ÄKS

Viljoksen superviikonloppu näyttää alkavan aurinkoisissa merkeissä

10.09.2021 13:52
Matti Leppänen seuraa lavan rakentumista. Aurinko paistaa ja hymy on herkässä.

Ravintoloitsija Matti Leppänen on aivan Hangon keksinä: hymy on herkässä, sillä juuri tapahtumaviikonlopun kynnyksellä paistaa aurinko täydellä tehollaan – monesta eri suunnasta. 

 

On perjantai-iltapäivä. Route 69 Meeting alkaa muutaman tunnin päästä. Sääennusteesta poiketen aurinko paistaa siniseltä taivaalta.

– Ei parempaa keliä voisi olla. Toivotaan, että tämä jatkuu tällaisena sunnuntaihin saakka, Matti Leppänen sanoo.

Torstaina höllentyneet rajoitukset tulivat kuin tilauksesta.

– Rajoitukset kevenivät ja voimme nyt soittaa rokkia pihassa yhteen asti. Siitä innostuttiin ja viimeiseksi bändiksi tilattiin kivikova Duo Tornado. Iltaa voi jatkaa Viljoksessa aina klo 04 pilkkuun saakka, Leppänen vinkkaa.

Rajoitusten muuttuminen toi lisämaustetta myös lauantain Kuusysäreille.

– Soitin ohjelmatoimistoon ja sain pikakomennuksella Oku Luukkaisen ysäreiden loppuiltaa vauhdittamaan. Oku on jo kaivanut Urhon paidan kaapistaan, Leppänen sanoo.

Lavaa on levennetty ja itse tapahtuma-aluetta on pienennetty tuhannen juhlijan käyttöön. Molemmiksi illoiksi on myös värvätty tekeviä käsiä töihin. Tapahtumat työllistävät noin 30 henkeä sekä esiintyjät.

– Lauantain superliput myytiin päivässä loppuun. Uskon, että ihmiset lähtevät nyt mukavasti liikkeelle, Matti Leppänen sanoo.

 

 

Vastaa käyttäjälle NiiriPeruuta vastaus

  1. Niiri sanoo:

    Siis täydellinen vkl. Ei muuta. Kiitos.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy