ÄKS

Luolametsällä ollut koira kuoli luolaan tunteja kestäneestä pelastusyrityksestä huolimatta

27.01.2014 11:26 (muokattu 27.01.2014 11:31)
Saksanmetsästysterrierin ja supin kohtaminen luolan suulla. Kuva Hyypiön kennel. Arkistokuva.

Sunnuntaina juuri ennen puolta yötä Äänekosken Pelastuslaitos sai hälytyksen lähteä eläimen pelastukseen. Salakassa Myllyntauksentien tuntumassa luolametsällä ollut koira oli juuttunut luolaan. Uutterasta yrityksestä huolimatta koira menehtyi. Metsämiehet olivat yrittänyt saada koiraa ulos jo useiden tuntien ajan ennen pelastuslaitoksen saapumista. Paloesimies Teijo Pakarinen kertaa yön tapahtumia näin:

– Tutkapannalla varustettu koira oli kolmen metrin syvyydessä. Tullessamme paikalle koira ei ollut liikkunut enää muutamaan tuntiin. Metsästysporukka oli saanut kaivettua maata jo metrin verran. Maa oli kovaa mutta onneksi meillä on käytössämme sähkökäyttöiset piikkausvälineet, Pakarinen kertoo.

Pelastuslaitoksella oli mukanaan myös teleskooppivarren päässä oleva kamera, jolla saivat kuvayhteyden jumiin juuttuneeseen koiraan.

– Kaivoimme viiden tunnin ajan ja metsämiehet sekä koiran omistaja olivat mukana sitkeästi. Viimein saimme tuntuman koiraan, ja totesimme sen kuolleeksi. Jos kuolinsyytä pitäisi arvailla luulen, että koira oli tukehtunut, Pakarinen arvelee.

Koiralta poistettiin panta, mutta koira jäi luolaan.

– Se oli jumittunut todella hankalaan paikkaan. Kivi oli koiran sivussa ja päällä, joten emme saaneet kaivettua sitä pois. Harmillinen juttu kertakaikkiaan, Pakarinen kertoo

ÄKSän arvailujen mukaan kyseessä oli Saksanmetsästysterrieri, sillä paloesimiehen kertoman mukaan koira oli väriltään musta. Luolametsällä käytetetään yleisesti myös karkeakarvaista mäyräkoiraa tai kettuterrieriä. Luolametsästyksen saaliina on yleisimmin supi. Koiran pahin vihollinen luolatouhissa on mäyrä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy