Yksinkertaisuus kiinnostaa suuresti. Eloriehan vauhdikkain ohjelma on jumppatuokio pehmokoirien kanssa ja pisin jono taitaa olla poniajelulle.
Muikun tuoksua, kotona kyhättyjä keppihevosia, haitarin säveliäkin aivan varmasti jossain. Paloautoja tuolla.
Perjantaina 14. elokuuta järjestetty Elorieha rakentuu yksinkertaisista ideoista. Vaikka ohjelma ei paperilla näytä pikkukylän yhteistä toritapahtumaa kummemmalta, nuorison silmissä varmaan jopa tylsältä, niin Äänekosken keskuspuiston ympärys ja rantapuisto on täynnä ihmisiä.
Miksi ihmeessä älylaitteiden kyllästämän ajan natiivit kinuavat yhä uudestaan paikallaan nököttävään leikkipaloautoon eivätkä jaksaisi odottaa vuoroaan keppihevoskisassa? Kysytään joltain fiksummalta.
– Tänne on mukava tulla, koska ihmiset kerääntyvät yhteen, Äänekosken Eläkkeensaajien teltalla lettuja pian neljä tuntia tauotta paistanut Ansa Hämäläinen tiivistää.
Sisä-Suomen Lehden vuosittain järjestämä Elorieha on aikamatka paikkaan, jossa kylän väki kokoontuu arkisten asioiden äärelle rakentamaan yhteisiä muistoja.
Vastaavanlaista yhteisöllisyyttä on sitä vaikeampi löytää mitä syvemmälle asfalttiviidakkoihin seikkailee. Kun juoksee kello kaulassa, on helpompi etsiä valmiiksi pureskeltuja elämyksiä kuin rakentaa niitä itse.
Yksinkertainen toimii, sillä tunnelma rakentuu toisten ihmisten läsnäolosta.
Paloautot kiinnostivat sekä nuoria että hieman vanhempiakin uteliaita. Kyytiin pääsi sekä isoihin, oikeisiin autoihin että tähän sopivamman kokoiseen.
Milla (vas.), Onni, Emmi ja Mimi osallistuivat pehmokoirakilpailuun, jossa jokainen 67 lapsesta oli voittaja. Onni odotti jo mönkijän kyytiin pääsemistä.
Äänekosken Laitakaupungin Orkesteri eli ÄLKÖ hurmasi mahtipontisuudellaan.
Seikkailuradalla sai päästellä enimpiä intoja ulos. Vauhti tosin ei tuntunut hiipuvan millään.
The Real Ottos -kokoonpano veti täysin omat versionsa tunnetuista biiseistä.
Poken kokkipuolen kolmannen vuoden opiskelijoiden Sanita Savirannan (vas.) ja Jasmin Ojalan (oik.) ensimmäinen kouluviikko alkoi vauhdilla.
Duo Bister luottaa mies ja kitara -konseptiin. Tuplasti parempi.
Kojut olivat täynnä herkkuja ja pientä puuhaa.
Kristiina sai tulen nopeasti aisoihin, kun vapaapalokuntalainen Jan Fredrikson hieman opasti.
Tapahtumassa oli ”leipää ja sirkushuveja”-tunnelma.
Tosi hyvä juttu että kokoperheen tapahtuma kruunaa kesän ja valmistuminen syksyyn alkaa. Hyvin väkeä paikalla ja jotta tulevaisuudessakin näin, voi aina kehittää. Fiksua se olisi ainakin.
Vuoden muina 364 päivänä keskusta onkin sitten aavekaupunki. No, jos se riittää niin okei.
No sanotaan että toki jazzin aikaan on menoa myös. Mutta muulloin… huh huijakkaa, ei paljoa päätä pyörrytä se hiljaisuus.
Onpas täpäkkä tuo nainen tuossa Ottosissa. ☺Missä esiintyvät uudestaan?
Jotenkin väkinäinen esitys tuo naisen riehuminen, kuin ei olisi ollut ihan omalla maallaan, siis tyylillisesti.
Ööh. Riehuminen? Riehassa? Sanaleikkiä? No, ei riehunut kyllã, kauniisti esiintyi.
Ãäni upea ja voimakas, klassisesti vissiin treenattu. Sitã kait vierastit.
Mutta myös komea nainen katsella.
Minusta sopi rokkiin kyllã ja varmasti muuhunkin tyyliin.. Ja niin yleisö tykkãsi ainakin siellä missã minã olin.
Hyvä bändi ja mukava piristys tämä Ottos Eloriehassa.