmäinen vuoronvaihtoapelli käynnissä. Tilanne päivitetään parille kymmenelle hengelle ja aloittava vuoro ohjeistetaan edessä oleviin tehtäviin.
Äänekosken uusin nykykaikainen, tehokas ja terveelinen talo otettiin käyttöön viikko sitten.

 

ÄKS pääsi seuraamaan Keski-Suomen pelastuslaitoksen Äänekosken henkilöstön muuttoa uudelle paloasemalle. Samalla nähtiin uuden talon historiallinen eli ensimmäisen vuoronvaihtoapelli  Käskynjaossa päivävuoron kuulumiset kerrottiin iltavuorolle, joka ohjeistettiin edessä oleviin tehtäviin.

– Hymyssä suin tänne on muuttoa tehty. Henkilökunta voi huokaista helpotuksesta, kun vuosien terveyshuolet väistyvät, kertoo aluepalomestari Arto Ahlroos keskellä muuttohässäkkää lokakuun ensimmäisenä päivänä.

Ahlroos toteaa, että moni ehti oirehtia vanhan pelastuslaitoksen sisäilmaongelmien vuoksi ja kaikilla oli huoli terveydestään.

Poliisitalo nousee naapuriin

Palomäen kentälle, jo nimenkin mukaan perinteiselle paikalle nousseen modernin talon seinässä lukee perinteikkäästi Paloasema. Vanhan rakennus muutaman sata metriä Suolahdentietä kohti kaupunkia kantaa nimeä Pelastuslaitos. Kaupungilla on käynnissä selvitykset talon tulevalle käytölle.

Päivävuorolle siirtyminen uusiin tiloihin tapahtui lennossa. Puolilta päivin lähdettiin hälytykselle vanhalta paikalta ja tehtävän jälkeen autot ajettiin uuden paloaseman avaraan halliin, jossa on pilttuut runsaalle kymmenelle ajoneuvolle.

Viranomaistoiminta ja yhteistyö Äänekoskella tehostuu, kun uusi poliisiasema valmistuu aivan naapuriin. Tontin raivaustyöt ovat jo alkaneet.  Äänekoski teollisuuksineen ja Nelosteineen on korkean riskin aluetta ja pelastustoimen valmiudet vaatimusten mukaiset.

Väki mukana suunnittelussa

Paloaseman uudistaminen lähti liikkeelle 2015. Sisäilma oli todettu epäterveellisiksi ja tarvetta oli myös lisäneliöille. Joka tapauksessa edessä olisi ollut lähes 30 vuotta talon peruskunnostus. Selvitysten mukaan remontti olisi tullut jopa kalliimmaksi kuin uudisrakennus. Hankkeen kustannusarvio oli noin 5,5 miljoonaa euroa.

 – Uusi rakennus voitiin tehdä nykyajan tarpeita vastaavaksi. Henkilökunnan mielipiteet huomioitiin suunnittelussa. Saimme tuoda esille ideoita ja ehdotuksia, joista monia otettiin huomioon.

– Toiminnot on saatu sujuvammiksi ja samalla tontilla on sisätilaa kaikelle kalustolle nostolava-auto ja isohkon järvipelastusveneen talvisäilytystä myöten, Ahlroos toteaa tyytyväisenä.

– Enää ei tarvise mättää lunta pois pihalla seisovan kaluston ympäriltä, aluepalomestari myhäilee.

Neliöitä on noin 2700. Kaluston puhdistus ja huolto sujuu joustavasti ja henkilökunnalle on toimivat tilat. Omat neliönsä on kunnon ylläpidolle ja koulutukselle, joka alalla on jatkuvaa.

– Koulutuksen piirissä ovat myös Sumiaisten, Konginkankaan ja Suolahden VPK:n väki, joka hoitaa paikallisten paloasemien päivystyksen ja varallaolon.

Ahlroos toteaa, että mitä kauemmas isoilta paikkakunnilta mennään, sitä tarpeellisempaa vapaaehtoistoiminta on. 

Ison talon resurssit

Paloasema on työpaikka noin 50 pelastusalan ammattilaiselle. Päivystysvuorossa on kerrallaan seitsemän  pelastusmiehistön jäsentä ja sairaankuljetuksessa kaksi ensihoitajaa.

– Päivätöissä, lähinnä hallintotoimissa, on muutamia työntekijöitä, Ahlroos kertoo.

Ajoneuvokalusto on uutta ja tehokasta. Paloasemalla on johtoauto, kaksi ambulanssia, nostolava-auto, säiliöauto, nosturilla varustettu raivausauto ja sammutusauto. Liikeelle päästään myös mönkijällä ja veneellä, johon on tulossa ensi kesäksi uusi navigointijärjestelmä.

Lisäkaluston tarpeisiin voidaan vastata joustavasti, sillä toimintaa pyörittää resursseiltaan suuri Keski-Suomen pelastuslaitos

– Meillä on työnantajana Jyväskylän kaupungin liikelaitos, jolta Äänekoski ostaa palvelut, kuten iso joukko maakunnan muitakin kuntia, Ahlroos toteaa.

Kehitystoimien kohteena ovat olleet myös Äänekosken taajaman väestöhälyttimet. Kaiuttimilla voidaan ohjata kansalaisia vaaratilanteissa toimimaan oikein. Parhaillaan etsitään uutta paikkaa vanhan palolaitoksen katolle sijoitetuille kaiuttimille.

– Ääneniemen asuinalueelle kuuluvuutta pitää parantaa, Ahlroos kertoo. 

Paloasemalla vietetään  avoimien ovien päivää 23. marraskuuta. 

Kunnon ylläpito on oleellinen osa pelastushenkilöstön toimenkuvaan. Tositoimissa tarvitaan usein ammattitaidon ohessa voimaa ja kestävyyttä. Kuntosali on oleellinen osa paloasemaa.

Äänekosken uusi uljas paloasema nousi perinteiselle paikalle Palomäen kentälle, jolla palokunnantalo seisoi vuoteen 1947 saakka. Kansalaiset pääsevät tutustumaan uuteen paloasemaan valtakunnallisena 112-päivänä 23. marraskuuta, jolloin on tarjolla myös opastusta ja ohjelmaa.

Vastaa käyttäjälle HirePeruuta vastaus

  1. Veronmaksaja sanoo:

    Kuka vastaa ja miten siitä, että 30 vuoden kuluttua ei olla jälleen uuden paloaseman tarpeessa sisäilmaongelmien vuoksi? Että on rakennettu kunnolla?

  2. Hire sanoo:

    No ei kai kukaan ees harkitse vanhaan taloon menemistä. Vuosien terveyshaitat. Hienoa että on rehellinen nimi. Kiitos.

  3. Teppo,Olavi Virkki sanoo:

    Oisko teipit sit Ääneniementien varrelta Paloaseman varoitusmerkeistä jo sit aika poistaa 😉

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy