ÄKS

Ramin kortit 1

19.06.2013 18:04 (muokattu 24.06.2013 20:52)
Klikkaa kuvaa, niin näet sen suurempana.

RAMIN KORTTI nro 1

Nuorisokortti Suolahdesta

Helsinkiläisen valokuvaamon Arvi Matilaisen yksi arempi kuvausaihe Ääneseudulta on tämä suolahtelaisten nuorten Isänmaallisen Kansanliikkeen paikallisosasto – kuva jossakin Suolahden talon nurkassa ilmeisesti välillä 1932–35. Pöytäkirjaa näytetään pitävän, jospa ovatkin jossakin tallella?

Mielenkiintoista on viiden lipun rivistö pöydällä. Sillä on haluttu osoittaa tukea suomenheimoisille lähialueilla, joten lippurivistöstä voi tunnistaa mm. Karjalan ja Inkerin liput, Suomen lippu tietenkin keskimmäisenä.

Eestin vallankumoustempauksissa IKL-väkeä oli tunnetusti käytännössäkin mukana.  ”Suomi suureksi – Viena vapaaksi” oli yksi liikkeen iskulauseista, joka juontui Ilmari Kiannon  kirjan (1918) nimestä. Tosin IKL:n nuorisojärjestö Sinimustat lakkautettiin 1936 tammikuussa juuri osallisena vehkeilyyn Eestin valtiota kohtaan.

Sinimustien nimi juontuu jäsenten käyttämistä mustista paidoista ja sinisistä solmioista. Pastori Elias Simojoen johtamien Sinimustien paidan väri oli alun perin körttiläisyydestä lähtöisin, mutta sopi muutenkin sen ajan äärioikeistolaisten väriksi.  Maailmansotien välissä oikeistoääriliikkeet olivat voimakkaita muualla maailmassa ja esikuvia löytyi silloin uusien välineiden elokuvien, puhelimen ja radion välityksellä kansainvälistyneestä maailmasta. Suomalaisena vastapainona IKL:n tunnuksena on pohjalainen nuijamies karhun selässä.

Korttia ei ole tavattu lähetettynä. Sen takana on kuitenkin Suolahden paikallisosaston hankkima leima, joten sitä on kyllä jaettu, mahdollisesti Sinimustien suurilla kesäleireillä Kuortaneella  1934-35. Sinimustien paikallisosastoja väitetään lakkautetun 1936 peräti 411 kappaletta. Kortin kuvaa voisi etsiä myös järjestön lehdestä Sinimusta. ”Värväysmainoskorttina” tämä on voinut kulkea kädestä käteen paikallisesti Ääneseudulla.

TIMO ENÄKOSKI

***

Raimo Lampinen, Suolahden kasvatti, rakasti kotiseutuaan ja keräilyä. Nyt ÄKSän lukijat pääsevät nauttimaan Ramin työn hedelmistä.

Raimo Lampinen, Suolahden kasvatti, rakasti kotiseutuaan ja keräilyä. Nyt ÄKSän lukijat pääsevät nauttimaan Ramin työn hedelmistä.

POSTIKORTTEJA ÄÄNESEUDULTA

Edesmenneen Raimo Lampisen (1953–2010) jättimäinen kokoelma seudun postikortteja on päätetty tarjota lukijoille tutkittavaksi. Tarkoitus on Lampisen kokoelmasta tehdä myöhemmin kuvateos, kunhan korteista saadaan  lisää paikallista lisätietoa. Samalla perehdytään erilaisten postikorttien maailmaan.

ÄKS julkaisee Ramin Kortit -sarjassa aina sunnuntaisin ilmakuvakortteja,  mainoskortteja, katunäkymiä, tapahtumia ja ryhmäkuvia. Kortteja on 1900-luvun alusta tähän päivään yli sadan vuoden ajalta.

Palautetta ja tietoja voi antaa netin kautta tai toimitukselle.

HEIMO SAVOLAINEN, TIMO ENÄKOSKI

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy