ÄKS

Vaalihumua ilmassa Koulunmäen koululla

20.05.2021 11:28
(vas.) Elsa Sorri, Saana Huotari, Lara Hänninen, Milla Nieminen, Aasa Kantsila

Ylä-asteen oppilaat pääsivät harjoittelemaan äänestystilannetta harjoitusvaaleissa. 

 

Koulunmäen koululla harjoiteltiin tiistaina 18. toukokuuta äänestämistilannetta järjestämällä koulun aulaan mahdollisimman realistinen äänestyspaikka.

Äänestämässä käytiin luokka kerrallaan ja vaalitoimitsijoina toimineet yhdeksännen luokan oppilaat katsoivat nimilistan mukaan äänioikeuden, joten jokaisella oppilaalla oli yksi ääni käytettävänä. 

Yhteiskuntaopin opettajana toimiva Niko Rossi kertoo, että jokaisten vaalien alla, myös koululla järjestetään harjoitusvaalit, joissa oppilaat pääsevät harjoittelemaan ja kokeilemaan äänestämistä, jotta oikeissa vaaleissa äänestäminen ei olisi täysin vieras tilanne. 

– Äänestystilanne meni tosi hyvin, vaalitoimitsijoina toimineet oppilaat kertovat. 

Oppilaat kertoivat, että he ovat kuulleet kuntavaaleista ja ehdokkaista median, yhteiskuntaopin tuntien ja kotona käytyjen keskustelujen kautta. 

Äänestämässä kävivät kaikki yhdeksäsluokkalaiset ja yksi seitsemäsluokka. Ääniä annettiin yhteensä 130. 

Kolme eniten ääniä saanutta puoluetta olivat, perussuomalaiset 33:lla äänellä, keskusta 25:llä äänellä ja SDP 22:lla äänellä. 

Eniten ääniä saaneet henkilöt olivat perussuomalaisten Marja Rautiainen 11 ääntä, keskustan Sami Maukonen 9 ääntä ja vihreiden Pilvi Honka 6 ääntä. 

 

Vastaa käyttäjälle Petteri NieminenPeruuta vastaus

  1. Petteri Nieminen sanoo:

    Hienoa valveutunutta joukkoa tulossa yläasteelta pois.Näin Perussuomalaisena kunnallisvaali ehdokkaana äänestystulos näytti hyvältä.PPP

  2. suvakki sanoo:

    Huolestuttava tulos…

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy