ÄKS

Valtatie 4 Kevätlahti–Petomäki: Petomäen alapuolella liikenne palaa kiertotieltä valtatielle

12.10.2024 06:12

Valtatie 4:n turvallisuutta parantava Vt 4 KevätlahtiPetomäki -urakka on edennyt niin, että Petomäen alla, Petomäentien risteyksen kohdalla, liikenne palaa kiertoteiltä takaisin valtatielle maanantaina 14.10.

 

Valtatiellä tehdään kuitenkin edelleen jyrsintä- ja päällystystöitä, jotka aiheuttavat liikennettä hidastavia liikennejärjestelyjä. Pyydämme tielläliikkujilta tarkkaavaisuutta liikenteessä. Nopeusrajoitukset päällystystöiden alueella ovat 30 km/h tai 40 km/h riippuen työvaiheesta.

Muut kiertotiet Kevätlahden–Petomäen-alueella pysyvät edelleen käytössä lokakuun loppuun saakka.

Lisäksi urakka-alueen eteläpäässä Mämmensalmen ja Kevätlahden risteyksen välillä tehdään päällystystöitä, jotka hidastavat liikennettä.

– Pahoittelemme järjestelyistä tienkäyttäjille aiheutuvaa väliaikaista haittaa ja mahdollisia liikenteen pysäyttämisiä, mutta uskomme lopputuloksen olevan sen arvoinen: pystymme parantamaan valtatie 4:n turvallisuutta sekä sujuvoittamaan liikennettä Äänekosken pohjoispuolella merkittävästi, Väyläviraston projektipäällikkö Jarmo Niskanen sanoo.

Vt 4 Äänekoski–Viitasaari -hankkeessa parannetaan Äänekosken ja Viitasaaren välisiä ohituskaistoja. Vt 4 Kevätlahti–Petomäki -urakka on osa hanketta, ja sen pääurakoitsijana toimii Destia Oy. Kokonaisuudessaan Vt 4 Äänekoski–Viitasaari -ohituskaistat -hanke toteutetaan vuosina 2023–2027.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy