Jättiloikka henkilöjunaliikenteen palauttamisessa


Kohta puksuttavat VR:n junat Suolahteen ja Äänekoskelle. Kuva: Otto Karikoski,

Liikenneministeri Anne Berner on antanut siunauksensa henkilöjunaliikenteen palauttamiseksi Äänekoski-Suolahti-Laukaa-Jyväskylä välille.

 

– Nyt ei olla otettu mitään pientä askelta vaan jättiloikka, kaupunginjohtaja Matti Tuononen sanoo.

Tuononen, maakuntajohtaja Tapani Mattila ja keskisuomalaiset kansanedustajat kävivät keskustelemassa asiasta ministerin kanssa keskiviikkona 13. joulukuuta.
– Ministeri ja kansanedustajat suhtautuivat asiaan erittäin positiivisesti ja tätä lähdetään nyt viemään eteenpäin erittäin nopealla aikataululla. Tämän vaalikauden aikana junat kulkisivat jo Äänekoskelle, Tuononen ennustaa.

Henkilöjunaliikenteen palauttamisesta on tehty laaja esiselvitys ja nyt ministeriön ohjaaman työryhmän tehtävänä on tehdä virallinen selvitys muun muassa hankkeen kustannuksista, luvista ja muista tärkeistä asioista.

Rataosuus sähköistettiin osana Äänekosken biotuotetehtaan liikenneyhteydet –hanketta, joten lisätoimia henkilöliikenteen palauttamiseksi ei ole paljon.
– Seisakkeet pitää rakentaa ja on ajateltu, että kunnat rakennuttaisivat ne itse. Äänekoskella sähköistämistä pitäisi jatkaa Viiskulmasta eteenpäin noin 900 metriä ja Berner uskoi, että se jää valtion hankkeeksi, Tuononen kertoo.

Esiselvityksen mukaan matkojen kokonaismäärä voisi olla 500 000-600 000 matkaa vuodessa ja lipputulot jopa kolme miljoonaa euroa vuodessa. Matka-aika Äänekoskelta Jyväskylään olisi noin 30 minuuttia, kun juna pysähtyisi matkallaan Suolahdessa ja Laukaassa. Äänekosken seisake tulisi aivan ydinkeskustaan S-Marketin ja Citymarketin välimaastoon.

Lähtötilanteessa liikennöinti aloitettaisiin yhdellä junalla, joka kulkisi Äänekoski-Jyväskylä väliä jatkuvalla kierrolla aamukuudesta iltakymmeneen.
– Noin 15 junaa päivässä, jotka ajoitetaan siten, että jokaisella Jyväskylästä lähtevällä junalla olisi jatkoyhteys. On myös ollut puhetta, että aamun ensimmäinen IC-juna lähtisi Jyväskylän sijaan Äänekoskelta kello 5.20 ja illalla IC-junan päätepysäkki olisi Äänekoski, Tuononen kertoo.

Henkilöjunaliikenteen palauttaminen olisi Äänekoskelle erinomainen asia, sillä pendelöinti, eli työmatkaliikenne on lisääntynyt huomattavasti sen jälkeen, kun henkilöliikenne lakkautettiin vuonna 1987.
– Pendelöinti on moninkertaistunut, suorastaan räjähtänyt käsiin, Tuononen sanoo.

Henkilöjunaliikenne lisäisi myös yleisesti Äänekosken saavutettavuutta ja vetovoimaa.
– Palaset alkaa hiljalleen loksahdella paikoilleen. Nyt on isoja hankkeita Kotakennään alueella, kouluverkossa, urheiluhalleissa ja tiehankkeetkin ovat hyvässä käynnissä. Tietenkin olisimme mielellämme nähneet keskustan kehittämisen tässä rinnalla, mutta se nyt on tietyistä syistä viivästynyt, Tuononen sanoo.

Lue koko esiselvitys vuodelta 2016 täältä. 

Vastaa

  1. Liipetti

    Upea juttu. Tähän voisi hakea liikennöitsijäksi jotain yrittäjää, kalustoyhtiöstä löytyy kyllä vapaita junayksiköitä vaikka heti.

    (Tosin en ymmärrä tuota kuvatekstiä. Junat eivät ”puksuta” kuin lasten leikeissä.)

    Vastaa
  2. Risto

    Onko se muille lahjoitettava kauppakeskus vieläkin tulossa pankkarille? Äänekosken keskustan tuho.

    Vastaa
  3. Kari

    Rautatieliikenteen harjoittelija voi olla kuka tahansa, myös kiskomonopolin laiskistama ”ei kannata, mikään eikä koskaan, veeär. Mutta mieluimmin joku muu joka aidosti haluaa kehittää joukkoliikenteen markkinaosuutta.

    Vastaa