Suolahden Ravintola Viljoksessa nähtiin ja kuultiin lauantaina ehkä syksyn kovin kattaus rockmusiikkia.
Herkkua oli niin silmille kuin korville, kun kolme suur-äänekoskelaista yhtyettä nousi vuorotellen lavalle pistämään parastaan.
Koska kyseessä oli kolmen kovan paikallisbändin yhteinen ponnistus, ÄKS ajatteli, että myös keikka-arviot olisi hyvä jättää samojen ammattilaisten käsiin. Pyysimme siis bändejä arvioimaan toistensa keikat.
Illan aloitti Samuli Hyvösen ja Sauli Niskasen rakkauslapsi Kurjat Koirat, joka juhli samalla debyytti ep:nsä levujulkkareita. Bändin yksinkertaisen mutta kattavan kritiikin kirjoitti Se Elää!:n Lassi Pollari.
– Monipuolinen. Taitava. Läsnäoleva, luonnollinen olemus. Uskottava habitus. Hyvät laulajat! Poikolainen! Pyhä lehmä cover toimii aina! Hyviä biisejä hittovie. 9 ½! Hyvää työtä!
Kurjat Koirat eivät oikeasti ole kurjia ollenkaan. (Kuva: Matti Malinen)
LOJOHH lojahti taas täysillä yleisöön. (Kuva: Matti Malinen)
Iltaa jatkoi rockyhtye LOJOHH, joka juhlisti puolestaan sinkkujulkkareita. Kriitikkona toimi Kurjat Koirat yhtyeen Sauli Niskanen.
– LOJOHH ei petä eikä pelkää. Tarttuvalla hyvällä meiningillä pojat houkuttelevat yleisön lähemmäksi seuraamaan showta. Tätä on tehty jo pitkään, ja se näkyy iitsevarmuutena ja rentoutena. Laulusta sekä kitaroinnista vastaavan Paolo Corveleyn sanoitukset antavat ajattelemisen aihetta paljostakin. Trion yhteispeli antaa soituksille, kuten yleisöllekin, tanssittavan rytmin, joka tuntuu luissa ja ytimissä. Mieleenpainuvia vahvuuksia ovat myös Konsta Vehkalan tappavan tiukka tatsi rummuissa ja basisti Juho Heinosen yleisön haltuunottokyky: Sehän soitti ja jorasi vähän väliä meidän kanssa yleisössäkin, perskule! Niskanen hämmästelee.
– Homma lähtee lapasesta erittäin miellyttävällä tavalla, kun tanssihitti ”Keinuu Ja Keinuu (Hyllyy Ja Hytkyy)” saavuttaa kertosäkeensä. Kyllä siinä on parketinsaumoilla pitelemistä kun tämä miehistö yleisöään pääsee tanssittamaan. Ja loppuun asti tanssittikin. ”Tänä Iltana” valmistelee ihmiset vaatimaan lisää ja hyppimään Putket Tukossa -nimeä kantavan punkrykäisyn tahtiin. Näin Suolahden kansa on tyydytetty, ja kaikkineen väitän tämän olleen täyden kympin suoritus, Niskanen kuittaa.
SeElää! veti vakuuttavan debyyttikeikan. (Kuva: Matti Malinen)
Puolen yön tuolla puolen lavan valloitti paljon toivottu Se Elää! joka nousi lavalle ihka ensimmäistä kertaa. Kritiikin ÄKSälle kirjaili sekä LOJOHHin, että Kurjien Koirien rumpusetin takana kunnostautunut Konsta Vehkala.
– Se Elää! oli lauantai-iltana lavalla ensimmäistä kertaa, mutta bändiä katsellessa ei sitä kyllä olisi uskonut. Ovathan kaikki soittajat vanhoja konkareita Suolahti-Äänekoski -akselin bändeistä, joten keikka ei ollut suinkaan soittajille itselleen ensimmäinen. Erään parrakkaan toverini kanssa analysoimme keikkaa ja totesimme bändin olevan ehkäpä jonkin sortin sekoitus CMX:ää ja YUP:tä. Myös Ville Liekkisen ja basisti Heikki Peuran vanha bändi Kiro tuli vahvasti mieleen, mikä on hyvä, koska sehän oli oikein mainio yhtye. Hieman olin kuulevani myös jopa Musemaisia piirteitä joistakin bändin biiseistä. Erityisesti keikalta mieleen jäivät sinkkuinakin julkaistut ”Sarvipäinen” ja nimikkobiisi ”Se elää!”, sekä keikan päättänyt ”Yhden suhde miljoonaan”, jossa aiemmin mainittu Muse ponnahti mieleen vahviten.
Debyytti oli siis enemmän kuin vakuuttava ja sai yleisön kaipaamaan lisää.
–Se Elään debyyttikeikka oli hyvä ja mikä tärkeintä bändi kuulosti myös keikalla kuultunakin hyvältä. Ainoa asia mitä jäimme pohtimaan keikan jälkeen oli, että miltä Se Elää! kuulostaisi jos kaikille soittajille lyötäisiin mikit naaman eteen? Vehkala pohtii.
