ÄKS

Taikuri kruunasi muistiviikon

19.09.2014 09:38
Keski-Suomen Muistiyhdistyksen torstaina järjestämässä Yhdessä-tapahtumassa nähtiin muun muassa vallaton taikuri Jouko Alho.

 

Muistiviikolla on ollut teemana välittäminen ja positiivisuus. Muistiyhdistyksen tarkoituksena on ollut tuoda aivoterveys kaikenikäisten asiaksi.
– Kun alkaa huolehtia muistista kaksikymppisenä, niin on vielä 100-vuotiaanakin virkeä, sanoo Riitta Kotilainen Muistiyhdistyksestä.

Aamupäivällä tilaisuudessa kuultiin yhteislaulua, Maija Piitulaisen runonlausuntaa ja tanssittiin jopa istumatanssi.
–Saadaan vähän tanssiakin, niin ei mene istumiseksi koko iltapäivä, naurahtaa Kotilainen.

Kahden aikaan kaupungintalon aulassa saatiin nauttia aivoystävällistä välipalaa. Pienet kyltit kertoivat yleisölle, miten kukin ruoka aivoihin vaikuttaa. Paprikat, puolukat ja lohileivät tekivät myös kauppansa iloiselle ryhmälle.

Itsekin muistisairaan Jouko Alhon vaimo Marja-Leena kertoi tilaisuudessa muistisairaan ja hänen omaishoitajansa arjesta mutkineen, suruineen ja iloineen. Päällimmäisenä asiana Alhot toivat esiin positiivisen elämänasenteen tärkeyden.

Taikakepin, taikanarujen ja pelikorttien kanssa lavalla temppuillut Alho siivitti esitystään huumorin keinoin. Valtuustosalissa saatiin nähdä naurun ja huumorin vaikutukset aivan käytännössä, kun naurunhörähdykset täyttivät salin.
– Muistisairaus ei ole mikään este. Puuhaaminen on itsessään jo hoitomuoto, Alho muistutti taikatemppujen lomasta.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy