ÄKS

Kurikka Timberin pellettikeskuksessa syttynyt tulipalo on saatu sammutettua

13.07.2014 10:53 (muokattu 13.07.2014 11:16)
Sunnuntaiaamuna  klo 8.15 syttyi Suolahdessa Kurikka Timberillä pellettikeskuksessa tulipalo.  Kohteeseen tulta sammuttamaan riensi kolme pelastuslaitoksen yksikköä. Palo on saatu talttumaan, ja tilanne paikalla on ohi. – Palo syttyi pellettikuljettimessa. Arvio ...
Lue lisää »

Ramin kortti 64: Äänekosken merkittävin talo

13.07.2014 10:00 (muokattu 18.07.2014 08:20)
Äänekoski ei olisi nykyaikainen pohjoisen Keski-Suomen keskus, jollei Kalle Piilonen (1844-1919) olisi hankkeillaan asioita järjestänyt. Liikemiesvainunsa lisäksi Piilosella oli taitoa nostaa samaan aikaan kansansivistystä vastaamaan tuleviin haasteisiin. Piilolanniemen talo oli ...
Lue lisää »

Metsäteollisuus: tuotanto kasvoi, päästöt vähenivät

12.07.2014 12:29
Metsäteollisuuden juuri julkaistut massa- ja paperiteollisuuden ympäristötilastot vuodelta 2013 kertovat hyvästä kehityksestä ympäristövastuun osalta.   Metsäteollisuuden tavoite on vähentää päästöjä ja jätteitä entisestään sekä olla myös jatkossa johtava uusiutuvan energian ...
Lue lisää »

ÄKS kävi asuntomessuilla bongaamassa yhtä ja toista veikeää

11.07.2014 10:36 (muokattu 11.07.2014 10:37)
Jyväskylän Asuntomessut käynnistyvät tänään perjantaina. ÄKS kävi torstaina kiertämässä messualueen kohteissa. Havainnoista lisää perinteiseen tuttuun tyyliin myöhemmin ilmestyvässä Äksässä. Luvassa mojovan mukavia vinkkejä kodin kukoistukseen. Viherlandian takana, Äijälänrannan messualueella, on ...
Lue lisää »

Moottoripyöräily ei ole enää rakkareiden laji – moni huollattaa pyöränsä ammattilaisella

10.07.2014 18:28
MP-Huolto Timi syntyi asiakkaiden tarpeeseen vuosikymmenien kokemuksen pohjalta. Nykymoottoripyörien korjaus ei onnistu jokaiselta, ja harrastus on muutenkin muuttunut alkuajoistaan.   Viime syksynä Äänekosken aikaisempi moottoripyöriä huoltanut yritys lopetti toimintansa, ja ...
Lue lisää »

K-ruokakauppojen pullonpalautusarpajaisten tuotot hyväntekeväisyyteen

04.07.2014 15:20
K-ruokakaupoissa voi jatkossa osallistua pullonpalautusarpajaisiin, jonka tuotot ohjataan puolivuosittain hyväntekeväisyyteen. Äänekosken K-ruokakaupat otetaan mukaan jossain vaiheessa.   — Pullonpalautusarpajaisista hyötyvät sekä asiakkaat että hyväntekeväisyysjärjestöt. Palautusarpajaiset tuovat uuden, jännittävän ja elämyksellisen ...
Lue lisää »

Asukaskysely antoi positiivista palautetta – biotuotetehdas on paras vaihtoehto

30.06.2014 10:57 (muokattu 30.06.2014 11:24)
Kolmesta vaihtoehdosta nimenomaan biotuotehtaan rakentamista kannatti merkittävä enemmistö asukaskyselyn täyttäneistä. Kaiken kaikkiaan vastaajaat kokivat hankkeen positiivisena.   Biotuotetehtaan asukaskysely toteutettiin touko-kesäkuussa osana ympäristövaikutusten arviointia Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren, YVA-konsultti ...
Lue lisää »

Fibren pääpomolla vahva usko jätti-investointiin – katso haastatteluvideo!

29.06.2014 09:00
Ympäristöpäästöt Äänekoskella eivät lisäänny mahdollisen tulevan biotuotetehtaan myötä, lupaa Metsä Fibren toimitusjohtaja Ilkka Hämälä. Usko jätti-investointiin on edelleen vahva, mikä tulee ilmi tästä biotuotetehtaan kotisivuilla julkaistulla videolla. – Odotamme, että tätä ...
Lue lisää »

Äänekoskelaisyrittäjälle vankeutta törkeästä kirjanpitorikoksesta

25.06.2014 07:00
Alle 50-vuotias äänekoskelaismies on tuomittu kahdeksan kuukauden vankeustuomioon törkeästä kirjanpitorikoksesta. Mies laiminlöi yli kahden vuoden ajan yrityksensä liiketapahtumien kirjaamisen ja tilinpäätösten laatimisen. Lisäksi mies hävitti tai kätki koko kirjanpitoaineiston. Verotarkastuksessa ...
Lue lisää »

Lähijäätelöä saa nyt Äänekoskeltakin!

24.06.2014 08:30
Liisankankaan Tilajäätelö yhdistää tuotteissaan suomalaisen maidon sekä italialaisen jäätelön reseptiikan.   Pieni perhetila sijaitsee Muurasjärvellä Pihtiputaalla, isäntäpariskuntana toimivat Jaana Ahola sekä Juha-Pekka Lamminniemi. Alkuun jäätelöä myytiin kesällä 2012 maitotilalla omassa ...
Lue lisää »

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy