ÄKS

Liiku hyväksesi -viikko kannustaa harrastamaan

28.04.2019 10:57
Liikunta on arjen rutiini, joka saa hyvälle mielelle.
Seurakunta järjestää yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa liikuntaviikon, josta voi saada kipinän lisätä liikkumista arkeen.

 

Tutkimuksien mukaan liikunta lisää hyvinvointia. Äänekosken seurakunnan diakoniatyöntekijä Katja Nuuhkarinen näkee työssään, miten murheet voivat ottaa arjesta vallan ja viedä ilon elämästä.

– Ajattelin, että miten nämä ihmiset pääsisi hetkeksi pois siitä murheesta, vaikka liikkumaan ja tapaamaan muita ihmisiä. Liikunnasta voi tulla tapa, joka auttaa irti arjesta, Nuuhkarinen kertoo.

Ajatuksen pohjalta syntyi idea Liiku hyväksesi -viikosta, jonka tarkoituksena on kerätä mahdollisimman paljon liikuttajia esittelemään toimintaansa.

– Äänekoskella on paljon sekä ilmaista että maksullista tarjontaa, sekä upea luonto jossa liikkua. Nyt kun lumet on lähteneet, voi löytää uutta intoa lähteä liikkumaan, Nuuhkarinen pohtii.

Vaikka tapahtuma kestää vain viikon, on eväiden tarkoitus kestää pidemmällekin.

– Toive olisi, että saisimme liikuttajat järjestämään koko kesän ajaksi kerran viikossa jossain päin Äänekoskea jonkun liikuntatapahtuman. Esimerkiksi Äänekosken sulkapallokerho voisi yhtenä päivänä vetää Rantapuistoon verkon ja opastaa pelaamaan, Nuuhkarinen kaavailee.

Viikolle on jo nyt suunniteltu monenlaista ohjelmaa. Esimerkiksi mielenterveyskerho Ilona järjestää vesiliikuntaa kokeiltavaksi. Myös Äänekosken terveyskeskus on tuomassa tietoa ja kannustamassa liikkumaan.

– Haluamme kannustaa ihmisiä koko kunnan alueella löytämään sen oman tapansa liikkua. Kun Käypä hoito -suosituksien mukaan vahvistaa lihasvoimaa ja lisää askeleita, niillä pysyy jo hyvin toimintakunnossa, Äänekosken terveysaseman kuntohoitaja Sirkka Kilpua toteaa.

Viikko alkaa lauantaina 4. toukokuuta Ääneseudun Kuntokeskuksen Kevätpolkaisulla kello 10-13 ja huipentuu 10. toukokuuta, jolloin Äänekosken torilla järjestetään lopputempaus kello 12–14.

– Torilla järjestettävä tapahtuma on osa valtakunnallista Unelmien liikuntapäivä -tapahtumaa. Paikalle tulee muun muassa liikuntapappi Ida Hellemaa Kuortaneelta, Katja Nuuhkarinen paljastaa.

Tapahtumat löytyvät viikon liikuntakalenterista, jota saa mukana olevilta tahoilta. Myös mukaan toimijaksi ehtii vielä, kun ottaa yhteyttä oman liikuntatempauksensa merkeissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUStoimitus@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945
Riina Nygrén
toimittaja 050 337 0028

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

 

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
Max Steffansson – ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy