ÄKS

Varjolasten toiminta loppuu – tilamaksut kävivät liian kalliiksi

11.06.2019 18:02
Vuonna 2011 Pilvi Honka palkittiin vapaa-aikalautakunnan kulttuurin maineteko -palkinnolla työstään nuorisoteatterin edistämisestä Äänekoskella. Nyt on kaupungilla toinen ääni kellossa, sillä Varjolapset pistettiin historiaan tilojen käyttömaksujen myötä.
Äänekosken Teatterin Varjolasten toiminta loppuu. Alle 18-vuotiaille suunnatut tilamaksut muodostuivat yhdeksän vuotta toimineelle ryhmälle mahdottomiksi nykyisellä rahoitusmallilla.

 

Toiminta on ollut nuorille maksutonta ja pääsymaksullinen esitystoiminta on ollut vain yksi työmuoto.Varjolasten toiminta on ollut kulttuurista nuorisotyötä ja se on ollut lähes koko historiansa taloudellisesti tappiollista. Sen kustannukset on hoidettu Äänekosken Teatterin muulla esitystoiminnalla ja kaupungin myöntämällä avustuksella.

Varjolapset on historiansa aikana saanut tunnustusta valtakunnallisella tasolla 2013 ja 2019 Teatris-tapahtumissa sekä Sisä-Suomen lehden myöntämän Olli-patsaan 2013. Tällä hetkellä ryhmässä on mukana 35 äänekoskelaista nuorta.

Ryhmää on vetänyt koko sen historiansa ajan teatteri-ilmaisunohjaaja Pilvi Honka. Uusia rahoitusmalleja toiminnalle yritetään vielä kartoittaa.

Vastaa käyttäjälle AkuPeruuta vastaus

  1. Aku sanoo:

    Ja kustannus oli???

  2. Timo Johannesdahl sanoo:

    Äänekosken päättäjät ovat käyneet ahneiksi

  3. Irma Tuulensuu sanoo:

    Teatteritoiminta on ollut monelle nuorelle innostava harrastus .Olisi pitänyt ehdottomasti saada jatkaa.

  4. 4711 sanoo:

    Taitaisi olla parempi jos kaikki alkaisivat potkia palloa tai heitellä sitä kun siitä pitää maksaa maksu jonka kaupunki maksaa ( lue veronmaksajat maksaa). On se kumma juttu että Äänekoskella ei ymmärretä sitä että on muitakin harrastuksia kuin nuo palloilut. On tosi paljon nuoria joilla on taiteellista lahjakkuutta mutta sitä ei tueta eikä missään nimessä ainakaan tunnusteta syrjäytymistä ehkäiseväksi toiminnaksi. Kai siihenkin on syynä tämä Äänekosken poliittinen ilmapiiri, joka uskoo että me ollaan ”vanha” teollisuuskaupunki ja meillä on aina tehty näin ja kaikki uusi on pahasta meille. Toivottavasti nyky nuoret pääsevät valtaan ja alkavat viedä Äänekoskea kohti parempaa tulevaisuutta.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy