ÄKS

Sami Pekkala: Pieniä ja isoja ihmeitä tekemässä – Urhon tulevaisuuteen satsataan isosti mutta järkevästi 

12.09.2024 10:51
Urhon toiminnanjohtaja Sami Pekkalan mietteitä, Urhon jääkiekon tulevaisuudesta.

Urhon tiedote huhtikuun lopulla sai varmasti monen suut loksahtamaan auki – Risto Dufva saapuu Suolahteen vahvistamaan Urhon kiekko-organisaatiota 30 vuoden ammattilaisuran jälkeen.

 

Ja niin se yllätti meidätkin, toki jo muutamaa kuukautta aiemmin, kun Riston kanssa ensimmäisiä kertoja keskusteltiin. Hyvin nopeasti päästiin samalle aaltopituudelle, ja yhteistyö oli valmis alkamaan. Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä?

Keski-Suomeen, ja koko Suomeenkin, mahtuu ja on tilausta positiivisille tarinoille. Tarkemmin kun miettii, niin onhan se totta. Jatkuvasti tikun nokassa olevat harrastuskustannukset ovat aiheellinen puheenaihe, mutta harvoin nostetaan esille niitä paikkoja ja seuroja, joissa harrastaminen on pysynyt edullisena ympärillä tapahtuvista asioista huolimatta. Urhossa harrastamisen kulut ovat erittäin maltilliset, jopa murto-osan verrokkiseuroihin. Kiitos siitä kuuluu aktiivisille toimijoille ja talkoolaisille. Samalla ollaan huolissaan lasten ja nuorten liikkumisesta – ennen kaikkea sen vähyydestä. Olemme tekemässä muutosta, jolla toivottavasti on positiivinen vaikutus lasten liikkumiseen, ja yksi kärkihankkeistamme Kyläkiekko onkin jo oiva osoitus siitä, että jotain konkreettista halutaan saada aikaiseksi jo ensimmäisellä kaudella. Samalla ollaan mietitty taloudellisesti järkeviä keinoja siihen, että nykyiset harrastajat saadaan pidettyä mukana ja kehitettyä laatutekijöitä.

Sitten se Mestis. Edustusjoukkueen toiminta on kasvanut uuden jäähallin myötä niin urheilupuolella kuin taustatekijöidenkin myötä jatkuvasti. Kaivattua sarjanousua haetaan nyt panostamalla etenkin urheilupuoleen. Ottelutapahtumat ovat viime vuosina saaneet lisäarvoa erilaisten toimintojen kautta, ja niitä pyritään kehittämään jatkuvasti, jotta pystymme palvelemaan kasvavia yleisömassoja entistäkin paremmin. Kipukohtia on tunnistettu muun muassa kioskipalveluiden ja WC-toimintojen riittämättömyyden osalta, ja niiden parissa työskennellään jatkuvasti rakentavassa yhteistyössä jäähalliyhtiön kanssa.

Talousalueena Ääneseutu on sopivan kokoinen sille, että uskomme laadukkaan seuratoiminnan ja menestyvän edustusjoukkueen tuovan imua ja lisäarvoa paikallisille yrityksille ja koko kaupungille. Palaute on tähän asti ollut erittäin positiivista, ja yritysverkostomme on saanut lisää hartioita taakseen tekemään yhdessä niitä pieniä ja isoja ihmeitä, jotka meidät vievät kohti tavoitteitamme.

Sami Pekkala, Urhon toiminnanjohtaja

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy