Äänekosken teollisesta historiasta muistuttava Kukkopilli-museoveturi ei saa kaikilta kaupunkilaisilta ansaitsemaansa arvoa. Niin ikävästi Taidemuseon ja EkoCenterin välisessä puistikossa sijaitsevaa vihreää kaunotarta on kohdeltu.
Ilkivallan jälkiä ovat muun muassa rikottu ikkuna, naarmut ja niin sanotut kirkkovene-piirrokset – vaikka veturi ei liity mitenkään veneilyyn. Jotkut ylpeät kirkkovenetaiteilijat ovat jättäneet jopa signeerauksensa paikalle.
ÄKS kehottaa vanhempia seuraamaan lastensa tekemisiä. Historiaa on syytä kunnioittaa ja jälkipolville opettaa.
Näiden taiteilijoiden sukunimet on sutattu. Mutta vain teknisesti tästä kuvasta.
Ensiavuksi ÄKS julkaisee osan Wikipedian mainiosta, Äänekoski–Suolahti-rataa koskevasta artikkelista:
*
Viides eli Puolustusvoimilta ostettu uusin höyryveturi ÄSR5 (Orenstein & Koppel 7194/1914, 0-6-0T), ”Kukkopilli”, on yhdessä avoimen propsivaunun kanssa muistomerkkinä Äänekosken puistossa.
Veturi tuli Äänekoskelle vuonna 1943, mutta se ei ehtinyt mukaan julkiseen liikenteeseen, koska tarvittiin kasvavaan tukinajoon; se kylläkin kiskoi purkujunia Suolahdesta. Veturiin asennettiin romutetusta ÄSR 2 Porter -veturista peräisin olleet suuremmat vesisäiliöt, koska sen alkuperäinen runkotankki todettiin liian pieneksi laajalla tehdasalueella liikkumiseen. Veturi poistettiin liikenteestä vuonna 1964 katsastuksen umpeutuessa; katsastusta ei uusittu, koska veturia olisi tarvittu enää liikkuvana höyrynantajana, ja vanha ykkösveturi oli siinä suhteessa tehokkaampi.
Veturin kohtaloihin liittyy mielenkiintoinen tapaus vuodelta 1944: kun Valvontakomissio tarkasti suomalaisia teollisuusratoja etsiessään sotakorvausten ennakkomaksuksi sopivia kapearaidevetureita, myös Äänekosken kalusto tarkastettiin. Termospullo ja Porterit katsottiin vanhentuneiksi ja moottoriveturi muuten sopimattomaksi, mutta eräs irtopisteitä keräillä yrittänyt venäläinen pikkubyrokraatti keksi vaatia, että viitosveturi kuuluisikin Tallinnan linnoitusradalle – josta se olikin peräisin – ja siis palautettava Neuvostoliittoon. Tästä ei ylempi taho ollut järin innostunut, mutta sen sijaan ehdotettiin että tilalle annettaisiin 1–2 uudenaikaisempaa veturia, joiden hinnan SOTEVA velkoisi Äänekoski-yhtiöltä.
Tähänkään ei lopultakaan tarvinnut mennä: pitkän ja hermostuttavan etsinnän jälkeen löytyi Valtionarkistosta paperi, jonka mukaan entinen Tallinnan linnoitusveturi oli luovutettu Suomelle omaksi jo vuonna 1922, kun itsenäistymisen yhteydessä vuosina 1917–18 molemmin puolin rajaa eksynyttä rautatiekalustoa vaihdeltiin edes ja takaisin.
Asiasta käytiin vielä runsaasti sapekasta kirjeenvaihtoa; veturia koskevien tyrkytyskirjeiden kaksoiskappaleita ja luonnoksia löytyy Kansan Arkistosta Aimo Aaltosen ja Ville Pessin jälkeenjääneistä papereista.
Veturi ja yksi kaksiakselinen propsivaunu päätettiin museoida paikkakunnalla. Pitkän odotuksen jälkeen yhdistelmä asetettiinkin tehtaiden pihaan, josta se siirrettiin nykyiselle paikalleen yleiseen puistoon vuonna 2007.
