Viime helmikuisten x-talkoiden innoittamana ÄKSän kesätoimittaja otti maanantaina suunnaksi Äänekosken seurakuntakeskuksen ja SPR:n liikkuvan veripalvelun pisteen. Homma oli tuttua kahdelta aikaisemmalta kerralta, joten polvet eivät tutisseet. Kirkkosalin ovella tuli kuitenkin stoppi: ei kelpaa!
– Nyt on sellainen tilanne, että Länsi-Niilin viruksen riskimaissa matkailleet eivät saa luovuttaa 28 päivään matkalta palattua, pahoittelee sairaanhoitaja Anna Hovinen. Allekirjoittaneen iholla hehkuu vielä bulgarialainen rusketus, joten ojennettu käsi on vedettävä takaisin. Talvella ÄKSän keräämästä porukasta kolmasosaa ei päästetty luovuttamaan erilaisista syistä, kuten infektioituneen haavan takia. Syytä harmitukseen ei kuitenkaan ole, sillä tapaus kertoo vain SPR:n tiukasta valvonnasta veren laadun suhteen.
– Suomi on yksi maailman turvallisimmista maista saada verta, Hovinen kertoo.
– Periaatteessa perusterve 18–65 -vuotias saa luovuttaa, mutta rajoittavat tekijät tarkistetaan vielä paikan päällä. Verenluovuttajan infonumerosta voi halutessaan kysyä ennakkoon verenluovutukseen liittyviä asioita, jos joku erityinen mietityttää, hän kehottaa.
Toisen polven luovuttaja
Äänekoskelainen Petri Soikkeli kävi seurakuntakeskuksella luovuttamassa neljättä kertaa.
– Ensimmäinen kerta vähän jännitti. Seuraan tässä isän jalanjälkiä, sillä hän on käynyt kymmeniä kertoja luovuttamassa verta, Soikkeli juttelee veren valuessa pussiin.
460 millilitran veripussin sisältö niin sanotusti kipataan koko Suomen yhteiseen pottiin erilaisina valmisteina. Jääplasmaa, punasoluja ja trombosyyttejä annetaan potilaille sen mukaan, mitä he tarvitsevat. Verta pyritään keräämään vain sen verran, mitä sitä kuluu, mutta ymmärrettävästi tarvetta voi olla vaikea ennakoida.
– Esimerkiksi trombosyytit, joita käytetään muun muassa syöpäpotilaiden hoidossa, säilyvät vain 5 vuorokautta varastossa. Verenluovuttajia tarvitaankin joka arkipäivä noin 900 kappaletta, jotta verta riittää sitä tarvitseville, Hovinen kertoo.
Äänekosken panos maanantain verenkeräyksessä oli 87 pussillista.
– Tavoite oli 90, ja yleensä äänekoskelaisten luovuttajien määrä liikkuu kahdeksankymmenen ja sadan välimaastossa. Tämä on kuitenkin hyvä määrä, kun ottaa huomioon ihmisten kesäkiireet ja loma-ajan.
Lomalaiset ja muutkin voivat etsiä lähimmän luovutuspisteen veripalvelun nettisivuilta. SPR:n liikkuva veripalvelupiste pysähtyy Äänekoskella kahden kuukauden välein, seuraavan kerran siis syyskuussa.
– Äänekoskella on aktiivista luovuttajaporukkaa, tänne on aina kiva tulla, Hovinen kehuu.
Lue myös ”Veri virtasi X-talkoissa” ÄKS 52:n sivulta 6!