ÄKS

ÄKSöniä Wanhuksille!

 

tue      liity mukaan2

 

Oletko aina haaveillut vanhuudesta, joka vietetään tiukasti sisätiloissa. Tai sellaisesta vanhuudesta, jolloin saatat päästä hetkeksi piipahtamaan parvekkeelle aina silloin tällöin, tai harvemmin.
Tuskinpa.
Toisaalta olisiko sellainen vanhuus ihanaa, kun pääsisi neljän seinän sisältä katsomaan vuodenaikojen vaihtelua, kadun vilinää, torin kukkaloistoa, jouluvalojen syttymistä, aaltojen liplatusta, lintujen laulua, lasten leikkiä tai pilvien vaeltelua taivaalla?
Olisi.
Suomessa vanhukset viettävät luvattoman paljon aikaa sisätiloissa. Yksinäiset vanhukset arkailevat ulkomaailmaan astumista ja vanhukset, jotka ovat laitoksessa eivät resurssipulan vuoksi pääse aistimaan ulkoilmaa.

Vanhukset ansaitsevat parempaa. Siksi ÄKS käynnisti vapaaehtoisuuteen perustuvan kampanjan, jonka tarkoituksena on tuoda iloa ja virkistystä Äänekosken vanhuspalveluiden piirissä oleville ikäihmisille.

Tavoitteena on, että toiminnasta tulisi kestävää – sillä vanhusten määräkin kasvaa koko ajan. Haastammekin nyt kaikki äänekoskelaiset mukaan kampanjaan, joka kantaa nimeä Äksöniä Wanhuksille.

Palveluiden piirissä olevat vanhukset ovat nykyisin aiempaa heikompikuntoisia.

Henkilökunnan aika menee perushoitoon. Siksi vapaaehtoisia tarvitaan virkistämään vanhusten arkea.

Parempikuntoiset vanhusten kohdalla tavoitteena on, että he pärjäisivät kotonaan. Aktiivinen virkistystoiminta päiväkeskuksissa tukee tavoitetta.

Kynnys on matala. Kenenkään ei tarvitse olla taikuri. Usein riittää se, että tulee, juttelee, lukee lehtiä tai ulkoiluttaa.

 

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy