ÄKS

Keski-Suomen vuoden 2018 yhteisövero oli 107 miljoonaa euroa – Äänekoskelle iso siivu

03.12.2019 03:00
Keski-Suomen yritykset maksoivat vuonna 2018 yhteisöveroa yhteensä 107 miljoonaa euroa.

 

 

Vuonna 2018 suurimmat yhteisöverot Keski-Suomesta kertyivät Jyväskylään (65,5 miljoonaa euroa), Äänekoskelle (7,8 miljoonaa euroa) ja Jämsään rekisteröidyistä yhteisöistä (7,3 miljoonaa euroa). Tiedot käyvät ilmi Keskuskauppakamarin laskelmista, jotka perustuvat Verohallinnon tietoihin.

Vuonna 2018 veroja maksavien yritysten lukumäärä on kasvanut koko maassa. Kokonaisuudessaan veroja maksavien yritysten lukumäärä koko Suomessa kasvoi 2,4 prosenttia. Keski-Suomessa veroja maksavien yritysten lukumäärä kasvoi 2,3 prosenttia.

Myös yhteisöveron määrä on kasvanut. Koko maassa yhteisöveroa maksettiin vuonna 2018 4,7 prosenttia enemmän kuin vuonna 2017. Keski-Suomessa yhteisöveron määrä on 4,9 prosenttia edellisvuotta suurempi.

– Yhteisöverokanta laskettiin 20 prosenttiin vuonna 2014. Yritysten maksaman yhteisöveron määrä on kuitenkin kasvanut vuosittain ja on merkittävästi korkeampi kuin ennen yhteisöverokannan alentamista. Suomen yhteisöverokanta on pidettävä jatkossakin kansainvälisesti kilpailukykyisellä tasolla, sanoo Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää.

– Yritysten yhteiskunnallista merkitystä veronmaksajina ei voi tarpeeksi korostaa. On hyvä muistaa, että yhteisövero on vain yksi yritysten maksamista ja tilittämistä veroista, sanoo Keski-Suomen kauppakamarin toimitusjohtaja Ari Hiltunen.

Vuoden 2020 alussa Keskuskauppakamari julkaisee Suuren Veroselvityksen, jossa tarkastellaan yritysten tilittämiä ja maksamia veroja alueittain.

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy