ÄKS

Pääsiäisviikonlopun sää lämpenee mutta aurinko pysynee piilossa sunnuntaihin asti

25.03.2016 18:31 (muokattu 25.03.2016 18:39)
Keväinen lämpö ja aurinko kurkistelee jo nurkan takana. Nyt kannattaa nauttia, vaikka sukat saattavatkin hieman kastua. Kuvituskuva.
Pitkäperjantain epävakainen ja pilvinen sää vaihtuu keväisemmäksi tuulahdukseksi kohti alkuviikkoa.

 

Vaikka pääsiäisviikonlopulle ei aurinkoa kovin ahkeraksi vieraaksi kannata odottaakaan, niin lauantaina 26. maaliskuuta pitkäperjantaita harmaannuttaneet sateet vähenevät päivän edetessä. Sunnuntaista eteenpäin voidaan nauttia kevään ensi hönkäyksistä.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä metereologi Jari Tuovinen lupaa Äänekosken korkeudelle lämpeneviä päiviä.

– Lämpötila nousee lauantaina kolmen asteen paikkeille ja sunnuntaina kuuteen tai auringonpaisteessa jopa kahdeksaan asteeseen. Yöt pysyttelevät pääsiäisen aikaan nollan paikkeilla tai yläpuolella, Tuovinen povaa.

Sunnuntain tuulet saattavat paljastaa auringon vilahduksia pilvien välistä mutta samalla saada muuten lämpimän pääsiäispäivän tuntumaan kolealta iholla. Toinen pääsiäispäivä, maanantai, näyttää Tuovisen mukaan kostean ja epävakaisen jakson jälkeen täysin kuivalta.

Tiistaiksi ja keskiviikoksi meteorologi lupaa idän korkeapaineen mukanaan tuomia keväisiä päiviä, jolloin aurinko voi nostaa lämpötilan lähemmäksi kymmentä astetta.

– Kannattaa nauttia nyt, sillä lähes varmasti talvi sää odottelee jossain lähistöllä, Tuovinen neuvoo.

 

PÄÄSIÄINEN OSUI tänä vuonna melko varhaiseen ajankohtaan maaliskuun puolelle. Ilmatieteen laitoksen mukaan pitkän ajan tilastot näyttävät, että maaliskuun loppu voi olla vielä varsin talvinen tai sitten kevät voi olla jo pitkällä.

Esimerkiksi vuonna 2007 maaliskuun 27. päivä mitattiin Helsinki–Vantaan lentoasemalla jopa +17,5 astetta. Toisaalta maaliskuun lopulla vuonna 1977 jäivät päivälämpötilakin Vantaalla -4 asteeseen.

Vuosien väliset erot ovat siis näihin aikoihin varsin suuria.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy