ÄKS

Opiskelijastipendin haku alkaa tammikuussa

28.11.2019 11:39 (muokattu 28.11.2019 11:40)
Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoitteeksi, että puolella nuorista aikuisista on korkeakoulututkinto vuoteen 2030 mennessä
Äänekoskelta muualle opiskelemaan muuttanut 18-29 -vuotias nuori on jatkossa oikeutettu vuosittaiseen opiskelustipendiin, mikäli säilyttää kotikuntanaan Äänekosken. Kevään hakua varten opiskelijan kotikunta on oltava Äänekoski jo ennen vuodenvaihdetta.

 

Äänekosken kaupunki jakaa vuonna 2020 opiskelijastipendejä tutkintotavoitteisesti ja päätoimisesti muualla kuin Äänekoskella opiskeleville 18-29-vuotiaille nuorille. Stipendin suuruus on 350 euroa vuodessa ja se on tarkoitettu opintoihin. Stipendi on saajalleen verovapaata tuloa. Stipendi tuli haettavaksi ensimmäistä kertaa tammikuussa 2018 ja stipendi myönnettiin 64 hakijalle. Vuonna 2019 stipendi myönnettiin 80 hakijalle.

Opiskelijastipendillä pyritään kannustamaan Äänekosken nuoria hankkimaan koulutusta ja ammatin. Samalla kotikuntastipendi voi auttaa ylläpitämään elävää suhdetta kotikuntaansa, kun esimerkiksi opiskelupaikkakunnan ja kotikunnan väliseen matkaamiseen jää enemmän rahaa.

Stipendin saamisen yhtenä ehtona on, että hakijan virallinen kotikunta on Äänekoski. Väestötietoihin vuoden 2020 kotikunta määrittyy vuoden 2019 viimeisen päivän tietojen mukaan.

Haku alkaa 13. tammikuuta ja stipendiä tulee hakea 28.2.2020 mennessä. Stipendejä myönnetään ja maksetaan toukokuussa 2020 hakemusten perusteella.

Tarkemmat myöntämiskriteerit ja hakuohjeet löytyvät kaupungin nettisivuilta osoitteesta: http://www.aanekoski.fi/opiskelustipendi

Opiskelustipendin jakamisesta päätti kaupunginhallitus kokouksessaan 4.11.2019.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy