Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivän kunniaksi ÄKSän toimittaja palautti Seitsemän veljestä -teoksen Telakkakadun koululle 35 vuotta myöhässä. Rikos vanhentui, onneksi klassikkokirja ei.
Telakkakadun koulu vuonna 1978. Äidinkielen opettaja Niilo Nuutinen jakaa kaikille kahdeksannen luokan oppilaille Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, myös minulle. Kirja on kovakantinen, kannet viininpunaiset ja teoksen nimi ja tekijä on painettu siihen kultakirjaimin. Se, mihin puberteettia pahimmillaan potevan luokan huomio kiinnittyy on kirjan paksuus: 342 sivua! Ei kuvia. Aikaa lukemiseen annetaan kuukausi. Aleksis Veljen Seitsemän kivestä kiinnostaa kuin kilo kiviä, ja luokan poikia hieman vähemmän.
Kuukausi.
En muista, luinko kirjan kannesta kanteen. Sen voin kuvitella, että angsti kasvoi kuukauden huvetessa käsiin. Luku-urakasta tuli pakkopulla, sillä kirjan teksti oli käsittämätöntä mongerrusta. Jännittävin kohtaus, kun veljet jäivät juntturiin kivelle härkien mylviessä ympärillä ei kauan lukijaa lämmittänyt. Kirja jatkui juonen kääntyessä entistä tylsempänä. Miten opettaja Nuutinen testasi sen, onko kirja luettu, sitäkään en muista.
35 vuotta.
Olin kasiluokkalainen 35 vuotta sitten. Kirjan juoni ja henkilöt ovat tiedossani hyvin. On tunnustettava, että se on tuskin vuoden 1978 luku-urakan ansiota. Olen katsonut Seitsemän veljestä telkkarista useampaan otteeseen. Sen, missä Edvin Laine näytteli Juhania ja sen missä Äänekosken oma poika Jartin Tero näytteli Eeroa. Olen katsonut myös Speden Noin seitsemän veljestä ja lukenut lapsille useaan kertaan Mauri Kunnaksen Seitsemän koiraveljestä.
Osaan luetella veljekset vaikka unissani. Osaan laulaa Makeasti oravaisen kaikki säkeistöt ulkoa. Paikat Jukola, Impivaara ja Toukola ovat tuttuja juttuja. Tarun eläimet: Killi ja Kiiski sekä hevonen nimeltään Valko ovat painuneet tajuntaani ikuisiksi ajoiksi.
Tunnustus.
Kirjahyllystäni löytyy Seitsemän veljestä. Se on kansiltaan viininpunainen ja siinä on 342 sivua. Kansilehden avattua sivulle on leimattu teksti: PERUSKOULUN YLÄASTE SUOLAHTI
Kirja on jäänyt syystä tai toisesta minulle ”lainaan”.
Palautus.
Vien kirjan Telakkakadun koulun äidinkielen lehtori Annikki Siljorannalle. En joutunut viettämään vihattua laatuaikaa, vaikka jo ennätin sitä hetken toivoa. Päivä palautukselle on hyvä, sillä 10. lokakuuta vietetään suomalaisen kirjallisuuden ja Aleksis Kiven päivää.
– Rikos on vanhentunut, Siljoranta sanoo vakavana ja pyörittelee kirjaa käsissään.
Vuonna 2013 Seitsemää veljestä ei peruskoulussa lueta enää kannesta kanteen. Eikä tätä vuoden 1969 painosta käytetä enää opetusvälineenä.
–Luemme kirjasta pätkiä. Jaamme roolit ja esitämme vuoropuheluita. Kokonaisen teoksen lukeminen ei kuulu opetussuunnitelmaan, mutta sisältö ja henkilöt sekä juoni käydään läpi, Siljoranta kertoo.
Kiitos ja anteeksi!
Tunnustus – taas.
Mieli on kepeä, mutta hiukan vielä kaihertaa. Olisi toki voinut palauttaa samalla kertaa sen ysiluokalla kahlatun ja kirjahyllyyni unohtuneen Ilmari Kiannon Punaisen viivan.
Teksti: Marjo Steffansson
